Pikkuhiljaa

Kolme viikkoa treeni-intoilua takana ja hyvin on mennyt. Olen pitänyt yllä kesätreenikauden tahtia, joka onkin ajankohtaista, eikä myöskään tunnu liian kovalta näin alkuun. Kuntotaso on selkeästi laskenut, siitä ei pääse mihinkään. 5 erää sparria hapottaa ihan eri tavalla kuin kovalla kisakaudella, puolen tunnin juoksulenkki saa jalat todella kipeiksi ja jo muutama hassu kyykky tuntuu seuraavana päivänä. Pohjalta on kuitenkin noustava. Positiivisena pidän sitä, ettei taitotaso lajin suhteen ole kuihtunut olemattomiin, pelisilmä on jotakuinkin tallella ja pärjään harjoituskehässä paremmin kuin normiharrastaja. Kai se vuosien työ kuitenkin auttaa, eikä ihan nollille joudu vaikka taukoa tulisikin.

Eilen elämäni ensimmäisissä kahvakuulatreeneissä onnistuin väärällä tekniikalla venäyttämään selkäni ja pelko treenitauosta kummitteli takaraivossa. Onneksi taisin selvitä säikähdyksellä, sillä nyt selkä tuntuu ihan "normaalilta" eli se on siis ihan paskajumissa, muttei kipeä. En usko, että selkä on missään vaiheessa parantunut kokonaan n. puolen vuoden takaisista vammoistaan, koska se muistuttelee itsestään melkein koko ajan. Tk-lääkärihän ei minua päästä kuvauksiin, vaikka haluaisin toki tietää, että mitä sille minun pikkumussukalle kuuluu ja aikooko se viettää terveitä päiviä vielä joskus. Lääkäri vaan toteaa, että "noidannuoli" ja määrää kipulääkkeitä: "Ei sieltä mitään ole rikki, kun sulla jalat toimii."
Alunperinhän tuo selkä alkoi oireilemaan muutama vuosi sitten nosteltuani huonossa asennossa painavia maitolaatikoita, eli jatkuva noidannuoli on ollut siitä asti. Toisaalta isällänikin on selkä hajonnut nuorempana ja siihenkin avuliaat tk-lääkärit ovat vuosia väittäneet syyksi tätä noidannuolta, kunnes selvisi että sieltä on oikeasti aika monet osat sanoneet sopimuksen irti, mutta mitään ei voi oikein enää tehdä. SE OLISI PITÄNYT TEHDÄ AIKAA SITTEN. Lääkärit <3

Nyt ois tytöllä jonkinsortin lomanpoikanen meneillään, vois vaikka treenata itsensä väsyksiin!

This is how we do it :D