Nolife.

Viime aikoina minulla ei ole ollut minkäänlaista elämää. Tai siis pitkään pitkään aikaan, tai siltä se ainakin tuntuu. Olen tehnyt töitä niska limassa, sillä olen hommannut itselleni toisen työpaikan. Haluan itselleni jalkaa oven väliin, jotta voisin vihdoin jättää tuon "oikean" työpaikkani lopullisesti. Lisäksi rahatilanne on ollut aivan surkea välillä, sillä kun teet yhden vuoron viikkoon pari viikkoa kuussa, ei hirveästi juhlita, syödä kinkkua leivän päällä tai mitään muutakaan. Aivan järjetön ja loputtomalta tuntuva stressi koko ajan, joka on aiheuttanut itkukohtauksia töissä ja kiukuttelukohtauksia kotona. Ei siis mitään herkkua.

Mutta! Tuo uusi työpaikka, missä olen ollut nyt kuukauden verran, on aivan mahtava! Ensimmäisinä päivinä kun menin töihin, tuntui siltä kuin olisin ollut lomalla. Mietin että "ei hitto, tästä saa vielä palkkaa.." ja sain rentoutua töissä - ja PAREMMALLA palkalla. Että terve vaan, olen vaatekaupassa töissä! Suosittelen kaikille paskaduunissa kituuttaville. Olin ihan ihmeissäni pari viikkoa tauoilla, kun sai olla ihan rauhassa.. Oikeastaan ensimmäiset 3min meni ihan hyvin ja sitten ihmettelinkin, että mitäs sitä nyt vielä tässä tekisi. Ja saa käydä vessassa, oh. Helkkari, mitä luksusta.

Vaikka haluaisinkin olla aina se positiivisesti ajatteleva ihminen, iloinen ja rento, en ole ollut viime aikoina oma itseni ollenkaan. Oikeastaan aikoina on tuntunut siltä, että olen kadottanut itseni täysin. Olen katkeroitunut työtilanteeseeni tuossa "oikeassa" työpaikassani, jossa minua kustaan silmään ihan satasella ja annan heidän niin tehdä hymy naamallani. Omaa tyhmyyttäni oikeastaan, joten ei kai pitäisi edes valittaa. Joka tapauksessa tilanne on seuraava:
- minulla ei ole VIELÄKÄÄN työsopimusta kahden vuoden työssäolon jälkeen (ei kuulema ole mahdollista)
- töitä on yksi vuoro viikossa tai kuusi, muttet voi koskaan tietää
- työvuorot tulevat kyllä kuukaudeksi eteenpäin, mutta 1-2 päivän varoitusajalla
- kaikesta siitä huolimatta, ettei minulle muka voi kirjoittaa sopimusta, sinne on palkattu uusi työntekijä, paremmilla tunneilla kuin mitä minulla on
- tes:in mukaan "ylimääräiset" tunnit kuuluisi tarjota minulle, koska olen vakkari osa-aikainen
- teen pari vuoroa lukuunottamatta joka kuukausi pelkkää iltavuoroa
- minulla ei ole kokonaan vapaita viikonloppuja ellen erikseen pyydä
- koska minulla ei ole työsopimusta, en saa minulle kuuluvia lomia (4vkoa kesällä 2vkoa talvella)
- jos haluan pitää lomaa, se on täysin minulta pois (ei korvausta)
-työtehtäviä olisi vähintään kahdelle, mutta joutuu silti olemaan yksin

Lisäksi tietenkin työnantajasta riippumattomat tekijät vituttaa, kuten:
-narkkarit
-juopot
-pelottava sijainti
-inhottavat asiakkaat
-tappelu asiakkaiden kanssa joka ikisestä asiasta
-jatkuva kiire
-stressi

Jos olisi varaa, ottaisin loparit ihan tähän paikkaan. Luulen, että kuitenkin pitäisi ensin turvata oma toimeentulo, eikä vain suinpäin lähteä lätkimään. Oma mielenterveys ehkä kaipaisi sitä ensimmäistä vaihtoehtoa. Oma mielenterveys ehkä kaipaisi jotain suurta irtiottoa tästä elämästä.

Välillä vaan tuntuu siltä, ettei millään jaksa.

Work&work

Asiakas on aina oikeassa:

Tiskille kävelee nainen ja tyrkkää käteeni valtakirjan muotoa "Henkilö xx saa hakea henkilön xx paketin postista, allekirjoitus päivämäärä", totean että siihen tarvitsee vielä lähetystunnuksen, jotta voin paketin löytää. Asiakas tuohtuneena selittää, ettei hänellä mitään lähetystunnusta ole, ja että toinen myyjä on luvannut, että hän saa tämän paketin hakea. Kerron hänelle, etten voi löytää kyseistä pakettia ilman lähetystunnusta, koska lähettäjän tai vastaanottajan nimi ei tallennu missään vaiheessa järjestelmään ja paketit kulkevat järjestelmässä juuri sillä lähetystunnuksella. Asiakas väittää kiven kovaan, että hänelle on luvattu, että hän saa paketin täältä hakea ja vaatii soittamaan kyseiselle myyjälle asiasta. Kerron vielä kerran, että hän tarvitsee lähetystunnuksen, jonka saa joko sähköisena saapumisilmoituksena tai paperisena versiona. Vastaukseksi asiakas jo huutaa minulle, ettei hänellä sellaista ole. Päätän kuitenkin soittaa vapaalla olevalle työntekijälle ja hän kertoo sanoneensa paketin vastaanottajalle, että valtakirjalla saa joku muukin paketin hakea, kunhan on henkkarit mukana ja TIETYSTI se lähetystunnus. Asiakas suuttuu ja tiuskaisee: "Mistä minä muka sellaisen saan?!?!" Ja taas kerron hänelle, että joko lähettäjältä tai sitten hänelle tulee sähköposti/tekstiviesti/paperinen ilmoitus paketista.

Asiakas poistuu ärsyyntyneenä.

Myöhemmin käy ilmi, että paketti on saapunut postitoimipaikkaan perjantaina (kyseistä pakettia hän yrittää noutaa maanantaina aamupäivällä). Jos hän olisi tajunnut odottaa vaikka kotonaan siihen asti, että posti tuo sen saapumisilmoituksen, hänen ei olisi tarvinnut juosta turhaan ihmettelemässä saako pakettiaan vai ei. Perjantaina tulleiden pakettejen saapumisilmoitushan tulee postissa maanantaina.

---

Mies tulee tiskille ja ilmoittaa jonkun sätkätupakan nimen, mitä en ole koskaan kuullutkaan (en ole tutustunut kaikkiin maailman merkkeihin, kun eivät valikoimassa ole). Koska minulla on vielä kesken kuittiselkkaus edellisen asiakkaan jäljiltä, en kuule tarkasti mitä asiakas pyytää (miksei voi odottaa, että näytän siltä että olen valmis palvelemaan..?) ja pyydän tietenkin toistamaan tämän merkin.
"SÄT-KÄ-TU-PAK-KAA", asiakas tavuttaa minulle ja katsoo kuin joten vähä-älyistä.
"Niin... Mikä se merkki oli..?"
Asiakas sanoo merkin uudestaan.
"Hmm.. eipä meillä taida olla mitään sellaista, kun en ole kuullutkaan..." ja vilkuilen valikoimaa.
"No anna vaniljaa.."
"Mikäs vanilja se oli..?"
"No, onko teillä monta vaihtoehtoa..??"
En ole täysin perillä valikoimasta, joka muuttuu melkein joka kerta kun olen kyseisessä paikassa ollut töissä... Varsinkin sätkätupakoiden kohdalla valikoimista tippuu jatkuvaan merkkejä.
"No, en kyllä ole varma... Minäpäs - - "
"Mitä sinä sitten siinä kyselet??" keskeyttää tämä tärkeä herra. "On se kumma että ei osata palvella asiakasta.. Sun pitää osata sanoa terve - kiitos - ole hyvä ja olla ystävällinen!!!!"
Katson asiakasta epäuskoisena, sillä hän se tässä oli ollut se, joka oli ollut epäystävällinen.
"Minä haluan sitä VANILLAA!"
"Selvä.."
"Oletko sinä ollut täällä kauan töissä?"
"Olen."
"VALITETTAVASTI!" - - "Sinun pitäisi myyjänä tietää tämä valikoima!"
"Meillä jatkuvasti vaihtuu tämä valikoima täällä, niin en muista kaikkia noita sätkämerkkejä..."
"Sinä nyt oletkin tuollainen idiootti!"

- - -

Asiakas tulee tiskille.
"Minulla oli liput varattu."
"Olikos mitä kautta varattu? Lippupiste, lippupalvelu, tiketti?"
"Minulla on tässä tämä varausnumero..."
"Oliko se lippupiste, lippupalvelu, tiketti?"
"Ei nyt tarvii ruveta tiuskimaan!! Minulla on tässä varausnumero, minä olen nämä jo varannut!"
"No pahoittelen jos olen loukannut, en voi löytää niitä lippuja jos en tiedä mitä kautta varaus on tehty."
"No palvele nyt, äläkä selitä!"
"Niin mitä kautta ne oli varattu?"
"No lippupiste!"
Avaan lippupisteen sovelluksen ja syötän asiakkaan varausnumeron siihen. Järjestelmä ei löydä lippuja.
"Ei löydy täältä lippupisteeltä..?"
"No tiketti!"
Syötän tiketin sovellukseen varausnumeron ja liput löytyvät.

- - -

"Terve! Tupakkaa!"
"Mitähän laatua?"
"Marlboro punainen, pehmeä."
"Henkkareita vielä katsoisin."
Mitään ei tapahdu.
Tuijotamme molemmat toisiamme hetken.
"Niin, niitä henkkareita katsoisin..."
"No ei ole!" Asiakas jää tuijottamaan minulla tiskille.
"No, sittenpä en voi myydä."
Asiakas tuhahtaa ja lähtee ärtyneenä pois.

- - -

Asiakas ojentaa minulle lähetystunnuksen.
"Minulla on tällainen paketti tässä."
Laitan tunnuksen koneelle, joka ei löydä hyllypaikkaa. Katson lähetystenseurannasta, josta saan selville että paketti on haettu hetki sitten.
"Kyllä sen on oltava täällä. En minä tuota ole hakenut, minä olen hakenut toisen paketin. Katsopas sieltä nyt uudestaan."
"Täällä lukee, että tällä tunnuksella oleva paketti on luovutettu klo se ja se."
"No kyllä sen vaan on oltava täällä."
"Tällä tunnuksella oleva paketti on luovutettu, oiskohan sulla sitten toinen tunnus siihen toiseen pakettiin?"
Asiakas soittaa puhelun jollekin:
"Nämä väittää täällä, että minä olen muka hakenut sen paketin jo, vaikka ihan varmasti tuolla tunnuksella pitäs olla se paketti täällä.. Annatko sen toisen tunnuksen, vaikka sen minä olen jo hakenut, mutta ei muka löydy tällä oikealla tunnuksella."
Asiakas antaa minulle sen tarvitsemani tunnuksen ja paketti löytyy.

- - -

Ja eikun vapaapäiviä viettämään!

"Lomalla"

Hommasinpa itselleni sitten ihan kunnon kesäflunssan. Ihan kunnon kuumeet ja kaikki! Olen ollut viime päivinä sekaisin kuin seinäkello ja ystäväni avustuksella ensimmäistä kertaa elämässä ihan kunnolla lääkittykin, mikä on toki helpottanut oloa huomattavasti. Miksi olenkaan aina kieltäytynyt kaikista lääkkeistä ja hädintuskin suostunut ottamaan edes buranaa...? Elämä on helpottunut huomattavasti, kun olen saanut vetää kaikenmaailman nappeja ja olen pystynyt jopa hengittämään öisin. Ensimmäisenä flunssayönä kun tuli nukuttua maksimissaan pari tuntia, kun ei vaan henki kulkenut ja piti koko ajan olla niistämässä. Tästä eteenpäin jos olen kipeenä, niin aivan varmasti vedän kaikkea avaavia lääkkeitä, koska tämä on niin paljon helpompaa :D "Miss. Minä en syö mitään lääkkeitä" is now gone.

Liioittelin hieman: en ole syönyt ibumaxin lisäksi kuin yhtä lääkettä (3krt/pvä) ja yskänlääkettä.

Sairausloma ei ollut työnantajalle mitä mieluisin vaihtoehto, mutta kaipa minäkin voin joskus vähän sairastaa rauhassa. Lämmöt kun nousivat ennätyskorkeiksi (minulle, jolle ei kunnon kuume nouse koskaan), enkä jaksanut edes seistä, niin varmaan ihan hyvä linnottautua sohvalle ja lepäillä, jos vaihtoehto on tehdä kuolemaa tiskin takana ja yskiä keuhkonsa pihalle asiakkaiden ihmetellessä. Sorry for the inconvenience.

Hei, mut hei! Tässähän se mun "kesäloma" sitten olikin. Koko viikko vapaata. Sitä saa mitä tilaa. Tosin, oisin oikein mielelläni pitänyt sitä vapaata vähän virkeämpänä, mutta tämäkin otetaan vastaan, ei ole tarvinnut mitään tehdä :D

Tekis mieli lähtee treenaamaan...

When Susannah cries...

Hähhää, elokuu alkoi lupaavasti ja samalla treenikausi, sillä olen napannut itselleni kesäflunssan jo toistamiseen tänä kesänä. Onpa hyvä tuuri. Kroppa varmaan mietti, et "hei, nyt pitäs ruveta treenaamaan eikä millään jaksais, pitääpä ruveta flunssailemaan". Hohhoo, mikäs tässä. Sainhan minä torstaina treenattua, se voi riittää ihan hyvin loppuvuodeksi.

Viime aikoina olen ollut ällöttävän tunteellinen ja herccä. Olen mm. itkenyt seuraaville asioille:
- juttu lehdessä parisuhdeväkivallan uhrista
- naimisiinmenokohtaus leffassa
- "olen raskaana!" - huudahdus leffassa
- lehtijuttu tyttöystäviään luodeilta suojelleista miehistä Batmanin ensi-illassa
- blogikirjoitus vaimon synnytyksestä
- blogikirjoitus synnytyksestä (kirjoittajan omasta)
- lehtijuttu jostain Siwa-ryöstöstä (Alibissa)
- "rakkaus voittaa kaiken"- tyyppinen loppu leffassa

Tunteellisuuden perusteella vois melkein luulla, että vedän painoo, mutta ei... Olen vain seonnut.

Taidanpa lähteä parantelemaan itseäni sängyn puolelle.. ja herkistelemään tottakai.

Nyt on elokuu ja minä olen viljaa...

Se on sitten jo elokuu ja pitää aloittaa treenaaminen, ohhoh. Kylläpäs aika menee nopeasti. Tänään kuitenkin iltavuoroon katsomaan miten paljon paskaa mahtuu niskaan ja huomenna (viikon ainoana vapaapäivänä) sitten salille. Luulis olevan aikakin. Historiallista tässä kesässä on ollut se, etten ole lihonut muodottomaksi ja että ylempään sarjaan (niista kahdesta, missä ottelen) pääsen ihan heittämällä. Niistä kadonneista lihaksista ei sitten puhuta.

Tässä sitä sitten odotellaan lottovoittoa, että pääsisi lomalle. Toinen vaihtoehto löytyi jokin aika sitten Me Naiset -lehdestä:

Voisi myydä kaikkea, millä jollekin saattaisi olla jonkunlaista tunnearvoa :D

Jaksaa jaksaa..?

Kävi ilmi, että tuo tankotanssiminen on niin raskasta hommaa, että siitä uupuu ihan täysin. En ole lauantain jälkeen pystynyt treenaaamaan, sillä käsivarret olkapäästä sormenpäihin asti ovat olleet voimattomat. Tai sunnuntaina tuli yritettyä, mutta oli lopetettava kesken, kun ei siitä mitään tullut. Vähän hyppynarua ja varjoa, jotka molemmat tökki niin perhanasti ettei järkeä. Koko sunnuntai tuntui muutenkin menevän vähän kokovartalovoimattomuudesta kärsien... Ihan kun olisi ollut kova kisatreeni ja kisadieetti päällä ja olisin ollut siksi uuvuksissa. Tiedä häntä. Maanantaina töissä ei meinannut pysyä kynä kädessä postin leimasimesta puhumattakaan. Vitsit, mä taidan olla elämäni kunnossa ;D

Olen ollut muutenkin todella uuvuksissa, noin niin kuin henkisesti. Tökkii työt niin pirusti, etten tiedä miten päin sitä olisi. Tarvitsisin oikeasti jonkunlaisen irtioton omasta elämästä. Rahat ei tällä hetkellä riitä ulkomaan matkaan, mutta ottaisin vastaan myös jonkun mökkiloman. Mieluiten miehen kanssa, yksinkin kävisi. Tarvitsen vaan vähän aikaa saada pääni kasaan ja ottaa rennosti, haluaisin unohtaa kaikki minua stressaavat asiat ja olla vaan, miettimättä mitään.

Jos olisin viime aikoina treenannut kovaa tahtia, niin voisin jopa epäillä olevani ylikunnossa, sillä minulla on kaikki oireet :D Ruokahaluttomuutta, masista, uniongelmia, voimattomuutta, selkeästi heikentynyt kunto (hengästyn ihan jo pienestä ylämäestä pyöräillessä), kiinnostuksen puute kaikkeen... Eli olen siis hommannut itseni ylikuntoon sohvalla makoillessa..? Se onkin rankkaa hommaa se ;)

Oh voi.. Jos sitä huomenna jaksaisi treenailla sitten ja olisi parempi fiiliskin. Pitäkää peukkuja!

Viehkeää tangon palvontaa

Vihdoinkin flunssa on ohi ja yskäkin alkaa hellittää ja voi taas hyvillä mielin alkaa tehdä paluuta salille. Tuli tehtyä hieman erilaista treeniä tauon jälkeen tänään, nimittäin kokeilumielessä kävin tankotanssitunnilla! Osasin jo aavistella, että hieman rankkaa saattaa olla, kun kaikki käsilihakset ovat aivan olemattomat ja aina olleet heikko kohta ja sitten vielä pitäisi itseään jaksaa kannatella tangolla. Alkulämmittelyssä tehtiin pieniä jalkojen nostoja tangolla ja tuntui ihan hyvältä. Annoin itseni jo ajatella, ettei se nyt niin rankkaa olekaan ;)

Lämmittelyjen jälkeen alettiin harjoittelemaan helpoimpia juttuja tangolla, oli merenneitoa ja palomiestä, kiipeämistä ja pitoa. Oikein mukava tunti. Vielä mukavampaa olisi ollut, jos minulla olisi ollut joku kuivailemassa sitä tankoa koko ajan... (ja hikoilevia käsiä).

Tällä hetkellä koko käsivarret ovat täysin uuvuksissa. Tuo tunti oli ehkä kovin käsitreeni mitä olen pitkään pitkään aikaan tehnyt. Todella tehokasta. Ohjaajatyttösen hartia- ja selkälihakset näyttivät myös siltä, että on ehkä muutaman kerran kieputtu tangon ympärillä. Suosittelen kyllä kokeilemaan, niin naisille kuin miehillekin. Hyvin näkyi meidän ryhmän miehetkin taipuvan merenneitoasentoihin :D

Itsehän olin niin pro, että tein heti tällaisiä liikkeitä:

kuva: iltasanomat.fi

(NOT)

Töissä

Viime aikoina (taas vaihteeksi) olen tuntenut suurta tarvetta löytää elämälleni joku oikea suunta. Sellainen, mikä tuntuu omalta. Alkaa tulla korvista ulos tuo tämänhetkinen työ, ehkä pahemmin kuin koskaan. Olen koko ajan tiennyt, etten halua kyseisessä työpaikassa kovin kauaa kitua, mutta sitäkin on jo kestänyt lähes pari vuotta. Olen huono tekemään päätöksiä tulevaisuuteni eteen, sen olen huomannut.

Töissä on edelleen samaa paskaa, mitä ennenkin: Ihmiset ovat töykeitä (joitain ihania poikkeuksia lukuunottamatta), inhottaa olla yksin töissä, kun ei voi pitää taukoja ja jos yrittääkin vaikka syödä päivän aikana, asiakkaat katsovat kieroon "mitä sinä siellä syöt, ala tulla palvelemaan".. Eräs rouva päätti yksi päivä läksyttää minua, kun pidin max. viiden sekunnin tauon juodakseni vettä. "Mikäs tämä tällainen työpaikka on, että kesken kaiken ruvetaan juomaan siellä..?"

Ehkä se on vaikea ymmärtää, että meillä ei oikeasti ole mitään taukoja. Jos haluat syödä, se on tehtävä silloin kun näyttää siltä, ettei ole asiakkaita ihan heti tulossa kassalle (eli heti kun kerkeät haukata leivästä palan, joku tulee kassalle naputtamaan ja ihmettelemään, kun ei ole myyjiä..). Eräs vanha setä muuten päätti valittaa siitäkin, kun olin myymälän puolella toisen asiakkaan kanssa ja hän joutui hetken odottamaan röökiaskiaan. Kun ei ole myyjiä MISSÄÄN. Itsehän palvelen jokaisen vuorollaan. Olisi ihanaa kun nekin, jotka hönkivät jonon perältä vaihtamaan rahaa, tajuaisivat sen.

Ärsyttää nämä ihmistyypit:

- se, joka huutelee ja huhuilee, kun olet hakemassa varastosta tavaraa (huhuu, myyjä!!)
- se, joka pitää veikkauskorttia kädessään ja luettelee kaiken, mitä haluaa pelata (kolme riviä kymppikenoo puolentoista euron panoksella kolmeks päiväks, molempiin arvontoihin, viis riviä viking lottoo, kaks jokeria, ei lisävoittoluokkia, kaks riviä lottoo, ei jokeria, kasijärjestelmä lottoo kolmella jokerilla kymmeneks viikoks, eurojackpottia yks rivi ilman jokeria) ja sitten vasta ojentaa kortin minulle. Sitten joudun ensin rekisteröimään kortin ja sitten vasta tehdä kuponkeja, joten tietenkin asiakas joutuu kertomaan kaiken uudestaan, koska muistikapasiteetti ei yksinkertaisesti riitä tällä typyllä.
- se, joka alkaa kertoa kaikkea mitä haluaa kun olen vasta myymälän puolella ja vasta tervehtinyt asiakasta
- se, joka ei koskaan tervehdi
- se, joka valittaa miten kallista on
- se, joka tulee minuuttia vaille sulkemisajan
- se, joka yrittää tulla sisälle vielä viisi minuuttia sulkemisajan jälkeen (ja koputtelee raivoisasti ikkunaan)
- se, joka ei koskaan laita rahoja ojennettuun käteeni vaan väistää sen ja laittaa pöydälle
- se, joka maksaa pikkuhiluilla ("kun ei ole jonoakaan") ja minulla on oikeasti hirveä kiire
- se, joka väittelee kanssani tarvitseeko hän henkilöllisyystodistusta postipakettejen hakemiseen
- se, joka olettaa minun etsivät paketin nimellä monen sadan paketin joukosta ("ei minulla ole sitä lappua")
- se, joka selittää lähetyksen mahtuvan postilaatikkoon vaikkei mahdukaan kirjeen mittoihin (toivottavasti menee lunastukseen, mahtaa hävettää)

kuva pöllitty aviisi.fi

Ai miten niin muka väärällä alalla...? Ja sitten vaan töihin -->

Darra ilman alkoholia

Mulla on ollut nyt kaksi päivää aivan jäätävä darra, enkä ole edes ollut juomassa. Tai olinhan minä, mutta lauantaina..! Ei silloin kuuluisi olla darra maanantaina ja tiistaina...? Ehkä se tuli vähän jälkijunassa sitten.

Sunnuntai toki oli hieman hidas päivä ja tuntui yksinäiseltä, kun todellakin olin yksin. Mies oli illanvietossa, enkä kerennyt edes näkemään koko miestä (olinhan iltavuorossa töissäkin). Minulle on jotenkin aina ollut todella vaikeaa olla yksin juuri näinä dagen-eftereinä. Se on aiheuttanut tajutonta darramasista, niin kuin nytkin. Nyt vaan tätä masista on kestänyt jo kolme päivää, nam. Toisaalta tätä mahtioloa varmaan on lisännyt se, ettei ole nukkunut kunnolla moneen yöhön. Minä kun en osaa nukkua yksin, joten odottelin koko yön miestä viereeni, jonne se kömpi vasta aamulla. Olisi voinut ottaa minut mukaansa, niin en olisi turhaan valvonut :D Oikeastaan mieheni työkaveri olikin kutsunut minut mukaan, mutta en viitsinyt lähteä häiritsemään miestä, kun selkeästi halusi yksin lähteä.

Maanantain kun on halaillut pönttöä, niin alkaa miettimään, että onko sitä oksetusoloa pakko riittää vielä tiistaillekin... Ehkäpä tämä on vaan sitä väsymystä ja stressiä.

Yyh, on niin yksinäinen olo.

Lomaa kiitos!

Meinaa olla kiireinen elämä, kun ei tännekään koskaan ehdi kirjoittamaan. Kiireinen elämäni on koostunut viime aikoina töistä ja treenistä, mitään mullistavaa ei ole tapahtunut, kuten että olisin hommannut itselleni oikean elämän ;) Nou hätä.

Nyt olen saanut viime viikon ajan nauttia kesäflunssasta, niin ei ole tarvinnut salillekaan raahautua. Harmittaa aikas paljon, kun tuntui jo niin hyvältä, kun oli saanut itsestään niskasta kiinni ja päässyt treenin makuun. Kaipa tämä kohta jo hellittää ja pääsee taas maan alle hikoilemaan. Harmittaa myös laihdutuskuurin pilalle meno, sillä liikkumattomuus + epäterveellinen ruoka ei oikein edesauta tuota laihtumista. Siitäkin huolimatta täytyy nyt sanoa, että olen LAIHTUNUT! Heh. (kohta kai ne kilot tulee takaisin, kun kroppa tajuaa eläneensä muutaman päivän pelkällä rasvalla...)

Arvatkaapa muuten mitä tein juhannuksena? Pyöräilin 65km!! Olin aivan varma, että kuolen moiseen, mutta elossa ollaan edelleen :D Oli muuten laihisjuhannuskin, kun ei tullut viikonlopun aikana hirveemmin syötyä ja juotuakin tuli ainoastaan YKSI siideri. Olen ollut kiltisti :)

Kuten aina, haaveilen taas ulkomaanmatkasta. Olisi ihanaa ottaa mies kainaloon ja lähteä jonnekin lämpimään, ottaa rennosti ja unohtaa kaikki stressi. Tarvitsisin sellaista kovasti. Tälläkin hetkellä stressaan ehkä sataa asiaa kerralla ja välillä alkaa uuvuttaa. Tarvitsisin irtiottoa tästä arjesta, ehdottomasti.

My day in court

Taas uusi kokemus tähän elämään: oikeudenkäynti. Ei mikään lempparijuttu ollut, en voi kehua.

Itse tilanteeseen keräsin ahdistusta pari päivää, että varmasti on itsellä paskat oltavat ja niinhän ne olikin! Kun odottelin käytävänpuolella oikeudenkäynnin alkua, olin äärimmäisen ahdistunut ja olisin mielelläni ollut ihan missä tahansa muualla.

Salissa käsiteltiin pikkunilkin muitakin rikoksia samalla ja paikalla oli toinenkin asianomistaja lisäkseni. Mikä hienointa, hänen työnantajansa oli hommannut hänelle asianajajan, jota minulle ei voitu kustantaa. Sitä paitsi tuollaisessa tilanteessa syytetty joutuu maksamaan oikeudenkäyntikulut asianomistajalle, joten rahallista haittaa ei olisi siitä minunkaan työnantajilleni aiheutunut. (katkeruus kaunistaa.) Onneksi minulla sentään oli henkisenä tukena oma mieheni, sillä ilman häntä tilanne olisi ollut vieläkin vaikeampi.

Kaikesta ahdistuksesta huolimatta, päätin että pärjään. "Kyllä minä nyt yhden pikku-oikeudenkäynnin kestän olla samassa tilassa puukkomiehen kanssa", ajattelin. Syytetyn kävellessä sisään en voinut kuin tuijottaa. "Sepä se, sama mies", ajattelin. Luulin jo unohtaneeni miltä mies näytti, mutta kun hän käveli minua vastaan, tunnistin heti. Tajusin heti kuulusteluissa kuvailemani "erikoisen piirteen" olleen kaulassa oleva tatuointi, jota epäilinkin. Kuinka ihminen voi olla epävarma noin selkeästä asiasta..? "Sillä oli jotain erikoista toisella puolella kaulaa/naamaa... Olisiko sillä ollut jotenkin erikoisesti muotoiltu parta..? Musta kyllä tuntuu, että sillä oli kaulassa tatuointi.."

Sitten kaikki istuivat paikoilleen ja alettiin käydä läpi tapahtumia. Olo oli kuin treenisalilla, sykkeet katossa ja hiki nousi pintaan. Syyttäjän kuvaillessa iltaa, jolloin tapasin puukkomiehen, kyyneleet valuivat jo poskilla. En mä mitään pärjännyt. Koko sen ajan toivoin, että se olisi ohi ja pääsisin pois. Kun jouduin siirtymään todistajalle varattuun pöytään, tärisin ja itkin. Voi jumaliste! Hävettää niin äärettömän paljon, ettei akka voi paria tuntia olla itkemättä ja pitää itseään kasassa. Hävetti, että piti romahtaa siellä kaikkien läsnäollessa ja varsinkin sen puukkojäbän... En mä halua sille myöntää, että se on vaikuttanut mun elämään niin paljon. Siinä todistajalle varatussa tuolissa istuksellessani mä näin sieluni silmin kun mä käyn muokkaamassa sen jätkän naamaa omin pikkukätösin. Ja mä melkein sanoin sen mielihaluni ääneen, kun multa kyseltiin tuntemuksia tapahtuneeseen.. Onneksi multa löytyy edes vähän itsehillintää ja pidin turpani kiinni.

Loppujen lopuksi puukkojäbä saa nyt mietiskellä elämäänsä telkien takana, minä saan henkisistä kärsimyksistä korvaukset ja mikä parasta - tuntuu kuin suuri taakka olisi nostettu harteilta. On äärettömän helpottunut olo, kun tuo on nyt ohi. Ei tarvitse enää miettiä.

Pikkuhiljaa

Kolme viikkoa treeni-intoilua takana ja hyvin on mennyt. Olen pitänyt yllä kesätreenikauden tahtia, joka onkin ajankohtaista, eikä myöskään tunnu liian kovalta näin alkuun. Kuntotaso on selkeästi laskenut, siitä ei pääse mihinkään. 5 erää sparria hapottaa ihan eri tavalla kuin kovalla kisakaudella, puolen tunnin juoksulenkki saa jalat todella kipeiksi ja jo muutama hassu kyykky tuntuu seuraavana päivänä. Pohjalta on kuitenkin noustava. Positiivisena pidän sitä, ettei taitotaso lajin suhteen ole kuihtunut olemattomiin, pelisilmä on jotakuinkin tallella ja pärjään harjoituskehässä paremmin kuin normiharrastaja. Kai se vuosien työ kuitenkin auttaa, eikä ihan nollille joudu vaikka taukoa tulisikin.

Eilen elämäni ensimmäisissä kahvakuulatreeneissä onnistuin väärällä tekniikalla venäyttämään selkäni ja pelko treenitauosta kummitteli takaraivossa. Onneksi taisin selvitä säikähdyksellä, sillä nyt selkä tuntuu ihan "normaalilta" eli se on siis ihan paskajumissa, muttei kipeä. En usko, että selkä on missään vaiheessa parantunut kokonaan n. puolen vuoden takaisista vammoistaan, koska se muistuttelee itsestään melkein koko ajan. Tk-lääkärihän ei minua päästä kuvauksiin, vaikka haluaisin toki tietää, että mitä sille minun pikkumussukalle kuuluu ja aikooko se viettää terveitä päiviä vielä joskus. Lääkäri vaan toteaa, että "noidannuoli" ja määrää kipulääkkeitä: "Ei sieltä mitään ole rikki, kun sulla jalat toimii."
Alunperinhän tuo selkä alkoi oireilemaan muutama vuosi sitten nosteltuani huonossa asennossa painavia maitolaatikoita, eli jatkuva noidannuoli on ollut siitä asti. Toisaalta isällänikin on selkä hajonnut nuorempana ja siihenkin avuliaat tk-lääkärit ovat vuosia väittäneet syyksi tätä noidannuolta, kunnes selvisi että sieltä on oikeasti aika monet osat sanoneet sopimuksen irti, mutta mitään ei voi oikein enää tehdä. SE OLISI PITÄNYT TEHDÄ AIKAA SITTEN. Lääkärit <3

Nyt ois tytöllä jonkinsortin lomanpoikanen meneillään, vois vaikka treenata itsensä väsyksiin!

This is how we do it :D

Day 1

Nauratti, kun huomasin tilastoista jonkun tulleen blogiini hakusanalla "jätesäkkejä". Miksi kukaan hakee mitään sanalla "jätesäkkejä"? Jos joku ei vielä tiedä, niin niitä saa ihan normikaupoista ja ne on niitä isoja mustia joihin mahtuu vaikka asumaan.

Piruilut sikseen. Mun suuri tarve kirjoittaa tänne syntyi täysin siitä, että olen ottanut vihdoinkin itseäni niskasta kiinni. Tänään kävin treenaamassa. Ihan itse. Tauosta johtuen luultavasti olen huomenna ihan tukossa, joten fiiliksen mukaan mennään sitten huomenna, mutta suunta on hyvä. Aloitus on aina se vaikein. Tarkoitus on aloittaa ensi viikolla laihdutus- ja kuntokuuri, koska eihän tästä elämästä mitään tule, jos ei urheile. Fiilis on useammin huono, kun ei tee mitään muuta kuin istuu sohvalla ja katsoo telkkaria. Tämän päivän jumppailusta ainakin tuli aivan mahtava olo ja melkein sekosin niin paljon, että meinasin lähteä lenkille sen jälkeen. Mutta jätettäköön se lenkkeily vielä odottamaan vähän parempaa kuntoa.

Vaikkakin tuo tämän päiväinen jumppailu oli oikein tervetullutta ja hyvää fiilistä tuottavaa, en voinut olla kritisoimatta itseäni jokaisesta virheestä mitä tekniikka sisälsi. Kädet olivat hitaat, suojaus ei pysynyt yhtään, lyönnit eivät palanneet samaa rataa takaisin. Ärsyttävää. Mutta kyllä se tästä, alkaa tekemään tuota tekniikkaa, niin kyllä se sieltä löytyy. Nyt vaan pitää pitää kiinni omista päätöksistään ja tehdä töitä. Vaikein osa on jo ohi. Jos en kerkeä kesäkuntoon, niin syksykuntoon sitten, sehän se on tärkeämpi lajia ajatellen ;)

Meitsi salilla (not)

8

Mietin eilen erittäin haastavaa tehtävää, nimittäin "kahdeksan asiaa joista pidät itsessäsi". Tajusin, että alkaa olla aika muuttaa omia toimintatapoja ja elämäntyyliä ja -asennetta, kun tuo tuntui todella vaikealta asialta. Voisin kirjoittaa niitä negatiivisia asioita pilvin pimein, eli jossain on nyt menty vikaan. Positiivista asennetta kehiin, NYT.

Kirjoita itsestäsi kahdeksan asiaa, joista pidät. Ulkonäkö/luonne/taito/mikä vain. Nyt on lupa kehua itseään! Laita haaste eteenpäin ainakin yhdelle bloggaajalle.

1. Tykkään mun silmistä ja pitkistä ripsistä.

2. Tykkään urheilullisuudestani.

3. Tykkään siitä, että vaikka olenkin tietyissä asioissa äärettömän tyttömäinen, osaan heittää sen "hienohelmaisuuden" mäkeen ja mennä siinä missä muutkin "villit lapset" ;)

4. Tykkään siitä, ettei minusta ole tullut tylsää aikuista.

5. Tykkään spontaaniudestani.

6. Tykkään siitä, että elän tunteella.

7. Tykkään siitä, että minulla on vahva omanarvontunto, enkä anna kenenkään kävellä ylitseni.

8. TISSIT! :DD

Haastan kaikki jotka lukevat tämän.



Heti alkoi tuntua paljon paremmalta :D Itsekehu kannattaa.

 

Jätesäkkejä siellä, jätesäkkejä täällä

Terkut uudesta kodista! Täällä sitä elellään muuttolaatikoiden ja jätesäkkien keskellä. Raskaat pari päivää tehtiin muuttoa ja tuntuu, ettei voimia ole enää tähän järjestelyyn. Tuntuu siltä, että voisin nukkua viikon putkeen. Olisi ehkä ollut vähän helpompaa, jos olisi saanut nukuttua viime päivinä paremmin, eikä olisi tarvinnut tehdä muuttoa sellaisina päivinä, kun piti olla töissäkin, mutta aina ei voi voittaa.

Kämppä vaikuttaa oikein hyvältä, ainoastaan vähän epäilyttää tuo kaappitila. Miten kaikki vaatteet muka voivat mahtua tänne...? Tällä tytöllä ainakin on niin paljon vaatteita, että ei pari kaappia riitä. Himoshoppailija tarvitsee paljon tilaa! Luulisin myös, että mieskin haluaa vaatteensa johonkin muualle kuin jätesäkkeihin.

Tämä sijainti on aivan mahtava. Asumme ihan keskustassa, kivenheiton päässä kaikesta kivasta. Onpa helppoa lähteä tästä ihan mihin vaan. Toinen työpaikoistakin on 5min kävelymatkan päässä, mikä on todella kätevää.

Vielä kun saisi voimia tähän asunnon järkkäilyyn jostain...

Uusi asunto, uudet kujeet..?

Enää pari päivää ja muutto on taas käsillä. Kerkesin asua tässä nykyisessä asunnossa pari kuukautta ja taas pitää alkaa laittaa tavaroita kasaan ja saada ne raahattua eri paikkaan, huh. Inhoan muuttamista. Saan itselleni aikaan aivan järjettömän stressin, voimat ei koskaan tunnu riittävän kantamiseen ja inhottaa ajatuskin siitä, että ne kaikki laatikot pitää purkaa ja järjestellä. Tietenkin on ihanaa päästä uuteen asuntoon pienemmällä vuokralla SEKÄ omalla saunalla. Sijaintikin miellyttää. On vaan inhottavaa joutua tekemään niin paljon töitä sen kaiken eteen, varsinkin kun muuttoa täytyy tehdä omien töiden lomassa. Hermoromahdus, here I come. Vitsit, että tykkäisin, jos joku pakkaisi kaikki kamat, raahaisi uuteen asuntoon ja purkaisi paikan päällä. Sitten voisin sanoa tykkääväni muuttamisesta ;)

Iltalehden ansiosta tajusin juuri, etten ole valmis äidiksi ihan hetikään. (Ei hätää, tämä ei ole suunnitelmissakaan..) Ei sillä, ettenkö tykkäisi lapsista aivan hirmuisesti ja rakastaisi ajatusta omasta pikkuriiviöstä (minun luonteen periessään, siitä tulisi riiviö, no question about it), mutta en kestäisi sitä, että minun vatsan alue kärsisi niin älyttömästi. Rohkeat äidit paljastivat mahansa iltalehdelle ja kauhuissani ajattelin, että käykö minullekin noin joskus jos omia lapsia saan. Joillekin ei ole tullut mitään, eikä muuten yhdellekään kaverilleni, joilla lapsia on, mutta toisille taas tulee aivan tajuttoman näköiset arvet...

Vitsit mä oon niin pinnallinen. Ennen olen vaan miettinyt sitä, että jos lihoaa paljon, niin se ei ois kiva... Mutta että vielä arpiakin.. Jooh, taidan adoptoida.. ja kannattaa kauneusleikkauksia..

t. Tinde, 15v (<-henkinen ikä, fyysinen melkein 10 vuotta enemmän)

Okei, menen itseeni.

2006 in Kent, England

Siivosin eilen sähköpostikansiot ja sainkin pari tuhatta viestiä poistetuksi. Ei ole noita kovin usein siivoiltu, kun vanhimmat postit olivat vuodelta 2006. Mitään ei heitetä pois, ei edes roskapostia :D Kaiken poistelun jälkeen jäljelle jäivät au pair-aikojen sähköpostit juuri tuolta vuodelta 2006 ja ne aion säilyttää. Huvittavaa luettavaa!

Tässä parhaimpia paloja:

19.6.2006 Tinde -> faija

Voi hyvanen aika, etta oli epamukavaa tanaan. Lasten aiti ei keksinyt mitaan
tekemista lapsilleen ja tuo maksullinen telmimispaikka oli kiinni, mentiin
eraaseen suureen ostoskeskukseen.. Siella Jackie vaan antoi lasten leikkia
kaikilla leluilla.. Ja Alexin syoda pehmoleluja.. Oltiin varmaan puoli
tuntia yhdessa kaupassa, kun Samantha leikki leikkimokissa.. Sitten toisessa
kaupassa Jackie ajelutti Samanthaa sellaisella hevosella jossa oli pyorat..
Siis haloo???? Ei kai lelukauppaan voi vaan menna LEIKKIMAAN??? Ei edes
meinattu ostaa mitaan, mentiin vaan LEIKKIMAAN kauppaan. Kylla siina se
henkilokuntakin katsoi vahan pahalla silmalla kun Alex jyrsi niita myynnissa
olevia leluja. Olisin voinut vajota maan alle. Ihme aiti kylla. 

7.7.2006 Tinde->äiti

Lapset, varsinkin tytto Sam, ovat olleet epatavallisen kiukkuisia viime
aikoina ja perheen aiti Jackie meinaa menettaa hermonsa taydellisesti. Ehka
tarvitsisi pienta hermolomaa niin ei tarvitsisi sanoa lapsilleen: "Somedays
I just want to kill you.." "I'm gonna murder you.." .. Juu. Mua ei edes
arsyta kun ne kiukuttelee aidilleen, osaan sulkea sen kaiken pois :D Jees,
meika on mestari. Ma pistan ne ignoreen vaan. Sitten vahan enemman arsyttaa,
jos ne kiukuttelee mulle.. Se ei ole niin hehkeeta.

Sam opettelee pottajuttuja ja on harjoitellut jo pari viikkoa, alkaa olla
siis aika hyva.. Jackie kavi ostamassa kaupasta semmosen jutun mihin voi
pistaa tarroja ainakun se on kilttina.. Eli kun paivallinen menee hyvin, saa
tarran, jos kay potalla saa tarran.. ja plaaplaa. Sam vaan ei oikein
tajunnut homman ideaa ja vaatii tarroja koko ajan ja liimailee niita
paitaansa.
Alex, meidan pikkukulta opettelee kavelemaan. Osaa ottaa jo kolme-nelja
askelta ja sitten jatkaa matkaansa ryomimalla, osaa myos seista paikoillaan
aika pitkaan itseasiassa.. Se on kylla suloinen pikkupoika, joka viela joku
paiva kostaa Samanthalle sen kiusaamiset.

10.7.2006 Tinde-> äiti
(asiat tärkeysjärjestyksessä)

Ja jos mulle tulee H&M syyskuvasto, niin sitten ette heita sita roskiin!

3.8.2006 Tinde ->faija

Tanaan Jackie ei ollut tyytyvainen pikku-Tindeen, kun Tinde lahti hakemaan
huulirasvaa ylakerrasta Sammy-tyton ollessa potalla. "Tinde kylla sulla on
paska ajoitus!" :D Perkele. Ma ajattelin etta se jackie voi sen itsekin
hoitaa. Se oli kaymassa keittiossa ja oletin etta se hakee vaan juomista ja
tulee takas olkkariin (sam haluaa olla potalla siella missa kaikki ihmiset
ovat). Mutta ei.. se olikin pyyhkimasas poytia ja olemassa kiireinen. Juu,
pikku-Tindelle oltiin vihaisia :D PERKELE. Arsyttaaaaaaaaaaa.

----
Hohhoi. Pitaa ehka ryhdistaytya vaikka huomisesta
lahtien ja tappaa itseani tylsyyteen katselemalla kun poika ihmettelee jtn
leikkikahvipannua puolituntia ja tytto leikkii nukellaan.

3.8.2006 faija->Tinde

No moi pirpana.heheheheheheheheheheheeeeeeee.tulee mieleen ajat kun olit vaahtosammuttimenkokoinen ja meikäläistä väsytti aivan sairaasti ja yritin hyvänä isinä vaan viihdyttää tyttöäni lukemalla satuja.joo nukahdin ja olit mahani päällä ja huomasit ettei tarina jatkukkaan niin vetäisit pienellä kyynäspäälläsi suoraan palleaani;etkä niinkään hellävaraisesti ja vaadit jatkoa lukemiseeni.sellaista se on lasten kanssa.

28.8.2006 Tinde->faija

Moikkelissssss..
Tididii. Tuo Sean, perheen isa, on toissa sellaisessa firmassa, jonka nimi
on Reuters. Nooh, nyt se firma on saanut pommiuhkan taksi paivaksi klo 13!
Kaikki Usan Reuterssit ovat sanoneet ettei tyontekijoiden tarvitse tulla
toihin, mutta UK:ssa eivat tienneet mita tehda.. Kaikki vaan menee toihin.
Weird. Sean ei kuitenkaan ole menossa tanaan Lontoon tyopaikalleen vaan
menee hoitamaan jtn muita tyojuttuja tiiminsa kanssa Tonbridgeen. Mutta
vahan.. "jannaa".. ja outoa.



Harmi, että loput sähköpostit olen joskus aikaisemmin mennyt poistamaan, oli sen verran kiva lukea; ainoat viestit, joiden sisältöä edes viitsin vilkaista siivousoperaatiossa. Nuo oli kyllä hienoja aikoja, vaikka välillä oli hieman näkemyseroja perheen äidin kanssa lastenkasvatuksesta ja työajoista, mutta hyvät muistot jäi (aika kultaa muistot). Ja lapset olivat aivat ihania! 5 kuukautta olin au pairina Englannissa ja se oli kyllä kasvattavaa aikaa (niin henkisesti kuin fyysisesti, terkut niille +10kg:lle), opin itsestäni ja elämästä paljon. Joku muutaman kuukauden ulkomailla asustelu kyllä maistuis taas...

Pidä musta kii, älä päästä koskaan

Olen saanut olla viimeiset 7 kuukautta niinkin onnellisessa asemassa, että olen saanut jakaa arkeni seurustelusuhteessa aivan ihanan miehen kanssa. Ennen kuin tapasin tämän miehen, en olisi uskonut, että voin tavata jonkun niin ihanan ihmisen, jonka kanssa on niin hyvä olla. Olen aina ollut jotenkin kieroutunut siinä mielessä, että suurinosa miehistä, jotka ovat yhtään halunneet olla enemmän kuin kavereita, ovat saaneet minut ahdistuksen partaalle. En ole selvinnyt edes treffeille asti, koska minulle on jo kerennyt tulla pakokauhu siinä vaiheessa, kun joku on ehdottanut kahvilla käyntiä. Niinpä olin ihmeissäni, kun tapasin tämän ihanan mieheni, koska kaikki palaset tuntui heti alusta asti loksahtavan paikalleen. Minua ei ahdistanut, en halunnut juosta karkuun, enkä pelästynyt sitä että hän halusi nähdä minua. Olin järjettömän ihastunut heti alkumetreiltä ja se tuntui aivan mahtavalta... En malttanut odottaa, että työpäivän jälkeen näkisin häntä, en halunnut nukkua eri osoitteessa, odotin hänen puheluitaan ja viestejään kuin kuuta nousevaa.

Ensimmäisillä "treffeillä" mieheni järjesti eteemme hurmaavan herkkupöydän, jossa oli vähän kaikkea. Tuntui aivan uskomattomalta, että joku tekee jotain noin hienoa minua varten. Olin aivan sanaton. Ilta jatkui leffaa katsellen, josta kumpikaan ei enää muista, että mikä se mahtoi olla. Muistan vaan, miten ihanalta tuntui käpertyä sohvalle miehen kainaloon. Se tuntui niin luontevalta, että olin varma että se paikka oli tehty vain minua varten.

Parin viikon tapailun jälkeen "jouduin" lähtemään lomalle Kreetalle, koska matkan olin jo aikaisemmin itselleni varannut. Tuntui aivan järjettömältä lähteä viikoksi pois, juuri kun on tavannut jonkun, jonka kanssa haluaisi viettää kaiken aikansa. Ikävä oli valtava koko matkan ajan. Tekstiviestejä lenteli koko ajan ja kuljinkin melkein koko viikon puhelin kourassa typerä kestohymy naamalla, kun olin niin onnellinen. Ikävissäni, mutta onnellinen. Minusta tuntui, että olin saanut elämääni jotain aivan mahtavaa.

Viikon lomailun jälkeen meninkin suoraan viikonlopuksi vielä leirille treenaamaan, enkä vieläkään päässyt mieheni kainaloon. Leiri oli tuskaisa kaiken sen ikävän takia (ja myös siitä syystä, että leiri tuntui aika turhalta). Meinasin lähteä sieltä etuajassa poiskin, jottei tarvitsisi kärvistellä. Kun sitten viimein pääsin takaisin kotiin ja olin lähdössä mieheni luokse, hän oli jo ovellani odottamassa ja muistan vieläkin miten hyvältä se tuntui. Hänelläkin oli ollut kova ikävä minua, eikä malttanut odottaa.

Mies hurmasi minut välittämisellään, hellyydellään, huomioimisella... Muistan kehuneeni innoissani kavereilleni, että olen tavannut miehen, joka oma-aloitteisesti pitää yhteyttä ja haluaa nähdä, haluaa tehdä meille ruokaa ja järjestää mukavia iltoja. "Mä olen löytänyt aivan ihanan miehen!" Olin otettu kaikesta siitä mitä minun eteeni tehtiin. En ollut koskaan saanut niin hyvää kohtelua keneltäkään. Monesti mietin, että olen tehnyt jotain oikein elämässäni, kun olen tuollaisen miehen ansainnut ja välillä en voinut uskoa sitä todeksi.

Tätä nykyä asumme yhdessä, eikä rakkauteni ja välittämiseni ole laantunut tippaakaan. En ole koskaan rakastanut ketään tällä tavoin ja hän tuntuu ihmiseltä, jonka kanssa voisin rakentaa yhteisen tulevaisuuden. Ja sitä haluankin enemmän kuin mitään muuta. Kun tapaa ihmisen, jonka kanssa on hyvä ja helppo olla, jota rakastaa täysillä ja jota ilman ei voisi enää edes kuvitella elämäänsä, ei voi muuta kuin toivoa sydämensä pohjasta että se kestää. Olen maailman onnekkain nainen, että olen saanut tuollaisen ihmisen elämääni.

Ensimmäisten tapaamisien jälkeen kirjoitin tänne seuraavaa:

 Feels like I'm 17 again

Sitten sen tytön sydän täyttyi unelmista ja toiveista ja hän oli taas kuin teini-ikäinen ensimmäisten treffejen jälkeen. Häntä pelotti ja silti yhtäaikaa hän oli toiveikas. Tällä kertaa hän oli kuitenkin rohkeampi, vapautuneempi, eikä ahdistunut edes sanoista, jotka olisivat ihan kenen tahansa muun sanomina saanut tytön juoksemaan karkuun. Ja kas, elämä oli yhtäkkiä täynnä hyvältä tuntuvaa jännitystä.

Mmmm.. (marabou) En tietääkseni usko kohtaloon, mutta silti musta on koko ajan tuntunut, että tää on joku "meant to be"-juttu.

Sad panda

Musta on tullut joku negatiivisen asenteen perikuva ja se ärsyttää minua aivan tajuttomasti. Näen kaiken ongelmina, enkä näe missään mitään positiivista. Muutamana viime päivänä mulla on ollut tajuttoman surullinen ja yksinäinen olo. Yksinäisyyskin on varmaan itseaiheutettua, sillä en ole jaksanut nähdä ketään. Ei edes huvita lähteä mihinkään tapaamaan ketään. Sittenpä virun itsesäälissä kotona, kun tuntuu niin yksinäiseltä. Loogista.

Vihaan tällaista olotilaa, minne kaikki positiivisuus on kadonnut..???

Säälittävää.

Lovely things

Tänään, kun sain kammettua itseni sängystä, sain ihanan lämpimän ja pitkän halauksen omalta rakkaalta ja tuntui, ettei tämä maailma niin paha paikka olekaan.

Rakastan.

Jos olette menossa pääsiäisen kunniaksi bailaamaan, niin tässä vähän vinkkiä mitä tehdä tanssilattialla:

Hän, joka pelkää omaa varjoaankin

Mä olin töissä. Jep, kuulostaa ihan normaalilta, niinhän normaalit ihmiset tekevät. Ainoastaan, että mä pelkäsin olla siellä, tekee siitä vähän epänormaalia. Kuinka voin käydä töissä, jos minua on alkanut pelottaa koko homma? Pelkäsin jokaista narkkia, jokaista humaltunutta, jokaista vähänkään rähjäisen näköistä miestä. Pelkäsin poistua tiskin takaa, pelkäsin siivota, pelkäsin täyttää hyllyjä... Pelkäsin, että pikkupojat pöllii karkkia ja joudun puuttumaan asiaan. Pelkäsin, että milloin tahansa joku saattaa tulla ryöstämään minut. Pelkäsin niitä, jotka kaivelivat taskujaan, pelkäsin kysyä nuorilta henkkareita, pelkäsin kaikkea. Musta alkaa tuntua, että tässä ei ole enää mitään järkeä. Vai onko tässä koskaan ollutkaan?

Vitsit, mä tarviisin nyt jonkun halaamaan mua, silittämään mun päätä ja sanomaan että kyllä kaikki järjestyy.

Elämäni kriisit - hajota ja hallitse..?

Olen onnistunut käymään elämäni ensimmäistä kertaa terapiassa. Lääkärin ja työkavereiden suosituksesta varasin ajan, jotta saisin purkaa omia kokemuksiani ja ajatuksiani. Rehellisesti sanottuna, minusta tuntuu että tuhlaan ammatti-ihmisten aikaa käymällä valittamassa omia tuntojani. "Hei auttakaa nyt, mulla on kriisi.. Mua uhattiin puukolla ja mua pelotti ihan hirveesti. Yrittäkää nyt ymmärtää, mä vaan oon näin herkkä."

Minusta tuntuu, että olen hoitanut tämän oman toipumiseni aivan väärin. Tämän terapiatädin kanssa juttelu sai minut siihen tulokseen. Minun ei ehkä olisi pitänyt yrittää toipua siitä kaikesta shokista ja järkytyksestä ihan vaan suorilta, olla normaalisti ja pitää tietynlaista roolia yllä ("hei, mä oon ihan okei.."). Olisin varmaan tarvinnut OIKEASTI sitä omaa aikaa, aikaa olla heikko, aikaa romahdukselle, aikaa niille oikeille tunteille, jotka heittelehtivät laidasta laitaan ja joita yritin niin kovasti piilottaa ja unohtaa. Toisaalta minusta tuntui, että minulta odotettiin sitä, sillä jokaisen itkukohtauksen jälkeen minulle tuli syyllinen olo, kuin minulla ei olisi oikeutta tuntea niitä kaikkia tunteita. Jos minusta tuntuu niin saatanan pahalta, miksi minun pitäisi se piilottaa ja olla niin kuin niitä tunteita ei olisikaan? Minun ei olisi pitänyt lähteä sinä viikonloppuna yhtään mihinkään, minun olisi pitänyt saada hoitaa niitä tunteita ja päästää se paha olo pois, itkeä. Jos olisin tajunnut lähteä matsireissun jälkeen suoraan bussilla kotiin, minun ei olisi tarvinnut selvitä toisesta matsireissusta ja hävetä omia tunteitani.

Jälkiviisaus on niin helppoa.

Tunteet ovat edelleen pinnassa, kaikin tavoin. Terapiatädin luona itkin ja tunsin heti pientä häpeää. Täti sanoi, että minun kuuluisikin itkeä. Itkeä se kaikki paha olo pois.

Voi helkkari, minun pitäisi olla jossain yksin.. Käydä läpi omia ajatuksia, jotta se joskus helpottaisi. En minä tiedä kelle tässä nyt alkaisi omia tuntemuksiaan (muille kuin terapiatädille) selittämään, kun kaikki tuntuvat säikähtävän. Kaikki tuntuvat tavallaan odottavan, että olen okei.

Moi, mä en oo okei.

vahvat vs. heikot

Viime päivät ovat menneet vähän kuin sumussa. Olen ollut hukassa. Olen miettinyt paljon sitä, miten ihminen voi olla niin pirun herkkä erilaisille tilanteille. Itsehän olen aina ollut erityisen herkkä, otan monet asiat hyvin raskaasti, enkä selviä samalla tavoin "huonoista" tilanteista kuin monet muut. Se aiheuttaa välillä sellaisia tunteita, että miettii miksi pitää olla niin heikko, miksi otan asiat niin pahasti "itselleni" ja jään murehtimaan. Pidän itseäni ylireagoivana pikkutyttönä, jota ei ole valmistettu tähän maailmaan tarpeeksi hyvin. Elän maailmassa täynnä sateenkaaria, vaaleanpunaisia poneja ja halinalleja, mutta sitten kun paha maailma iskee päin naamaa, olen hukassa. Elämä ei olekaan niin helppoa kuin toivoisi, ei pelkkää hymyä, naurua ja iloa pienen pienistä asioista.

On ollut vähän hankalaa. Toisinaan on tuntunut henkisesti niin raskaalta, että se on meinannut viedä toimintakyvyn. Mutta olen taistellut sitä vastaan. On tuntunut vaikealta nousta ylös ja lähteä tekemään mitään. Henkinen shokki ja järkytys on ollut valtava. On tuntunut pahalta hoitaa asioita, kun oikeasti haluaisi vaan jäädä yksin peiton alle piiloon pahaa maailmaa. Ja oikeasti haluaisikin olla vaan piilossa, eikä nähdä ketään, ei puhua kellekään. Ei kysymyksiä, ei outoja katseita...

Kun pitäisi pystyä olemaan normaalisti ihmisten keskellä, eikä voi muuta kuin kuivailla kyyneleitään poskiltaan ja hävetä omaa heikkouttaan, tuntuu aika voimattomalta. "Älä itke, älä itke, kaikki on hyvin", ajattelee, eikä se auta mitään. Kun kertoo ystävälle mitä on tapahtunut ja joutuu taistelemaan kyyneleitä vastaan, voi vaan ajatella että miten tyhmä onkaan. Kuinka voit ottaa niin raskaasti..?

Kriisitilanteita kuulemma pitäisi purkaa mahdollisimman paljon keskustellen muiden kanssa, mutta entä jos ei halua puhua..? Entä jos haluaa vaan olla rauhassa ja olla kertomatta kenellekään? Jääkö se kaivamaan sisintä? Jos minusta tuntuu pahalta, että joku muu kertoo siitä läsnäollessani muille, niin miksi minun pitäisi kertoa siitä enää kenellekään? Enkö voisi vaan piiloutua jonnekin turvalliseen paikkaan ja olla rauhassa? Oikeassa elämässä niin ei ilmeisesti voi tehdä, pitää päästä yli ja jatkaa elämää. Kai me heikotkin osataan niin tehdä, jossain vaiheessa.

Vitun puukkojunkkarit.

Ihan sama

Olen hommannut itselleni mukavan päänsäryn: aina kun nousee ylös niin alkaa päätä särkeä. Paikallaan jos makaa, niin kipua ei ilmene. Särkylääkkeetkään eivät auta. Lisäksi taitaa olla jo kolmas päivä meneillään, kun tuntuu, ettei oikein ruoka maistu, kun on niin paha olo koko ajan. Olen odotellut norovirusta tulevaksi, kun se kerran rakkaalla miehelläkin oli kylässä, mutta olen ehkä säästynyt moiselta (tai sitten tämä jatkuva pahoinvointi on joku light-versio taudista). Mikäs tässä ollessa :D

Eilen tipuin polvilleen kun nostin posteja lattialta. Joo, en ole käynyt siellä fyssarilla.

Piristykseksi iltaan:

Vanhatalon Ritvaa ei kiinnostanut mikä Ruotsin prinsessalle tuli nimeksi :D

Work & work

Poika kävelee tiskille.
"Tupakkaa."
Katson poikaa kysyvästi. Poika ei reagoi mitenkään, eikä osoita jatkavansa lausettaan.
"Niin..?"
Poika katsoo minua, mutta pysyy vaiti.
"Niin mitähän tupakkaa?"
"Westin punanen."
"Seeeelvä ja sitten vielä henkkaria katselisin..."
"Äh, ei oo mukana. Mutta mä tulen kohta takaisin..."
Poika ei palaa.

--
Nainen "pienessä sievässä" jonottaa vuoroaan ja huutelee vähän väliä mielipidettään silmämeikistäni. Hänen vuoronsa tulee.
"Hei!"
"Sä oot meikannut tosi hienosti! Tosi hyvännäköinen silmämeikki!"
"Ehh, kiitos..?"
"Tosi hyvät meikit sulla. Olet kyllä tosi hyvin laittanut meikit!"
Hymyilen ja odotan, josko hän haluaisi muutakin kuin kehuskella meikkejäni.
"Tosi hyvältä näyttää nuo silmät. Oot kyllä tosi hyvin meikannut."

---
Taistelemme vanhan rouvan kanssa siitä, tarvitseeko hänen näyttää henkilöllisyystodistusta.
"Minut tuntee täällä kaikki, minä en ole ennenkään tarvinnut henkilöllisyyttäni todistella!"
"Minä en teitä valitettavasti tunne henkilökohtaisesti ja joka tapauksessa minun pitää se todistus nähdä."
"Minä olen 20 vuotta opettanut tuossa viereisessä koulussa ja kaikki minut tuntevat!"
"Selvä, siltikin minun täytyy nähdä se henkilöllisyystodistus."
"On tämä kumma, minä olen tuossa ollut opettajana 20 vuotta ja sinä viitsit minulta pyytää henkilöllisyystodistusta!"
"Kyllä. Minä en ole ollut koskaan siinä koulussa, enkä teitä tunne. Minä pyydän henkilöllisyystodistuksen myös entiseltä opettajaltani, joka käy täällä."
"On tämä kumma! En todellakaan haluakaan tuntea sinua! Minulla ei edes ole mitään todistuksia, kun en käy koskaan ulkomailla!"
(Seuraava asiakaskin toteaa rouvalle, että lakia pitää noudattaa, johon rouva vaan tuhahtaa.)
"Sitten en voi valitettavasti auttaa. Tähän nyt kuitenkin sen henkilöllisyystodistuksen tarvitsee."
"Ihmeellistä toimintaa. Kaikki täällä päin tuntee minut! Kiitoksia vaan HYVÄSTÄ palvelusta ja MUKAVAA päivänjatkoa!!!!"
"Kiitos samoin."
Rouva jatkaa jupinaansa niin kauan että pääsee ovesta ulos.

--
.......
"Ja sitten vielä henkkaria katselisin!"
"Sellaista minulla ei ole, mutta ajokorttia voin näyttää."
---

"Tupakkaa ottaisin."
"Minkäslaista?"
"No voitko näyttää mitä siellä on?"
"No, itseasiassa en voi"
"NO JUST!!"
"Niin, laki sanoo etten saa näyttää."
"No voitko kertoo mitä siellä on?"
"Enpä voi. Listasta voit katsoa."
Asiakas vihaisena valitsee listalta oman röökimerkkinsä.
---

Guess what? Huomenna vapaapäivä :D

Kehän pellet

Viime postauksessa hehkuttamani Klitschko vs. Chisora ei ollutkaan ihan niin Klitschkon riemujuhlaa kuin olisin arvannut. Chisora pisti oikein hyvin vastaan ja haastoi mestaria kiitettävästi. Jättiläisen käsi oli kuulemma hajonnut jossain erässä, vissiin astetta kovempi pää Chisoralla, kun kaikki siihen rikkovat itsensä. Ottelustahan jäi ainoastaan huono maku suuhun Chisoran huonon käytöksen vuoksi. Jos hän tajuaisi käyttäytyä vähän vähemmän epäurheilijamaisesti, niin hänen arvostuksensakin varmaan kasvaisi ja ihmiset muistaisivat matsista muutakin, kuin sen, kuin hän sylkäisi vedet Vladimirin naamalle ja surullisen kuuluisan lehdistötilaisuuden matsin jälkeen. Ihan hävettää poikien puolesta.

Itse olen viime aikoina taistellut lähinnä flunssaa, selkäkipuja ja asiakkaita vastaan, joten urheilullisia saavutuksia ei tältä neidolta ole hehkutettavaksi. Ei edes surullisia. Mies tiputtelee painoa tulevaan matsiinsa ja tässä myötäeläessä olen itsekin tiputtanut kevyet 3 kiloa. Kohta sitä ollaan ottelupainoissa!

BOX!

Tänään ohjelmassa Klitshko vs. Chisora

(EPA/ MARC MUELLER)

Toivon, että Klitshko nöyryyttää tuota perhanan ääliötä ihan täysillä. Vois poika oikeasti vähän miettiä tuota käytöstään.

(EPA/ MARC MUELLER)

Noniin, ja sitten vaan nenä ruutuun kiinni.

P.S. Siis mähän oon nähny Chisoran parin metrin päästä hotellin aulassa, siis mä oon melkein sukua julkkikselle vai miten se meni. Hehhehehheee.

Päivää, kuinka voin auttaa?

Kassalla on jonoa, asiakas päättää siitä huolimatta tulla välistä huutelemaan, josko voisin vaihtaa hänen 2e-kolikkonsa kahteen euronkolikkoon. Sanon hänelle, että odottaa vähän, kun edellisen asiakkaan ostostapahtuma on vielä kesken. Kun saan vaihtorahat asiakkaalle, tämä ensimmäinen mummeli tuskastuneena huutaa:
"Joko sä voit antaa mulle ne eurot, ei minulla ole koko päivää aikaa. Mulla on peli kesken!"
Katson jonon asiakkaita anteeksipyytävästi ja otan mummon kolikon ja olen antamassa hänelle käteen kaksi euronkolikkoa. Kuitenkin mummo vetää kätensä pois heti kun ensimmäinen kolikko koskettaa hänen kättään ja toinen tipahtaa hyllyn kautta lattialle.
"No nyt se putos.." ja ojentaa kätensä minulle uudelleen, odottaen että annan hänelle uuden kolikon kassasta.
"No se pitää sitten etsiä sieltä", sanon laittaessani edellisen asiakkaan kuittia roskiin (jota hän ei siis halunnut).
"En minä sitä rupea etsimään", toteaa mummo edelleen käsi ojossa.
Tulen kassan takaa asiakkaiden puolelle etsimään kolikkoa ja totean, etten voi ruveta jakamaan kassasta kolikoita, joten se euro on sitten etsittävä. Jonossa alkaa näkyä hieman tuskastuneita ilmeitä.
"En minä sitä rupea etsimään, kun sinä viskasit ne kolikot minulle!"
Hieman turhaantuneena totean: "Äläpäs nyt, minä en niitä ole viskellyt yhtään minnekään."
Mummo saa euronsa ja kukaan ei ole tyytyväinen.

--

Miesasiakas haluaa ostaa kaksi askia röökimerkkiä x. Otan hyllystä yhden ja huomaan että se on viimeinen. Varastosta saan sen toisen, mutta se on jo uudella hinnalla. Kassajärjestelmä ei osaa käsitellä hinnanmuutoksia siten, että samaa tuotetta saisi erihinnalla, joten röökiaskit on lyötävä kassaan erikseen, jotta asiakas saisi ensimmäisen askin vielä vanhalla hinnalla. Selitän tämän asiakkaalle ja kerron että lyön askit erikseen.
"Tämä ensimmäinen on x,xx euroa", totean hieman huvittuneena.
Asiakas tuijottaa minua, eikä tee mitään asian eteen.
"Paljonko ne on yhteensä?"
Lasken laskimella paljonko askit tekevät yhteensä ja ilmoitan summan. Asiakas antaa minulle kaksikymppisen.
Lyön ensin halvemman askin, päätän kassatapahtuman, sitten otan toisen askin ja päätän kassatapahtuman ja annan asiakkaalle vaihtorahat.
"Oletko sä joku harjoittelija?"
"En ole", sanon ja kerron uudestaan (itseasiassa kolmatta kertaa) miksi askit piti lyödä kassaan erikseen. Asiakas ei tunnu ymmärtävän vieläkään, hymähtää ja lähtee pois.

--

Vanhempi nainen (joka ei oikein koskaan ymmärrä, miten esim. keno toimii, vaikka on selitetty monta kertaa puhumattakaan arvoista) tulee tiskille ja kyselee tapansa mukaan mitä porukkapelit maksaa, vaikka hinnat näkyvät isolla asiakkaaseen päin. Selitän kärsivällisesti jokaisen porukkapelin hinnan ja mitä ne sisältää.
 "Minä haluan sellaisen pelin, mistä voittaa. Mikähän sen nimi olikaan, kun en muista. Ne puhuu usein sellaisesta, mistä voittaa, niin minä haluan sellaisen. En yhtään muista mikä sen nimi on.."
"Niin, näistähän ei etukäteen voi tietää, että voittaako vai ei, kun nämä arvotaan vasta myöhemmin...", totean vaikka sen luulisi olevan aikalailla itsestäänselvyys.
"Jaa, no minä otan sitten vaikka jonkun arvan. Minkäslaisia niitä on?"
Esittelen kaikki arvat ja kerron minkähintaisia ne ovat. Asiakas valitsee jokeri-arvan, joka toimii samaan tapaan kuin kupongilla pelattavat keskiviikko- ja lauantaijokeri. Käymme keskustelua siitä, mitä arvasta kuuluu raaputtaa ja asiakas varmistaa monta kertaa, saako arvan raaputtaa kokonaan. Hieman myöhemmin asiakas palaa kassalle ja kysyy onko arvassa voittoa. Yhtään numeroa ei ole oikein ja sanon asiakkaalle tämän. Hän kuitenkin väittää, että siinä on samoja numeroita. En tiedä mihin hän on niitä numeroita oikein verrannut, sillä yksikään numero ei ole sama ylä-ja alarivissä, puhumattakaan että ne olisi kohdakkain oikein. Tarkistan arvan vielä koneella, joka antaa ulos lapun "ei voittoa". Asiakas toteaa, että ihan typerä arpa ja että eihän tuollaisia kannata ostaa, kun ei kerran voita.

--

Miesasiakas pelaa pelikonetta. Hän on vaihtanut kolikoita jo 60 euron edestä ja syytänyt kaikki koneeseen. Alkaa loputtomalta tuntuva valitus siitä, miten pienet eläkkeet on ja miten väärin se on. Sekin on väärin, että kone vie kaikki hänen rahansa, eikä ole varaa ostaa ruokaa.
"Niin pienet eläkkeet, ettei raha riitä elämiseen, on se kumma.."
"Ahaa, voi harmi..."
"Meitä eläkeläisiä syrjitään, eikä mistään saa rahaa.." *vaihtaa vielä 40e kolikoiksi ja laittaa sen kaiken pelikoneeseen*
"Jaahas, on se jännä..."
"Meitä ei ajatella yhtään, pienet on eläkkeet.. Raha ei vaan riitä.."

Mies käy pelaamassa koneita joka ilta, onneksi rahat riittää edes siihen, jos ei ruokaan.

---

Asiakas etsii jotain lehtihyllystä ja saapuu sitten tyhjin käsin kassalle.
"Olisiko teillä toissaviikolla ilmestynyttä Me Naiset -lehteä?"
"Ei valitettavasti ole, kaikki vanhat lehdet menee suoraan palautuksiin."
"Minä todella tarvitsisin sen lehden, kun siinä oli yksi juttu, mitä minun tytär suositteli."
"Niin.. Ne tosiaan menee suoraan palautuksiin heti, kun uusi numero ilmestyy."
"Se olisi todella tärkeä saada se lehti."
"Joo-o."
"Sitäkö ei sitten teiltä saa?"
"No eipä sitä enää saa, kun tosiaan palautetaan..."
"Mistähän minä saisin sen..?"
"Enpä osaa sanoa. Kyllä ne jokapaikassa aina palautetaan uuden numeron ilmestyessä.."
"Ois kyllä tosi tärkee juttu..."

Onneksi seuraava asiakas pelastaa tilanteen ja rouva poistuu.

---
Poika tulee kassalle.
"Yks punanen marlboro."
"Kova vai pehmeä?"
"Yks punanen marlboro."
"Kova vai pehmeä?"
"Tavallinen punanen marlboro"
"Otatko kovan vai pehmeän askin..? Ja näytätkö henkkareita..?"
"Joo, kova - - Ei oo mukana."
Asiakas jää tuijottamaan minua tyhjä katse silmissään.

Ei onnistunut.

- -
Nuori nainen tulee kassalle ja ojentaa lottokupongin.
"Terve, näytätkö henkkareita?"
"Täh..?" Asiakas katsoo epäuskoisena, mutta alkaa etsiä lompakkoaan.
Odotan rauhassa kuponki kädessä asiakkaan mulkoillessa minua, kuin olisin tehnyt jotain pahaa. Asiakas näyttää henkkareitaan, joissa syntymävuoden kohdalla komeilee 1992, eli hän on vähän aikaa sitten täyttänyt 19. (OI ANTEEKSI TÄMÄ LOUKKAUS, en huomannut naamasta että olet jo vuoden verran ollut täysi-ikäinen)
"Kiitos!" ja laitan kupongin koneen läpi.

--
Tullessaan sisään pitkäletti ihastelee pitkään lahjakorttivalikoimaa. Varsinkin iTunesin lahjakortteja, joita löytyy kolmea eri hintaluokkaa. Pitkäletti ja hänen hieman sekavan oloinen naisensa tutkiskelevat ihan kaikkea mitä myymälästä löytyy. Sekava nainen tarkistuttaa muutamat tyhjät kenolaput, kun pitkäletti tutkailee tatuointilehtiä. Pariskunta viipyy pitkään. Vähitellen uskon, etteivät he ole tulossa kassalle ja jatkan kesken olevaa siivousta. Pitkäletti ja sekava nainen kävelevät pois, ovesta mennessään pitkäletti ottaa hyllystä tyytyväisenä mukaansa iTunesin 50 euron lahjakortin. Ihan jees muuten, mutta niillä ei ole mitään arvoa jos niitä ei kassalle ensin lataa.

--
Minua hämätään hienosti ja kansanpukuiset nuoret vievät oven vieressä olevasta dnan esittelyhyllystä liittymäpakkauksia puolenkymmentä. Tämäkin varmaan tosi jees, mutta ne ovat siinä asiakastilassa ainoastaan mainoksen vuoksi ja tyhjiä.

---

Tänään minulla on vapaapäivä! :)

Siivous-/muuttopalvelusta päivää!

Viime päivät ovat olleet täynnä tavaroiden kantamista ja siivousta ja sitä kaikkea on tehty nyt sen verran paljon, että olisin valmis asumaan uudessa osoitteessani vaikka koko loppuelämäni. Muuttaminen on kamalaa! Muuttopäivänä, kun olin saanu oman osuuteni tehtyä, tuntui ettei enää vaan jaksa tehdä mitään, olin aivan uuvuksissa. Hyi. Reiluna likkana jätin pojat keskenään kantamaan painavimmat kamat, eli sohvan, kuivausrummun ja pesukoneen ja itse suuntasin vetämään treenejä.

Toissapäivänä sain sitten siivottua koko kämpän ja päätin etten siivoa enää koskaan. Muuttosiivous, aivan järkyttävää p**kaa. Itse ainakin olen kyseisen kamaluuden tehnyt aina muuttaessani tarkasti ja hyvin, toisin kuin joskus kun olin kaverini muuttoapuna ja siivous tarkoitti suurimpien koirankarvapallojen siivousta lastalla. Ei tarvinnut pestä tasoja, hyllyjä, ikkunoita eikä lattiaakaan. Se oli vähän suurpiirteistä. Itsehän hankasin uuniakin varmaan tunnin :D Ja kokonaisuudessaan tiistaina käytin siivoukseen aikaa 5 tuntia ja voin kertoa, että kaikki tuli hinkattua tarkkaan.

Nyt sitten pitäisi saada raivattua tämä nykyinen kämppä, mutta tavarat vaan pysyy pahvilaatikoissaan ja jätesäkeissään. Mitä ilmeisimmin ne eivät aio itsestään mennä kaappeihin ja niitä pitäisi auttaa, puuh. Tuli järjesteltyä tänään jo keittiö ja sain laitettua kolme laatikollista tavaraa kaappeihin piiloon, mutta tämä tehtävä tuntuu loputtomalta. Kuinka paljon ihmisellä voi olla tavaraa..? - PALJON.

Viime yönä syliini tyrkättiin seuraavaa:

Ihana yllätys, ihana mies <3

Lucky in love

Mä heräsin tänään siihen todellisuuteen, että nyt on TALVI. Ulkonahan on kylmä, kun lähtee farkuissa ja syyskengissä! Melkein ostin uudet (ihan oikeat) talvikengät tänään Sokokselta tämän pääni sisällä syttyneen lampun innoittamana, mutta vieressä hätää kärsinyt mies voitti säälipisteet kotiin, enkä jäänyt pähkäilemään oikeaa kokoa. Ehkäpä huomenna saan raahattua kengät kotiin.

Kodista puheenollen, se on virallisesti muuttamassa osoitettaan muutama sata metriä "kotikatua" alaspäin heti ensi kuun alussa. Suurta muutosta nykyhetkeen se ei tee, sillä olen tehnyt pehmeää laskua jo ainakin kuukauden ja melkeinpä asunut saman katon alla miehen kanssa. Ainoastaan se muuttuu, että saan loputkin kamani (mm. aivan ihanan sohvani) samaan osoitteeseen kanssani. Tietenkin helpottaa minun oloani huomattavasti, että saan omat tavarani laitettua lipaston laatikoihin, on enemmän astioita, saan käyttää kuivausrumpua ja saan kaikki omat pienet tärkeät jutut, jotka tarvitsen kotoisan fiiliksen luomiseen mukaani.

Yhteenmuuttaminen on asia, jota en uskonut ihan heti tekeväni. On nimittäin hieman huonoja kokemuksia takaraivossa muistuttamassa.. "Entä jos..", alkoivat kauhukuvien tunnelmoinnit pääni sisällä, kun mietin tätä vaihtoehtoa joulukuun aikaan. "Kaipa tämä olisi jossain vaiheessa edessä kuitenkin", rauhoittelin itseäni ja kasvavaa pelkoa oikeastaan kaikkea sitä kohtaan, mikä voisi mennä pieleen. Olenhan minä jo selvinnyt näin pitkälle: olen uskaltanut luottaa ihmiseen niin paljon, että voin seurustella.. Samalla luottamuksellahan tuo yhteenmuuttaminenkin menee ;)

Tällä hetkellä minä pidän tätä oikein hyvänä juttuna. Melkeinpä kaikki jossittelut ja pelkäämiset ovat väistyneet. Toisinaan pelkään sellaista "tottumista", mikä saattaa aiheutua yhteenmuuttamisesta. Pelkään, että ne pienet jutut, mitä toisen vuoksi tekee, loppuvat. Kaikesta tulee arkipäiväistä. Ehkä pelkään välillä sitä "oikeaa" arkea kaiken tämän pitkän "kuherruskuukauden" päätteeksi. Toisaalta en malta odottaa sitä "arkea", koska haluan tietää miltä se tuntuu. Olen vielä sellaisessa vaiheessa suhdetta, että aina kun tämä mieheni ilmestyy yllättäen työpaikalleni, se tuntuu vatsanpohjassa asti, enkä voi olla hymyilemättä. Ja kun mies päättää tehdä ruokaa ja tyrkkää lautasen eteeni, jään miettimään, etten mitenkään voi ansaita näin hyvää miestä, näin hyvää kohtelua. "Wauuu, taitaa olla vähän liian hyvä mies minulle.."

Pakko muuten mainostaa uusinta blogilöytöäni, sillä tämä on oikeasti hyvä:
http://paskatkirppisloydot.blogspot.com/

I'm fine, thanks.

Oikein hyvää uutta vuotta vaan kaikille, olkoon tämä vuosi kaikinpuolin parempi kuin edellinen ja toivottavasti olette luvanneet jotain helposti toteuttavaa! Miksi muuten uudelle vuodelle pitää aina luvata jotain...? KVG, niin kuin veljeni sanoisi.

Täälläpäin vuosi vaihtui mukavissa merkeissä. Käytiin päivällä vähän keilaamassa (ja parilla), pelaamassa biljardia (ja parilla), syömässä (ja yhellä), sitten päädyttiinkin pienellä porukalla viettämään iltaa saman katon alle (ja juomaan), käytiin vähän ampumassa raketteja ja lähdettiin baariin. Baarissa piti käydä laulamassa myös KARAOKEA, mikä on vain yksi niistä lukuisista asioista, joita olisi pitänyt jättää tekemättä. Kuinka helppoa on laulaa jotain biisiä, kun ei kuule musiikkia tai omaa ääntään ..?! Plääh, never again. Muutenkin, kuten on jo monesti tullut todettua: illat menevät sata kertaa paremmin kun ei ryyppää, miksi siihen silti aina välillä sortuu? Mimmi ei tajuu.

Tälle vuodelle lupaan etten juo noin hirveitä kännejä kuin vuoden vaihteessa.

2011 paketissa, mitä jäi käteen...?

IHMISSUHTEET:

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
-Kyllä :)

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
-Kävin kasvohoidossa... :D

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
-Olen <3

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
-Minun ja pojan "ensitreffit"
- Voitin 20e kenosta ;)

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
- En ole.

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
-En tietääkseni.

7. Oletko lihonnut?
-Jojoillut ainakin.

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
-En.

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
-Enpä ole.

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
-En ole ottanut, vaikka mieli on tehnytkin. Ehkä kerään vähän rohkeutta (ja rahaa) ja otan sitten. Kunhan vaan unohdan ensiksi sen pienen tosiasian, että inhoan sitä jatkuvaa rasvailua, puhdistamista ja kutinaa.

TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS:

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- Tuo minun oma ihana mies <3

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
-En muista mitä olen luvannut... Eiku.. TIETENKIN PIDIN ;)

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
-Kyllä!

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
-Ei.

5. Missä maissa kävit?
-Kreikassa ja Iisalmessa. ;D

6. Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011?
- SM-kultaa.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011?
-18.9! Työpaikalleni ilmestyi mies ja ruusu! (tindelle kukkia..? oooooohh)

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
-SM-hopea, miehen nappaaminen, hengissä selviäminen.

9. ...ja suurin epäonnistuminen?
- SM-hopea, painonveto.

10. Kärsitkö vammoista?
- Selkä hajosi vaihteeksi, mutta mitä ilmeisimmin siitä on nyt kipulääkityksellä selvitty. (fingers crossed)

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Laukut, vaatteet, joululahjaksi ostamani elämyslahja :D (jos et tykkää, mä voin pitää sen *vink*)

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
- Kaikkien, jotka ovat kestäneet minua.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
-No varmaan oma.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
-Laskuihin, vuokraan. Varmaan ihan kiitettävästi myös vaatteisiin... vois noin lonkalta arvioida.

15. Mistä innostuit eniten?
-Siitä, että MINULLE tehtiin ruokaa.

16. Vuoden 2011 4 ihmistä?
-yks kaks kolme neljä

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
-Varmaankin onnellisempi.

18. Lihavampi vai laihempi?
-Laihdempi. Laihdempi LAIHEMPI.

19. Rikkaampi vai köyhempi?
-Köyhempi.

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- Treenannut, siivonnut.

21. ...entä vähemmän?
-Syönyt.

22. Miten vietit joulun?
-Töissä, porukoilla, miehen luona.

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
-Vuoden vaihteen toilailut jättäisin välistä...

24. Rakastuitko vuonna 2011?
- Kyllä<3

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
-Ei yhtään.

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
-En ole tainut seurata oikein mitään, en ole tv:tä avannut oikeastaan kuin leffoja varten.

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
-En.

28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
-Joku hurja murhamysteerikirja (näin niistä kaikista painajaisiakin..)

29. ...entä musiikillinen löytö?
- Adele

30. Mitä halusit ja sait?
-Tuon yhden ihanan miehen.

31. Mitä halusit, muttet saanut?
- Hmm. Helpon elämän.

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
-Jaa-a, enpähän tiedä. Paljon on tullut leffoja katsottua, mutta just nyt ei muistu yksikään mieleen. - - Lunttasin omasta blogista ja siellä oli kehuttu Social Networkiä ja Veijareita. Vastaan ne. - - OH ja sieltä löytyi myös viime uuden vuoden lupaus! Olen siis sen OIKEASTI pitänyt!

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
-Treenasin kovaa (kaksi treeniä) ja päädyin muutamalle ihanaisen tyttösen kanssa.

34. Ketä kaipasit?
-En kai ketään..?

35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
-Kuka sanoi että olen järjissäni? ;)

MUUTA:

1. Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden aikana? - Villi veikkaus: 3.

2. Oletko joutunut tappeluun? -Nope.

3. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - Tottahan toki!

4. Oletko juonut "perseitä"? - Ehkä vahingossa.

5. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - Khyyyyl.