Eron sattuessa onko tarkoitus yrittää päästä yli mahdollisimman nopeasti vai roikkua perässä ja yrittää saada tätä toista takaisin? Toi viimeinen vaihtoehto on muuten helkkarin nöyryyttävää settiä, voin kertoo.
Ja entäpä jos katkaiseekin kaikki siteet tähän toiseen ja yrittää niin kovasti päästä irti koko touhusta vaan tajutakseen, että ei siitä yhtään mitään tule ja oikeasti haluaakin vain olla sen toisen kanssa?
Entä jos leikkaa sen toisen elämästään pois päästäkseen yli ja tajuaakin, että olisi sittenkin pitänyt roikkua ja yrittää?
Entä jos roikkuu vain siinä toisessa, eikä tajua ettei siinä ole mitään järkeä?
Entä jos jää roikkumaan ja rakastamaan toisen rakentaessa omaa elämäänsä ja yhtäkkiä huomaakin että sillä toisella on jo uusi parisuhde ja homma kondiksessa ja sä vaan jäät nuolemaan näppejäs vieläkin paskemmissa fiiliksissä?
Entäs jos roikkuu ja roikkuu ja roikkuu ja haaveilee yhteisestä tulevaisuudesta ja se toinen pitää siinä samassa jotain haaremia, muttei kerro?
Entä jos roikkuu siinä toisessa ja tajuaa itsekin olevansa tosi säälittävä ja silti jatkaa?
Entäs jos ei yhtään tiedä mitä pitäisi tehdä? Entä jos rakastaisi vaan niin perkeleesti ja haluaisi sen yhteisen tulevaisuuden, mutta ei tiedä että kannattaako semmosta edes mennä haaveilemaan, kun tilanne on mitä on? Entä jos ei osaisi luovuttaa?
Miksei voisi nähdä tulevaisuuteen että onko ne kaikki mahdollisuudet käytetty, että nöyryyttääkö tässä itseään ihan turhaan?
Jos tietäisi edes sen, että onko se roikkuminen aivan naurettavaa ja typerää koska "eihän tuosta tuu koskaan mitään tulemaan", niin vois vaikka lopettaa sen roikkumisen ja muuttaa ulkomaille.
Entä jos vaan rakastaa ja ei halua päästää irti?
