It's a knockout!

"Tuo on kyllä hurjaa.. Siinähän kärsii aivosolut jos saa hirveitä tällejä koko ajan", totesi ystäväni kun kerroin viimeisimmistä kisoistani ja siitä miten olin lyönyt vastustajan muutaman kerran sekaisin. Itse kun en normaalioloissa kovinkaan paljon niitä tällejä ota vastaan, niin en ole koskaan hirveämmin edes miettinyt asiaa tuolta kannalta. Toki näissä piireissä näkee noista vanhemmista kehäketuista pieniä merkkejä siitä, että joskus on osumaa otettu. Rustottuneet naamat kertovat omaa tarinaansa. Se onkin ainoa asia, mistä olen joskus ollut huolissani lajin suhteen; mitä jos minunkin naamani rustottuu rumaksi ja nenä leviää ja murtuu kun joku oikein kunnolla siihen napsauttaa? Siinä mielessä olen onnekas, että ottelen melko pienissä painoissa ja siellä ei monikaan lyö kovaa. Hienoa olla nainen!

En väitä, etteikö sarjassa olisi naisia, jotka todella osaavat lyödä kovaa - kyllä niitäkin on. Se vaan ei ole kovin yleistä. Minulla on kuitenkin ollut melko kova koulu ja olen saanut treenata maan kovimpien naisten kanssa monta vuotta ja kehittynyt siinä itsekin. Näiden mimmien käsittelyn jälkeen ei pikkuhipsuttelut tunnu missään, mikä on vaan positiivinen asia. Ei tarvitse pelätä, koska tietää jo valmiiksi, mitä se on jos joku osaa oikeasti lyödä.

Tuosta ystäväni pelkäämästä aivosolujen tuhoutumisesta aloinkin miettimään, että onhan tuo toki aika vaarallista... Saada osumaa päähän. Onhan amatöörimatseissa toki kypärät pään suojana, mutta kyllä siitäkin huolimatta on mahdollista se kaveri pudottaa päästä.. Helpostikin. Mistäpä sitä siis tietää, että minkälaisessa vegetatiivisessa tilassa sitä ollaan kolmekymppisenä.. Pitää vaan yrittää väistellä parhaansa mukaan. ;)