Hän, joka pelkää omaa varjoaankin

Mä olin töissä. Jep, kuulostaa ihan normaalilta, niinhän normaalit ihmiset tekevät. Ainoastaan, että mä pelkäsin olla siellä, tekee siitä vähän epänormaalia. Kuinka voin käydä töissä, jos minua on alkanut pelottaa koko homma? Pelkäsin jokaista narkkia, jokaista humaltunutta, jokaista vähänkään rähjäisen näköistä miestä. Pelkäsin poistua tiskin takaa, pelkäsin siivota, pelkäsin täyttää hyllyjä... Pelkäsin, että pikkupojat pöllii karkkia ja joudun puuttumaan asiaan. Pelkäsin, että milloin tahansa joku saattaa tulla ryöstämään minut. Pelkäsin niitä, jotka kaivelivat taskujaan, pelkäsin kysyä nuorilta henkkareita, pelkäsin kaikkea. Musta alkaa tuntua, että tässä ei ole enää mitään järkeä. Vai onko tässä koskaan ollutkaan?

Vitsit, mä tarviisin nyt jonkun halaamaan mua, silittämään mun päätä ja sanomaan että kyllä kaikki järjestyy.

Elämäni kriisit - hajota ja hallitse..?

Olen onnistunut käymään elämäni ensimmäistä kertaa terapiassa. Lääkärin ja työkavereiden suosituksesta varasin ajan, jotta saisin purkaa omia kokemuksiani ja ajatuksiani. Rehellisesti sanottuna, minusta tuntuu että tuhlaan ammatti-ihmisten aikaa käymällä valittamassa omia tuntojani. "Hei auttakaa nyt, mulla on kriisi.. Mua uhattiin puukolla ja mua pelotti ihan hirveesti. Yrittäkää nyt ymmärtää, mä vaan oon näin herkkä."

Minusta tuntuu, että olen hoitanut tämän oman toipumiseni aivan väärin. Tämän terapiatädin kanssa juttelu sai minut siihen tulokseen. Minun ei ehkä olisi pitänyt yrittää toipua siitä kaikesta shokista ja järkytyksestä ihan vaan suorilta, olla normaalisti ja pitää tietynlaista roolia yllä ("hei, mä oon ihan okei.."). Olisin varmaan tarvinnut OIKEASTI sitä omaa aikaa, aikaa olla heikko, aikaa romahdukselle, aikaa niille oikeille tunteille, jotka heittelehtivät laidasta laitaan ja joita yritin niin kovasti piilottaa ja unohtaa. Toisaalta minusta tuntui, että minulta odotettiin sitä, sillä jokaisen itkukohtauksen jälkeen minulle tuli syyllinen olo, kuin minulla ei olisi oikeutta tuntea niitä kaikkia tunteita. Jos minusta tuntuu niin saatanan pahalta, miksi minun pitäisi se piilottaa ja olla niin kuin niitä tunteita ei olisikaan? Minun ei olisi pitänyt lähteä sinä viikonloppuna yhtään mihinkään, minun olisi pitänyt saada hoitaa niitä tunteita ja päästää se paha olo pois, itkeä. Jos olisin tajunnut lähteä matsireissun jälkeen suoraan bussilla kotiin, minun ei olisi tarvinnut selvitä toisesta matsireissusta ja hävetä omia tunteitani.

Jälkiviisaus on niin helppoa.

Tunteet ovat edelleen pinnassa, kaikin tavoin. Terapiatädin luona itkin ja tunsin heti pientä häpeää. Täti sanoi, että minun kuuluisikin itkeä. Itkeä se kaikki paha olo pois.

Voi helkkari, minun pitäisi olla jossain yksin.. Käydä läpi omia ajatuksia, jotta se joskus helpottaisi. En minä tiedä kelle tässä nyt alkaisi omia tuntemuksiaan (muille kuin terapiatädille) selittämään, kun kaikki tuntuvat säikähtävän. Kaikki tuntuvat tavallaan odottavan, että olen okei.

Moi, mä en oo okei.

vahvat vs. heikot

Viime päivät ovat menneet vähän kuin sumussa. Olen ollut hukassa. Olen miettinyt paljon sitä, miten ihminen voi olla niin pirun herkkä erilaisille tilanteille. Itsehän olen aina ollut erityisen herkkä, otan monet asiat hyvin raskaasti, enkä selviä samalla tavoin "huonoista" tilanteista kuin monet muut. Se aiheuttaa välillä sellaisia tunteita, että miettii miksi pitää olla niin heikko, miksi otan asiat niin pahasti "itselleni" ja jään murehtimaan. Pidän itseäni ylireagoivana pikkutyttönä, jota ei ole valmistettu tähän maailmaan tarpeeksi hyvin. Elän maailmassa täynnä sateenkaaria, vaaleanpunaisia poneja ja halinalleja, mutta sitten kun paha maailma iskee päin naamaa, olen hukassa. Elämä ei olekaan niin helppoa kuin toivoisi, ei pelkkää hymyä, naurua ja iloa pienen pienistä asioista.

On ollut vähän hankalaa. Toisinaan on tuntunut henkisesti niin raskaalta, että se on meinannut viedä toimintakyvyn. Mutta olen taistellut sitä vastaan. On tuntunut vaikealta nousta ylös ja lähteä tekemään mitään. Henkinen shokki ja järkytys on ollut valtava. On tuntunut pahalta hoitaa asioita, kun oikeasti haluaisi vaan jäädä yksin peiton alle piiloon pahaa maailmaa. Ja oikeasti haluaisikin olla vaan piilossa, eikä nähdä ketään, ei puhua kellekään. Ei kysymyksiä, ei outoja katseita...

Kun pitäisi pystyä olemaan normaalisti ihmisten keskellä, eikä voi muuta kuin kuivailla kyyneleitään poskiltaan ja hävetä omaa heikkouttaan, tuntuu aika voimattomalta. "Älä itke, älä itke, kaikki on hyvin", ajattelee, eikä se auta mitään. Kun kertoo ystävälle mitä on tapahtunut ja joutuu taistelemaan kyyneleitä vastaan, voi vaan ajatella että miten tyhmä onkaan. Kuinka voit ottaa niin raskaasti..?

Kriisitilanteita kuulemma pitäisi purkaa mahdollisimman paljon keskustellen muiden kanssa, mutta entä jos ei halua puhua..? Entä jos haluaa vaan olla rauhassa ja olla kertomatta kenellekään? Jääkö se kaivamaan sisintä? Jos minusta tuntuu pahalta, että joku muu kertoo siitä läsnäollessani muille, niin miksi minun pitäisi kertoa siitä enää kenellekään? Enkö voisi vaan piiloutua jonnekin turvalliseen paikkaan ja olla rauhassa? Oikeassa elämässä niin ei ilmeisesti voi tehdä, pitää päästä yli ja jatkaa elämää. Kai me heikotkin osataan niin tehdä, jossain vaiheessa.

Vitun puukkojunkkarit.

Ihan sama

Olen hommannut itselleni mukavan päänsäryn: aina kun nousee ylös niin alkaa päätä särkeä. Paikallaan jos makaa, niin kipua ei ilmene. Särkylääkkeetkään eivät auta. Lisäksi taitaa olla jo kolmas päivä meneillään, kun tuntuu, ettei oikein ruoka maistu, kun on niin paha olo koko ajan. Olen odotellut norovirusta tulevaksi, kun se kerran rakkaalla miehelläkin oli kylässä, mutta olen ehkä säästynyt moiselta (tai sitten tämä jatkuva pahoinvointi on joku light-versio taudista). Mikäs tässä ollessa :D

Eilen tipuin polvilleen kun nostin posteja lattialta. Joo, en ole käynyt siellä fyssarilla.

Piristykseksi iltaan:

Vanhatalon Ritvaa ei kiinnostanut mikä Ruotsin prinsessalle tuli nimeksi :D

Work & work

Poika kävelee tiskille.
"Tupakkaa."
Katson poikaa kysyvästi. Poika ei reagoi mitenkään, eikä osoita jatkavansa lausettaan.
"Niin..?"
Poika katsoo minua, mutta pysyy vaiti.
"Niin mitähän tupakkaa?"
"Westin punanen."
"Seeeelvä ja sitten vielä henkkaria katselisin..."
"Äh, ei oo mukana. Mutta mä tulen kohta takaisin..."
Poika ei palaa.

--
Nainen "pienessä sievässä" jonottaa vuoroaan ja huutelee vähän väliä mielipidettään silmämeikistäni. Hänen vuoronsa tulee.
"Hei!"
"Sä oot meikannut tosi hienosti! Tosi hyvännäköinen silmämeikki!"
"Ehh, kiitos..?"
"Tosi hyvät meikit sulla. Olet kyllä tosi hyvin laittanut meikit!"
Hymyilen ja odotan, josko hän haluaisi muutakin kuin kehuskella meikkejäni.
"Tosi hyvältä näyttää nuo silmät. Oot kyllä tosi hyvin meikannut."

---
Taistelemme vanhan rouvan kanssa siitä, tarvitseeko hänen näyttää henkilöllisyystodistusta.
"Minut tuntee täällä kaikki, minä en ole ennenkään tarvinnut henkilöllisyyttäni todistella!"
"Minä en teitä valitettavasti tunne henkilökohtaisesti ja joka tapauksessa minun pitää se todistus nähdä."
"Minä olen 20 vuotta opettanut tuossa viereisessä koulussa ja kaikki minut tuntevat!"
"Selvä, siltikin minun täytyy nähdä se henkilöllisyystodistus."
"On tämä kumma, minä olen tuossa ollut opettajana 20 vuotta ja sinä viitsit minulta pyytää henkilöllisyystodistusta!"
"Kyllä. Minä en ole ollut koskaan siinä koulussa, enkä teitä tunne. Minä pyydän henkilöllisyystodistuksen myös entiseltä opettajaltani, joka käy täällä."
"On tämä kumma! En todellakaan haluakaan tuntea sinua! Minulla ei edes ole mitään todistuksia, kun en käy koskaan ulkomailla!"
(Seuraava asiakaskin toteaa rouvalle, että lakia pitää noudattaa, johon rouva vaan tuhahtaa.)
"Sitten en voi valitettavasti auttaa. Tähän nyt kuitenkin sen henkilöllisyystodistuksen tarvitsee."
"Ihmeellistä toimintaa. Kaikki täällä päin tuntee minut! Kiitoksia vaan HYVÄSTÄ palvelusta ja MUKAVAA päivänjatkoa!!!!"
"Kiitos samoin."
Rouva jatkaa jupinaansa niin kauan että pääsee ovesta ulos.

--
.......
"Ja sitten vielä henkkaria katselisin!"
"Sellaista minulla ei ole, mutta ajokorttia voin näyttää."
---

"Tupakkaa ottaisin."
"Minkäslaista?"
"No voitko näyttää mitä siellä on?"
"No, itseasiassa en voi"
"NO JUST!!"
"Niin, laki sanoo etten saa näyttää."
"No voitko kertoo mitä siellä on?"
"Enpä voi. Listasta voit katsoa."
Asiakas vihaisena valitsee listalta oman röökimerkkinsä.
---

Guess what? Huomenna vapaapäivä :D

Kehän pellet

Viime postauksessa hehkuttamani Klitschko vs. Chisora ei ollutkaan ihan niin Klitschkon riemujuhlaa kuin olisin arvannut. Chisora pisti oikein hyvin vastaan ja haastoi mestaria kiitettävästi. Jättiläisen käsi oli kuulemma hajonnut jossain erässä, vissiin astetta kovempi pää Chisoralla, kun kaikki siihen rikkovat itsensä. Ottelustahan jäi ainoastaan huono maku suuhun Chisoran huonon käytöksen vuoksi. Jos hän tajuaisi käyttäytyä vähän vähemmän epäurheilijamaisesti, niin hänen arvostuksensakin varmaan kasvaisi ja ihmiset muistaisivat matsista muutakin, kuin sen, kuin hän sylkäisi vedet Vladimirin naamalle ja surullisen kuuluisan lehdistötilaisuuden matsin jälkeen. Ihan hävettää poikien puolesta.

Itse olen viime aikoina taistellut lähinnä flunssaa, selkäkipuja ja asiakkaita vastaan, joten urheilullisia saavutuksia ei tältä neidolta ole hehkutettavaksi. Ei edes surullisia. Mies tiputtelee painoa tulevaan matsiinsa ja tässä myötäeläessä olen itsekin tiputtanut kevyet 3 kiloa. Kohta sitä ollaan ottelupainoissa!

BOX!

Tänään ohjelmassa Klitshko vs. Chisora

(EPA/ MARC MUELLER)

Toivon, että Klitshko nöyryyttää tuota perhanan ääliötä ihan täysillä. Vois poika oikeasti vähän miettiä tuota käytöstään.

(EPA/ MARC MUELLER)

Noniin, ja sitten vaan nenä ruutuun kiinni.

P.S. Siis mähän oon nähny Chisoran parin metrin päästä hotellin aulassa, siis mä oon melkein sukua julkkikselle vai miten se meni. Hehhehehheee.