Hate that I love you..

Eron sattuessa onko tarkoitus yrittää päästä yli mahdollisimman nopeasti vai roikkua perässä ja yrittää saada tätä toista takaisin? Toi viimeinen vaihtoehto on muuten helkkarin nöyryyttävää settiä, voin kertoo.

Ja entäpä jos katkaiseekin kaikki siteet tähän toiseen ja yrittää niin kovasti päästä irti koko touhusta vaan tajutakseen, että ei siitä yhtään mitään tule ja oikeasti haluaakin vain olla sen toisen kanssa?

Entä jos leikkaa sen toisen elämästään pois päästäkseen yli ja tajuaakin, että olisi sittenkin pitänyt roikkua ja yrittää?

Entä jos roikkuu vain siinä toisessa, eikä tajua ettei siinä ole mitään järkeä?

Entä jos jää roikkumaan ja rakastamaan toisen rakentaessa omaa elämäänsä ja yhtäkkiä huomaakin että sillä toisella on jo uusi parisuhde ja homma kondiksessa ja sä vaan jäät nuolemaan näppejäs vieläkin paskemmissa fiiliksissä?

Entäs jos roikkuu ja roikkuu ja roikkuu ja haaveilee yhteisestä tulevaisuudesta ja se toinen pitää siinä samassa jotain haaremia, muttei kerro?

Entä jos roikkuu siinä toisessa ja tajuaa itsekin olevansa tosi säälittävä ja silti jatkaa?

Entäs jos ei yhtään tiedä mitä pitäisi tehdä? Entä jos rakastaisi vaan niin perkeleesti ja haluaisi sen yhteisen tulevaisuuden, mutta ei tiedä että kannattaako semmosta edes mennä haaveilemaan, kun tilanne on mitä on? Entä jos ei osaisi luovuttaa?

Miksei voisi nähdä tulevaisuuteen että onko ne kaikki mahdollisuudet käytetty, että nöyryyttääkö tässä itseään ihan turhaan?

Jos tietäisi edes sen, että onko se roikkuminen aivan naurettavaa ja typerää koska "eihän tuosta tuu koskaan mitään tulemaan", niin vois vaikka lopettaa sen roikkumisen ja muuttaa ulkomaille.

Entä jos vaan rakastaa ja ei halua päästää irti?

Back to basics

Netistä löytyy yhtä sun toista. Nyt löysin aivan älyttömän jutun Iltalehden sivuilta kun joku oli käynyt itkemässä käytetyistä kengistä, joita ei ollut voinut palauttaa. Vielä parempaa läppää on tästä aiheesta käyty keskustelu samalla sivustolla. Onhan näitä palauttajia aina, mutta miksi itkeä lehdelle, jos ei saa palautettua KÄYTETTYJÄ kenkiä? Eikö maalaisjärkikin jo sano, että tuotteen on oltava myyntikunnossa jos sen meinaa saada palautettua? Myyjän käytökseen en ota kantaa, koska vihaiset asiakkaat saattavat sanoa mitä tahansa asiakaspalvelusta, eikä jutussa ole annettu myyjän ottaa kantaa näihin väitteisiin. Tietenkin, jos nauraminen päin naamaa on totta, niin onhan se toki törkeää.

Asiakaspalautteesta voin sanoa sen verran, että jos on jossain sellaisessa paikassa töissä, missä sen voi saada kirjallisena, se on yleensä ihan huippujuttu, saa tietoa niin hyvistä kuin huonoistakin hetkistä, sekä niistä mitkä asiakas on nähnyt täysin eri tavalla kuin myyjä tai vierestä katsovat kollega. Itsestäni joskus kirjoitettiin esimiehelleni (sekä hänen esimiehelleen) palaute, jossa asiakas oli nähnyt tilanteen aivan eri tavalla kuin kuin minä. Hän muunmuassa väitti minun heittäneen hänen vaihtorahansa lattialle, kun oikeasti käteni osui pöytään rahojen ojentamishetkellä ja kolikot tippuivat kädestäni lattialle, jota tietenkin pahoittelin. Ja jos edessäni ei olisi ollut se koko tiski, olisin tullut etsimään kolikoita hänen kanssaan sieltä lattialta. Mutta asiakas on aina oikeassa, as you know ;)

Sain myös joulun alla suoraa palautetta eräältä vanhemmalta rouvalta, joka päätti veikkauslappujensa kanssa säätää tovin jos toisenkin siinä tiskillä, kun en tajunnut että hän ei ollut vielä lopettanut pelaamistaan. En siis tajunnut, koska hän ei voinut mitenkään tätä minulle kertoa, ei edes vastaamalla jotain kysymykseen "saisikos olla muuta?", joten hiljaisuuden oletin tarkoittavan sitä, että hän aikoo seuraavaksi maksaa. Sain tuhahtelut "No onpas kiire" ja "onpas huono palvelu" ja muut perussetit, mutta rouva ei ilmeisesti tajunnut itsekään, että siinä oikeasti oli se kiire ja piti ripeästi toimia, koska jonossa oli lähemmäs kaksikymmentä ihmistä hänen jälkeensä. Ja myös valitettavasti hänen kohdallaan tiputin kolikon karkkihyllyn päälle (josta kuitenkin nostin sen hänen käteensä ja pahoittelin) ja hänkin tuhahteli minun heittelevän kolikoita törkeästi. Eikö ihmiset oikeasti näe eroa vahingon ja tahallisen välillä?

Tuohon palauttamiseen vielä palatakseni... Ollessani ruokakaupassa töissä, ihmiset yrittivät välillä palauttaa mm. maitopurkkeja, pakasteita ja jogurtteja. Siis hei..???? Kerran yritin asiakkaalle selittää, miksei hän voi palauttaa voipakettia, jonka hän on ostanut kaksi päivää sitten. "Jääkaapissahan se on minullakin ollut, ei kylmäketju ole voinut katketa!!!"

Tekisikö mieli ostaa ruokaa, mitä joku on säilyttänyt pari päivää kotonaan?

End of an era

Uuden vuoden juhlinta päättyi tällä kertaa katkeriin tunnelmiin, suruun ja itseinhoon. Tuhosin kaiken sen hyvän, mitä elämässäni oli. Kankkulan kaivoon heitin toiveet onnesta, omasta perheestä, yhteisestä elämästä jonkun maailman rakkaimman ihmisen kanssa. Niin ne sanoo, että parisuhteen tuhoamiseen tarvitaan kaksi ja kai ne ovat oikeassakin. Mutta silti tuntuu, että jos olisin osannut olla parempi niin asiat olisivat toisin. Toisaalta asioiden korjaamiseen tarvitaan myös kaksi, jotka tosissaan yrittää parantaa tilannetta, nyt niitä ei tainut olla yhtäkään.

Kun on liian kovat paineet molemmilla, ei voi lopputulos olla hyvä. Ihannemaailmassa ei olisi rahaongelmia, vaikeuksia töissä ja ihmiset jaksaisivat kunnioittaa toisiaan. Ihannemaailmassa ongelmien ilmaannuttua niistä yritettäisiin selvitä yhdessä, eikä omien toimien tuloksena ajettaisi toista kauemmas. Myöskään "minä annan sinulle yhden mahdollisuuden" ei kuuluisi sanavarastoon, vaan olisi itsestäänselvää yrittää yhdessä.

Olen juuri menettänyt kaiken mitä halusin elämältä. Jotkut sanoo, että kaikesta selviää... Niin kai sitä. Mutta millä hinnalla..? Entä jos tuntuu, ettei voimat riitä enää mihinkään uuden elämän rakentamiseen? Ja kun on jo menettänyt kaiken, niin mistä niitä voimia muka saa? Ja miksi haluaisikaan enää aloittaa alusta..? Kun tietää jo valmiiksi, että paskaahan tämä tulee olemaan tästä eteenpäin? Jos olet menettänyt kaiken, mitä positiivista on enää odotettavissa? Ei edes huvita selvitä tästä.

Tunnen olevani kuin painajaisessa, josta toivon koko ajan herääväni ja palaavani takaisin niihin aikoihin, kun kaikki oli hyvin. En tunnu heräävän ja tuntuukin äärettömän pahalta kun pikkuhiljaa todellisuus lyö vasten kasvoja. Silti toivon koko ajan, että ehkä asiat korjaantuu, ehkä saan vielä elämäni miehen takaisin, ehkä hän voi tulla sen verran vastaan, ettei lähtisi ja jättäisi. Mutta se on turhaa toivoa. Yksin olen, niin kuin minut oli tarkoitettukin.

Kuolen sisältä.

Nolife.

Viime aikoina minulla ei ole ollut minkäänlaista elämää. Tai siis pitkään pitkään aikaan, tai siltä se ainakin tuntuu. Olen tehnyt töitä niska limassa, sillä olen hommannut itselleni toisen työpaikan. Haluan itselleni jalkaa oven väliin, jotta voisin vihdoin jättää tuon "oikean" työpaikkani lopullisesti. Lisäksi rahatilanne on ollut aivan surkea välillä, sillä kun teet yhden vuoron viikkoon pari viikkoa kuussa, ei hirveästi juhlita, syödä kinkkua leivän päällä tai mitään muutakaan. Aivan järjetön ja loputtomalta tuntuva stressi koko ajan, joka on aiheuttanut itkukohtauksia töissä ja kiukuttelukohtauksia kotona. Ei siis mitään herkkua.

Mutta! Tuo uusi työpaikka, missä olen ollut nyt kuukauden verran, on aivan mahtava! Ensimmäisinä päivinä kun menin töihin, tuntui siltä kuin olisin ollut lomalla. Mietin että "ei hitto, tästä saa vielä palkkaa.." ja sain rentoutua töissä - ja PAREMMALLA palkalla. Että terve vaan, olen vaatekaupassa töissä! Suosittelen kaikille paskaduunissa kituuttaville. Olin ihan ihmeissäni pari viikkoa tauoilla, kun sai olla ihan rauhassa.. Oikeastaan ensimmäiset 3min meni ihan hyvin ja sitten ihmettelinkin, että mitäs sitä nyt vielä tässä tekisi. Ja saa käydä vessassa, oh. Helkkari, mitä luksusta.

Vaikka haluaisinkin olla aina se positiivisesti ajatteleva ihminen, iloinen ja rento, en ole ollut viime aikoina oma itseni ollenkaan. Oikeastaan aikoina on tuntunut siltä, että olen kadottanut itseni täysin. Olen katkeroitunut työtilanteeseeni tuossa "oikeassa" työpaikassani, jossa minua kustaan silmään ihan satasella ja annan heidän niin tehdä hymy naamallani. Omaa tyhmyyttäni oikeastaan, joten ei kai pitäisi edes valittaa. Joka tapauksessa tilanne on seuraava:
- minulla ei ole VIELÄKÄÄN työsopimusta kahden vuoden työssäolon jälkeen (ei kuulema ole mahdollista)
- töitä on yksi vuoro viikossa tai kuusi, muttet voi koskaan tietää
- työvuorot tulevat kyllä kuukaudeksi eteenpäin, mutta 1-2 päivän varoitusajalla
- kaikesta siitä huolimatta, ettei minulle muka voi kirjoittaa sopimusta, sinne on palkattu uusi työntekijä, paremmilla tunneilla kuin mitä minulla on
- tes:in mukaan "ylimääräiset" tunnit kuuluisi tarjota minulle, koska olen vakkari osa-aikainen
- teen pari vuoroa lukuunottamatta joka kuukausi pelkkää iltavuoroa
- minulla ei ole kokonaan vapaita viikonloppuja ellen erikseen pyydä
- koska minulla ei ole työsopimusta, en saa minulle kuuluvia lomia (4vkoa kesällä 2vkoa talvella)
- jos haluan pitää lomaa, se on täysin minulta pois (ei korvausta)
-työtehtäviä olisi vähintään kahdelle, mutta joutuu silti olemaan yksin

Lisäksi tietenkin työnantajasta riippumattomat tekijät vituttaa, kuten:
-narkkarit
-juopot
-pelottava sijainti
-inhottavat asiakkaat
-tappelu asiakkaiden kanssa joka ikisestä asiasta
-jatkuva kiire
-stressi

Jos olisi varaa, ottaisin loparit ihan tähän paikkaan. Luulen, että kuitenkin pitäisi ensin turvata oma toimeentulo, eikä vain suinpäin lähteä lätkimään. Oma mielenterveys ehkä kaipaisi sitä ensimmäistä vaihtoehtoa. Oma mielenterveys ehkä kaipaisi jotain suurta irtiottoa tästä elämästä.

Välillä vaan tuntuu siltä, ettei millään jaksa.

Work&work

Asiakas on aina oikeassa:

Tiskille kävelee nainen ja tyrkkää käteeni valtakirjan muotoa "Henkilö xx saa hakea henkilön xx paketin postista, allekirjoitus päivämäärä", totean että siihen tarvitsee vielä lähetystunnuksen, jotta voin paketin löytää. Asiakas tuohtuneena selittää, ettei hänellä mitään lähetystunnusta ole, ja että toinen myyjä on luvannut, että hän saa tämän paketin hakea. Kerron hänelle, etten voi löytää kyseistä pakettia ilman lähetystunnusta, koska lähettäjän tai vastaanottajan nimi ei tallennu missään vaiheessa järjestelmään ja paketit kulkevat järjestelmässä juuri sillä lähetystunnuksella. Asiakas väittää kiven kovaan, että hänelle on luvattu, että hän saa paketin täältä hakea ja vaatii soittamaan kyseiselle myyjälle asiasta. Kerron vielä kerran, että hän tarvitsee lähetystunnuksen, jonka saa joko sähköisena saapumisilmoituksena tai paperisena versiona. Vastaukseksi asiakas jo huutaa minulle, ettei hänellä sellaista ole. Päätän kuitenkin soittaa vapaalla olevalle työntekijälle ja hän kertoo sanoneensa paketin vastaanottajalle, että valtakirjalla saa joku muukin paketin hakea, kunhan on henkkarit mukana ja TIETYSTI se lähetystunnus. Asiakas suuttuu ja tiuskaisee: "Mistä minä muka sellaisen saan?!?!" Ja taas kerron hänelle, että joko lähettäjältä tai sitten hänelle tulee sähköposti/tekstiviesti/paperinen ilmoitus paketista.

Asiakas poistuu ärsyyntyneenä.

Myöhemmin käy ilmi, että paketti on saapunut postitoimipaikkaan perjantaina (kyseistä pakettia hän yrittää noutaa maanantaina aamupäivällä). Jos hän olisi tajunnut odottaa vaikka kotonaan siihen asti, että posti tuo sen saapumisilmoituksen, hänen ei olisi tarvinnut juosta turhaan ihmettelemässä saako pakettiaan vai ei. Perjantaina tulleiden pakettejen saapumisilmoitushan tulee postissa maanantaina.

---

Mies tulee tiskille ja ilmoittaa jonkun sätkätupakan nimen, mitä en ole koskaan kuullutkaan (en ole tutustunut kaikkiin maailman merkkeihin, kun eivät valikoimassa ole). Koska minulla on vielä kesken kuittiselkkaus edellisen asiakkaan jäljiltä, en kuule tarkasti mitä asiakas pyytää (miksei voi odottaa, että näytän siltä että olen valmis palvelemaan..?) ja pyydän tietenkin toistamaan tämän merkin.
"SÄT-KÄ-TU-PAK-KAA", asiakas tavuttaa minulle ja katsoo kuin joten vähä-älyistä.
"Niin... Mikä se merkki oli..?"
Asiakas sanoo merkin uudestaan.
"Hmm.. eipä meillä taida olla mitään sellaista, kun en ole kuullutkaan..." ja vilkuilen valikoimaa.
"No anna vaniljaa.."
"Mikäs vanilja se oli..?"
"No, onko teillä monta vaihtoehtoa..??"
En ole täysin perillä valikoimasta, joka muuttuu melkein joka kerta kun olen kyseisessä paikassa ollut töissä... Varsinkin sätkätupakoiden kohdalla valikoimista tippuu jatkuvaan merkkejä.
"No, en kyllä ole varma... Minäpäs - - "
"Mitä sinä sitten siinä kyselet??" keskeyttää tämä tärkeä herra. "On se kumma että ei osata palvella asiakasta.. Sun pitää osata sanoa terve - kiitos - ole hyvä ja olla ystävällinen!!!!"
Katson asiakasta epäuskoisena, sillä hän se tässä oli ollut se, joka oli ollut epäystävällinen.
"Minä haluan sitä VANILLAA!"
"Selvä.."
"Oletko sinä ollut täällä kauan töissä?"
"Olen."
"VALITETTAVASTI!" - - "Sinun pitäisi myyjänä tietää tämä valikoima!"
"Meillä jatkuvasti vaihtuu tämä valikoima täällä, niin en muista kaikkia noita sätkämerkkejä..."
"Sinä nyt oletkin tuollainen idiootti!"

- - -

Asiakas tulee tiskille.
"Minulla oli liput varattu."
"Olikos mitä kautta varattu? Lippupiste, lippupalvelu, tiketti?"
"Minulla on tässä tämä varausnumero..."
"Oliko se lippupiste, lippupalvelu, tiketti?"
"Ei nyt tarvii ruveta tiuskimaan!! Minulla on tässä varausnumero, minä olen nämä jo varannut!"
"No pahoittelen jos olen loukannut, en voi löytää niitä lippuja jos en tiedä mitä kautta varaus on tehty."
"No palvele nyt, äläkä selitä!"
"Niin mitä kautta ne oli varattu?"
"No lippupiste!"
Avaan lippupisteen sovelluksen ja syötän asiakkaan varausnumeron siihen. Järjestelmä ei löydä lippuja.
"Ei löydy täältä lippupisteeltä..?"
"No tiketti!"
Syötän tiketin sovellukseen varausnumeron ja liput löytyvät.

- - -

"Terve! Tupakkaa!"
"Mitähän laatua?"
"Marlboro punainen, pehmeä."
"Henkkareita vielä katsoisin."
Mitään ei tapahdu.
Tuijotamme molemmat toisiamme hetken.
"Niin, niitä henkkareita katsoisin..."
"No ei ole!" Asiakas jää tuijottamaan minulla tiskille.
"No, sittenpä en voi myydä."
Asiakas tuhahtaa ja lähtee ärtyneenä pois.

- - -

Asiakas ojentaa minulle lähetystunnuksen.
"Minulla on tällainen paketti tässä."
Laitan tunnuksen koneelle, joka ei löydä hyllypaikkaa. Katson lähetystenseurannasta, josta saan selville että paketti on haettu hetki sitten.
"Kyllä sen on oltava täällä. En minä tuota ole hakenut, minä olen hakenut toisen paketin. Katsopas sieltä nyt uudestaan."
"Täällä lukee, että tällä tunnuksella oleva paketti on luovutettu klo se ja se."
"No kyllä sen vaan on oltava täällä."
"Tällä tunnuksella oleva paketti on luovutettu, oiskohan sulla sitten toinen tunnus siihen toiseen pakettiin?"
Asiakas soittaa puhelun jollekin:
"Nämä väittää täällä, että minä olen muka hakenut sen paketin jo, vaikka ihan varmasti tuolla tunnuksella pitäs olla se paketti täällä.. Annatko sen toisen tunnuksen, vaikka sen minä olen jo hakenut, mutta ei muka löydy tällä oikealla tunnuksella."
Asiakas antaa minulle sen tarvitsemani tunnuksen ja paketti löytyy.

- - -

Ja eikun vapaapäiviä viettämään!

"Lomalla"

Hommasinpa itselleni sitten ihan kunnon kesäflunssan. Ihan kunnon kuumeet ja kaikki! Olen ollut viime päivinä sekaisin kuin seinäkello ja ystäväni avustuksella ensimmäistä kertaa elämässä ihan kunnolla lääkittykin, mikä on toki helpottanut oloa huomattavasti. Miksi olenkaan aina kieltäytynyt kaikista lääkkeistä ja hädintuskin suostunut ottamaan edes buranaa...? Elämä on helpottunut huomattavasti, kun olen saanut vetää kaikenmaailman nappeja ja olen pystynyt jopa hengittämään öisin. Ensimmäisenä flunssayönä kun tuli nukuttua maksimissaan pari tuntia, kun ei vaan henki kulkenut ja piti koko ajan olla niistämässä. Tästä eteenpäin jos olen kipeenä, niin aivan varmasti vedän kaikkea avaavia lääkkeitä, koska tämä on niin paljon helpompaa :D "Miss. Minä en syö mitään lääkkeitä" is now gone.

Liioittelin hieman: en ole syönyt ibumaxin lisäksi kuin yhtä lääkettä (3krt/pvä) ja yskänlääkettä.

Sairausloma ei ollut työnantajalle mitä mieluisin vaihtoehto, mutta kaipa minäkin voin joskus vähän sairastaa rauhassa. Lämmöt kun nousivat ennätyskorkeiksi (minulle, jolle ei kunnon kuume nouse koskaan), enkä jaksanut edes seistä, niin varmaan ihan hyvä linnottautua sohvalle ja lepäillä, jos vaihtoehto on tehdä kuolemaa tiskin takana ja yskiä keuhkonsa pihalle asiakkaiden ihmetellessä. Sorry for the inconvenience.

Hei, mut hei! Tässähän se mun "kesäloma" sitten olikin. Koko viikko vapaata. Sitä saa mitä tilaa. Tosin, oisin oikein mielelläni pitänyt sitä vapaata vähän virkeämpänä, mutta tämäkin otetaan vastaan, ei ole tarvinnut mitään tehdä :D

Tekis mieli lähtee treenaamaan...

When Susannah cries...

Hähhää, elokuu alkoi lupaavasti ja samalla treenikausi, sillä olen napannut itselleni kesäflunssan jo toistamiseen tänä kesänä. Onpa hyvä tuuri. Kroppa varmaan mietti, et "hei, nyt pitäs ruveta treenaamaan eikä millään jaksais, pitääpä ruveta flunssailemaan". Hohhoo, mikäs tässä. Sainhan minä torstaina treenattua, se voi riittää ihan hyvin loppuvuodeksi.

Viime aikoina olen ollut ällöttävän tunteellinen ja herccä. Olen mm. itkenyt seuraaville asioille:
- juttu lehdessä parisuhdeväkivallan uhrista
- naimisiinmenokohtaus leffassa
- "olen raskaana!" - huudahdus leffassa
- lehtijuttu tyttöystäviään luodeilta suojelleista miehistä Batmanin ensi-illassa
- blogikirjoitus vaimon synnytyksestä
- blogikirjoitus synnytyksestä (kirjoittajan omasta)
- lehtijuttu jostain Siwa-ryöstöstä (Alibissa)
- "rakkaus voittaa kaiken"- tyyppinen loppu leffassa

Tunteellisuuden perusteella vois melkein luulla, että vedän painoo, mutta ei... Olen vain seonnut.

Taidanpa lähteä parantelemaan itseäni sängyn puolelle.. ja herkistelemään tottakai.