Mut ku mä haluan!

Tänään hirveällä työllä ja vaivalla vaihdettiin veljeni kanssa sykemittariini paristo vain huomataksemme, ettei se siltikään toimi. Oli sitä sykettä ;) Tänään olen sitten haaveillut seuraavanlaisesta vekottimesta:

kuva: www.suunto.com

Tuohon vaan valitettavasti joutuisi sijoittamaan aika paljon kuukausibudjetistaan. Katselin hintoja ja ainakin Prismassa tätä myydään 169 euron hintaan. Aika suolaista, varsinkin kun olen käyttänyt rahojani jo H&M:n kevättakkeihin, Nellyn mekkoon sekä Halensin johonkin must-have-paitaan.

Saattaa olla, että tämä sykemittariasia nyt siirtyy kuukauden päähän, jottei minun tarvitse alkaa laskemaan ruokakaupassa että mihin minulla on varaa ja mihin ei. Tuosta suunnon mittarista muuten saa kätevästi siirrettyä omat treeninsä movescount.comiin joka näyttää aikas hyvältä oman kehityksen seuraamisen kannalta. Tämä vaikuttaa kyllä todella hyvältä. (mainoksen uhri)

Söin tänään muuten oikein herkkuiltapalan: maitorahkaa sekoitettuna juotavaan jugurttiin ja maustettuna banaanilla. Ai saakeli :D <3

Nyt aion olla terve

Aloitin päiväni pienen houkuttelun jälkeen 40 minuutin lenkillä, olipa hyvä valinta! Nyt on olo energinen ja on positiivinen fiilis. Tästä onkin hyvä lähteä tappamaan fiilistään avohoitopotilaiden sekaan ;)

Vaikka kuinka olen viime aikoina haaveillut lenkkeilystä, jouduin kuitenkin suostuttelemaan itseäni tovin tuonne lähtimiseen. Olin jo muuttamassa suunnitelmiani ja lähtemässä salille tekemään säkkitreeniä, mutta sainkin hirtettyä lenkkarit jalkaan ja pääsin nauttimaan kevätsäästä. Tarkoitus oli kävellä ensimmäiset 5-10 minuuttia, mutten yksinkertaisesti pystynyt. Käveleminen tuntuu niin turhauttavalta ja epäliikunnalliselta! Tuntuu kuin huijaisi itseään. Joten enpä sitten kävellyt kuin ensimmäiset 100 metriä ja sitten olikin jo pakko hölkätä. Mahtifiilis, tästä on hyvä jatkaa. Yritän tehdä paluuta mahdollisimman rauhallisesti ja maltilla, etten repäise itselleni jälkitautia tai mitään muutakaan ylimääräistä. Lämmötkin alkaa olla jo ihan okei; 36,7.

Huomenna sitten ihan oikeaa lajitreeniä, eikä mitään säkkipelleilyjä. Repimiset aion vielä kuitenkin jättää väliin. Tsemppiä mulle ;D (no okei, myös teille!)

Back in the game..(?)

Tänään on ollut taas vaihteeksi hyvin väsynyt päivä. Kävin aamusta ihonhoitosysteemissä ja tulin sen jälkeen kotiin takaisin nukkumaan, tajuton hapotus. Kun sitten viimein pääsin sängystä iltapäivällä, kävin kaupassa, hoidin asioita kuntoon ja lähdin keskustaan ostelemaan kaikkea pientä tarpeellista.

Hyppynarun mukana tuli myös käyttöohjeet.

Valmentajani oli käynyt lääkärissä eilen ja kyseli sitten samalla minun tilanteestani ja siitä, että saanko jo treenata vai lepäänkö niin kauan että lämmöt alkavat olla normaalitasolla vai mitä tässä pitäisi tehdä - ja tulos oli: saa treenata kevyesti, jos ei ole lämmöt yli 38. Hieman epäillen otin tämän tiedon vastaan, mutta tänään päätin kuitenkin käydä kokeilemassa... Olen vielä hengissä (kuten voi ehkä päätellä)!

Kamat kasaan!

Myy messiin!

Maailmankaikkeuden parhaimmat kengät

Kävin tekemässä hyvin matalasykkeisen treenin, mikä oli melko hankalaa sillä olen tottunut vetämään aina täysillä. Onnistuin silti hyvin. Sykemittaria en saanut matkaan, sillä en ole saanut vaihdettua paristoja vieläkään; minulta puuttuu nimittäin oikean kokoinen ruuvimeisseli. Plaah.

Kunnon lämmittelyjen jälkeen (n.15min) tein yhteensä kaksitoistaeräisen treenin. Jokatoinen erä säkkiä, jokatoinen narua. Erän pituus siis 2 minuuttia ja lepo 45 sekuntia. Loppuun tein kunnon verryttelyt ja ravistelut. Tuntui ihan hyvältä. Huomenna kai sen sitten näkee, että oliko hyvä juttu vai ei. Lämmöt ovat tänään olleet 37 tuntumassa.

Huomenna ajattelin käydä kevyesti juoksemassa.. tai hölkkäilemässä, jos kroppa ei nyt ota tästä itseensä liikaa. Toivotaan parasta!

Judging a book by its cover

Bongasin Iltalehden sivuilta jutun rikollisista ja siitä, että rikollisen pystyy tunnistamaan ei-rikollisesta ulkonäön perusteella. Kyseessä ei siis ollut lapsuuden piirretyistä tunnetut rikollisen ominaispiirteet, kuten musta naamio silmien kohdalla ja raitapaita vaan rikolliset pitäisi tunnistaa kasvokuvista. 

Tutkimuksessa käytettiin kuvia 16 rikollisesta ja 16 ei-rikollisesta miehestä. Tunnistatko sinä rikolliset? Itse tunnistin 10/16.

"In the pilot study, 44 college students were shown 32 headshots, 16 depicting
criminals, and 16 non-criminals. The latter came from the “NimStim” photo catalogue, a
collection of headshots depicting a series of emotional states (Tottenham, 2007). We
collected all the photos that fit the following criteria: Caucasian, male, between the ages
of 20 and 25, no facial scars, tattoos, or other markings, and with little or no facial hair.
From the photos matching the above criteria, we randomly selected 16 individuals and
used the “neutral” emotion pictures for each to control for emotional expression. The
criminal photographs came from the Missouri, Montana, Michigan, and Florida online
criminal offender databases (https://web.mo.gov/doc/offSearchWeb/;
http://app.mt.gov/conweb/; http://www.state.mi.us/mdoc/asp/otis2.html;
http://www.dc.state.fl.us/AppCommon/). We selected murderers, rapists, thieves, and
forgers who met all of the above control criteria, as well as having been convicted of only
one of these crimes. Photographs were edited to remove background, show only the
heads, and maintain a consistent photo quality, and remove differences in lighting,
graininess, photo quality, etc."

Oikeat vastaukset ja tietoa tutkimuksesta löytyy tästä.

Minä en oikeasti jaksa uskoa, että ulkonäön perusteella voi tietää millainen ihminen on. Ja jos ihmisen pystyy määrittelemään ulkonäön perusteella rikolliseksi - ehkäpä murhaajaksi, niin miksi emme sitten ala laittaa näitä rikollisen näköisiä ihmisiä telkien taakse jo valmiiksi, etteivät he pääsisi tekemään pahojaan? Luulen, että nuo kuvissa olevat rikolliset ovat jo valmiiksi olleet kuvia otettaessa niin tyytymättömiä ja kyllästyneitä (onhan nuo kuvat otettu kuitenkin tietokantaa varten), että se paistaa läpi tuossa sen verran, että heidät on melko helppo huomata.

Jos kuitenkin on niin, että ulkonäön perusteella voi päätellä onko ihminen rikollinen vai ei, niin missä vaiheessa elämää se sitten alkaa näkyä? Heti vauvana? Jos saan murhaajalapsen, niin saanko antaa sen suoraan adoptoitavaksi? Vai tuleeko elämässä joku tietynlainen vaihe, joka määrittää ihmisen tulevaisuuden ("sinusta on tuleva raiskaaja, aamen.") ja heti sen jälkeen se alkaa paistaa naamasta? Vai näkyykö tämä rikollisuus vasta sen jälkeen kun on rikoksen jo tehnyt?

Minä näytän monien mielestä hyvin kiltiltä enkelimäiseltä ja hiljaiselta nuorelta naiselta. Käyn joskus kiireapulaisena vanhempieni yrityksessä töissä ja siellä kaikki asiakkaat aina kuvittelevat minun olevan TET:issä. Tuota työharjoittelua tietääkseni tehdään ainoastaan yläasteella. Minua myös siellä luullaan 15-vuotiaaksi (että niin nuorelta naiselta). 
Omastakin mielestäni näytän aivan liian kiltiltä omaan luonteeseeni verrattuna. En minä nyt mikään pahapaharikollinen ole, en sitä tarkoita, mutta olen hyvinkin temperamentinen ja tulinen luonne. Espanjalaiseksi nuo tytöt haukkuvat ja ei muuten johdu pelkästään siitä temperamentista, kovasta äänestä ja käsillä puhumisesta, olen omaksunut oikein hyvin myös mañana-käsitteen. Olen myös hyvin äkkipikainen ja jos minua kohdellaan huonosti, niin kyllä saa kuulla kunniansa. En ole yhtään niin arka ja hiljainen, kuin miltä näytän. Tämä nyt vain esimerkkinä siitä, miten ulkonäön perusteella ei ehkä kuitenkaan kannata alkaa heittämään jengiä jäähylle.

Tuohon kilttiin ulkonäköön liittyen: mikä siinä on, että aina kun käyn kampaajalla näytän entistä enemmän äidin pikkutytöltä? Se on aivan raivostuttavaa. Ulkonäkö yrittää korvata luonnetta? "Hei, mä oon ihan kiva oikeesti. Mut kato kaukaa, älä kuuntele puheita." Siksi en ole käynyt viime aikoina ollenkaan kampaajalla, vaikka minulla olisi sinne jopa lahjakortti :D

Arjen maustaminen syrjähypyllä, kelpais varmaan sullekin?

Olemmeko sittenkin aivan väärillä jäljillä etsiessämme yksiavioista suhdetta? Mitä ilmeisimmin onkin aivan typerää odottaa uskollista ja luotettavaa puolisoa, kun Ruotsissakin jo perustetaan ihan oma deittisivusto naimisissa oleville. "Et tiedä, mitä elämässäsi menetät, ellet kokeile. Muista, elämä on lyhyt", todetaan sivustolla.

Nykyään tuntuu muutenkin, että kaikki pettävät. Olen käynyt näitä keskusteluja aika paljonkin kaveripoikien kanssa ja he ovat myös minulle sanoneet ihan suoraan, että on turha odottaa uskollisuutta tässä maailmassa. Nimenomaan he ovat minulle sanoneet, että kaikki MIEHET pettävät jos (ja kun) tilaisuus tulee. Enpähän pysty sanomaan miesten puolesta tuohon juuta enkä jaata. Omalta kohdalta voin sanoa, että minua on ainakin petetty tässä elämässä jo tarpeeksi; siksi kai olenkin sinkku. Olen myös niin kyyninen tämän asian suhteen, etten oikeastaan usko löytäväni koskaan sellaista suhdetta missä ei minua petettäisi. Melko hyvä asenne, mutta kun tämä on niin nähty.

En siis väitä, etteikö naiset koskaan pettäisi... Uskoisin kuitenkin että vähemmän kuin miehet. Itse en ole koskaan ketään pettänyt, ei ole ollut tarvetta. Sitä paitsi jos seurustelen jonkun kanssa, kaikenlainen mielenkiinto muita miehiä kohtaan lopahtaa täysin. Miksipä sitä seurustelisikaan, jos ei oikeasti olisi kiinnostunut siitä henkilöstä jonka kanssa seurustelee? Niin no, säännöllinen seksi tietty ;)

Minun uskoani miesten "kunnollisuuteen" romuttaa myös se tosiasia, että niin monet varatut miehet yrittävät minua aina tuolla ihanassa ja jännittävässä (=sarcasm) yöelämässä. Eräs miespuolinen ystäväni myös totesi minun olevan oikeassa, kun sanoin ettei kunnollisia miehiä ole enää jäljellä hänen kysellessä parisuhdestatustani. Siinäpä kuulkaa sinkkutytölle toivoa!

Näistä "oppineena" olen tullut siihen tulokseen, ettei kannata edes odottaa uskollisuutta. Ehkäpä hylkäämme tulevaisuudessa nyt vallalla olevan parisuhdekäytännön ja unohdamme kaikki yritykset parinmuodostukseen ja alamme elää siinä määrin eläinten tavoin. Pannaan kaikkea mikä liikkuu ja annetaan "emon" pitää huolta mahdollisista "poikasista". No strings attached. Yh-äitien oma aikakausi. <3
Eipähän tarvitse varattuna salaa etsiskellä päiväkahviseuraa.

IL: Uusi deittisivusto
äläkä ota kaikkea nyt ihan kirjaimellisesti.

Kotiarestissa

"TÄMÄ ON RYÖSTÖ!", huusi narkkari kun käveli työpaikalleni tänään minun ollessani takahuoneessa. Aika hyvää läppää vai mitä..?

Tänään oli kyllä helvetillinen päivä. Piti koko ajan yrittää nojailla johonkin, kun tuntui että taju lähtee ihan minä hetkenä hyvänsä. Aika epätodellinen fiilis. Eipä tule lähdettyä tänäkään viikonloppuna mihinkään - mitä sitä turhia kun voi kotonakin olla. Kotona on mukavaa. Tk-hoitsu, olit niin oikeassa.. Tässähän voisi vaikka lähteä lenkille, kyllähän pikkukuumeessa voi liikuntaa kevyesti harrastaa! (Mua edelleenkin raivostuttaa että "ammatti-ihminen" on noin ulalla noinkin tärkeistä asioista)

Iloista viikonloppua teille!

Juoksuaika

Nyt kun kevään tullen kaikki lehdet ovat  täynnä juoksu- ja lenkkeilyvinkkejä, olen mielenkiinnolla niitä lueskellut toiveissa saada intoa omaan lenkkeilyyn. Joskus yläasteella saatoin käydä lenkillä jopa joka päivä ja joka kerta se tuntui hyvältä, ei tuntunut yhtään epämiellyttävältä, eikä minun tarvinnut houkutella itseäni lenkille mitenkään erityisesti. Nykyään se tahmoo ja kovasti. Mikä siis on muuttunut? Kova treeniohjelma on tullut tilalle, johtuuko siis tämä lenkkeilyn vaikeus siitä? Voisin kuvitella tämän olevan osasyy. Yläasteella tuli myös tehtyä enemmän erilaisia juoksuharjoituksia ja juoksukuntokin oli parempi. Treenit koostuivat erityyppisistä harjoitteista joilla kaikilla oli sama päämäärä: tulla paremmaksi juoksijaksi.

Uusimmasta Sport-lehdestä luin juoksuaiheisen jutun ja tulin siihen tulokseen, että juoksen ehkä liian kovaa ja se tahmominen johtuukin siitä. Pitäisi ehdottomasti saada tuo sykemittari taas toimintakuntoon, jotta voisin seurata vähän sykealueita. (--> to do-listalle). Täytyy myöntää että tekee ihan hirmuisesti mieli lenkille. Tekee mieli tehdä intervalliharjoituksia, mäkijuoksua, kunnon vetoja... Tekee mieli vetää itsensä piippuun juoksemalla rappusia. Olen levännyt liian kauan, pää ei kestä.

Olisipa ihana päätä jonnekin lämpimään rentoutumaan. Tekisi terää. Sen sijaan lähdenkin kohta töihin narkkien ja sekopäiden sekaan. Yhdellä hurjalla onkin jo porttikielto ja minun on käsketty soittaa poliisit jos tämä sankari päättää ilmestyä paikalle. Odotan innolla. Minusta alkaa vähitellen tuntua, etten sovellu tuohon työhön... (jos mihinkään).

Oli vähän puhetta, että lähdettäisiin tyttöjen kanssa tänään METÄLLE. If you know what I mean ;) Tämä yleensä tarkoittaa meidän kohdalla juuri päinvastaista mitä luulisi, siksi tämä onkin niin hassun hauska juttu. Sarkasmia nääs.

Mutta nyt laitan eväät itselleni ja lähden nauttimaan tämän maailman hienoimmista ihmisistä.

The break up

Täten ilmoitan teille rakkaat lukijani tekeväni suuren muutoksen elämääni ja lopettavani Cosmon tilauksen. Meidän yhteinen aika on nyt lopussa, olemme ajautuneet erillemme. Olemme liian erilaisia. Vika ei ole minussa vaan Cosmossa ja minä ansaitsen parempaa, jotain mikä tekee minut onnelliseksi, ymmärtää minua ja jonka kanssa minun on hyvä olla. Mitään ei ole tehtävissä, mitään ei voi enää sanoa. Tämä oli nyt tässä ja on paras vaan jatkaa elämää.

Tällä viikolla ilmestyneen Cosmon ainoa mielenkiintoinen juttu oli seuraavanlainen:

Tämä ei ole aprillia: uusi avoliittolaki astuu voimaan 1.huhtikuuta.

-Jos olette asuneet yli viisi vuotta samassa osoitteessa, uuden lain mukaan yhdessä kartutettu omaisuus on jaettava tasan eron tullessa. Kumpikin saa säilyttää oman omaisuutensa.
-Omaisuuden jaosta voi halutessaan sopia etukäteen kirjallisella avoliittosopimuksella. Tarvittaessa omaisuuden jakamiseen voi pyytää apua pesänjakajalta.
-Voit hakea hyvitystä tekemästäsi työstä yhteisen taloutenne tai avopuolisosi omaisuuden hyväksi. Hyvitysvaatimus annetaan (ex)-avopuolisolle tai pesänjakajalle.
-Uusi laki vaikuttaa myös niihin avoliittoihin, jotka ovat alkaneet ennen lain voimaantuloa.
-Laki pätee myös alle viisi vuotta kestäneisiin avoliittoihin, jos puolisoilla on yhteinen lapsi tai he ovat olleet yhdessä lapsen huoltajia.

Tuokaan ei tule ihan heti minua koskettamaan jos koskaan. Hyvä tietää silti.

Tilasin muuten tänään H&M:ltä parit kevättakit sovitettavaksi, toivottavasti natsaa. Tarkoitus oli odottaa palkkapäivään, mutta ystäväni Visa sanoi että voi vähän jelpata ja ystävän avusta on vaikea kieltäytyä. Ilmojen perusteella ei ainakaan ihan heti tule käyttöön tämä mahdollinen uusi tulokas, sillä tuolla on ollut joku lumimyrsky koko päivän tänään. Onneksi on ollut vapaapäivä ja olen voinut hyvillä mielin linnoittautua kotiin.

Olen viettänyt aivan ihanan ja tervetulleen kolmen päivän vapaaputken tässä. Huomenna pitäisi taas mennä töihin, eikä välttämättä kiinnostaisi ihan satasella, mutta pakko kai tuo on että saa takit maksettua. Tekisi mieli vaan olla.. ottaa rennosti ja olla välittämättä mistään mitä ympärillä tapahtuu. Ja ennen kaikkea, tekisi mieli lenkkeillä. Minä, joka vihaan lenkkeilyä, olen alkanut haaveilla lenkkeilystä. Olen sekaisin.

RAAAAAAAAAAAGEEE.

Kumman ohjeita uskoisit mieluummin: tk-hoitajan vai oman valmentajasi? Valitsen ehdottomasti ja hetkeäkään miettimättä jälkimmäisen, sen verran kova luotto on näitä terveyskeskuksen pellejä kohtaan. Mistä näitä oikein tulee? Minusta tuntuu, että tällä koulutuksella (ylioppilas) minäkin olisin parempi ja asiantuntevampi tuossa työssä.

Soitin tänään terveyskeskukseen toiveissa päästä lääkäriin, sillä tämä on jo 13. päivä (+6) pienessä kuumeessa. Hoitaja sanoi, että tällainen lämpö on aivan normaalia ja että minun tulisi soitella vasta ensi viikolla lääkäriaikaa, jos tämä jatkuu. Hän myös sanoi, että minun tulisi LOPETTAA KUUMEEN MITTAAMINEN ja tehdä se ensi kerran vasta seuraavalla viikolla. Anteeksi mitä? Saanen kysyä, että mitähän helvettiä se auttaa siihen kuumeeseen, että lopetan mittaamisen?! Yritin selittää, että olen kilpaurheilija ja että minun olisi hyvä tietää milloin on turvallista alkaa treenata eli milloin ei nosta enää lämpöä. Hän sanoi, että "kyllä liikuntaa voi harrastaa vaikka olisikin vähän kuumetta" ... ?????? Jaa-a. Onko tullut jotain ihan uusia suuntauksia ohjeisiin kipeänä urheilusta? Tietääkseni tuollainen juuri pahentaa sitä tautia, aiheuttaa jälkitauteja, vaarantaa terveyden jne. En ehkä tuon hoitajan neuvojen mukaan ala kuitenkaan lenkkeilemään tässä, sillä en toivo saavani sydänlihastulehdusta tai mitään muutakaan ylimääräistä.

Soitin valmentajalleni joka tyrmäsi tämän hoitajan ohjeet ja ihmetteli etten päässyt lääkärille. "Et missään tapauksessa ala lenkkeilemään, mene yksityiselle".

Ottaa päähän aivan helvetisti tuollaiset tk-taulapäät. Kiitos ja anteeksi. (Ei näin - I know)

H&M Spring/Summer 2011

Uskaltauduin tänään vilkaisemaan H&M:n uusinta kuvastoa S/S 2011. Selvisin melko vähällä haaveilulla onneksi. Tällaisia voisin kuvitella tilaavani:

tässä siis kuvaa noista samoista housuista kuin yläpuolella

Hämäriä kuvia hämärällä kameralla hämärään iltaan. Kevättakki pitäisi kyllä löytää, ennen kuin kuolen kuumuuteen villakangastakissani. Illalla tosin satoi ihan kiitettävästi lunta, joten ehkä tätä talvea vielä hetken kestää, eikä minulla olekaan niin kova kiire. Takkeja varmaan löytyisi Asokselta tai Nelly.comista, mutten uskalla mennä katsomaan, etten sekoa ja tilaa koko valikoimaa. Pitäisiköhän mennä etsimään sitä takkia jostain ihan oikeasta kaupasta ja unohtaa nettikaupat ja kuvastot..? Se olisi ainakin turvallisempi vaihtoehto tällaiselle shoppailuaddiktille.

Samaa rataa

Tänään on ollut toiminnan täyteinen päivä...NOT. Heräsin kahdeksalta, mittasin kuumeen (37,1) ja jouduin perumaan erään ihonhoitoajan, koska sitä ei voi tehdä kuumeessa. JES. Jaksoin valvoa pari tuntia ja rupesin nukkumaan. Heräsin iltapäivällä ihan tokkurassa, voimattomana ja hapottuneena; vähän niin kuin olisin napannut darran ilman alkoholia. Tunnin verran jaksoin olla aktiivisena, kun piti taas mennä lepäilemään... Tämä on todellakin elämää parhaimmillaan.
Tsemppasin sitten illaksi ja kävin jopa kaupassa! Vain voittajat onnistuvat moisessa haasteessa, sanokaa minun sanoneen. Hapotti kyllä tositosi paljon tuokin reissu.

Tiedän että on typerää valittaa nyt tästä, mutta tämä on jotain sellaista, mitä en ole koskaan ennen kokenut. En ole koskaan mennyt näin voimattomaksi ollessani kipeänä. Sitä paitsi minulla ei ole enää nuha tai yskä, eikä mitään muutakaan. Lämpöä kyllä pukkaa koko ajan ja ikävän painostava tunne rinnassa/keuhkoissa. Haluan mennä lääkärin kanssa naimisiin, jotta hän voisi aina kertoa mikä minulla on. Söpöt lääkärimiehet, ilmottautukaa!

Illalla kävimme ystäväni kanssa syömässä enemmän kuin tarpeeksi Rossossa ja kyllä vaan maistui. Olisi voinut maistua vähän vähemmänkin, sillä olotila sen jälkeen oli melkoisen tukala :D En edes muista milloin olisin syönyt noin paljoa. Tietysti piti vielä ahtaa itseensä puolikas jäätelöannoskin ja epäilin jo aloittavani bulimiavaiheen elämässäni. Tämä hirveä ahmiminen aiheutti sen, ettemme kerenneet leffaan johon meidän oli tarkoitus mennä, joten päädyimme sitten paikalliseen pubiin poikien kanssa istuskelemaan kahvin voimin ja nauttimaan huonosta huumorista, laatutiistai siis. <3 Oli aivan ihana päästä ihmisten ilmoille pitkästä aikaa. On niin harmi olla kuumeessa koko ajan, kun ei yksinkertaisesti jaksa tehdä oikein mitään.

Olen muuten laihtunut kolme kiloa tässä sairastelun johdosta. Vitsit mikä kissa.

- - -

Käytin mun aamupäivän katsellen näitä pikkusöpöliinejä ja haaveilemalla omasta karvakamusta:

Ihan kuin joku pokemon :D

 

Tää on ihana :D Nauratti tuo pallopää niin pirusti.

Sitten jos vaihteeks nukkuis vähän.
(kuvat weheartit.com)

Dreaming of being awake

Tiedättekö sellaisia unia, kun luulee olevansa jo hereillä vaikka todellisuudessa vielä nukkuukin? Minulle toisinaan käy niin, että luulen heränneeni herätyskellon soittoon, luulen syöneeni ja vaihtaneeni vaatteet ja että olen vain päätynyt hieman lepäilemään sängylle ennen kuin lähden töihin. Sitten todellisuus iskee päälle: aikaa on kulunut kellon soitosta tuhottoman pitkä aika, enkä ole tehnyt vielä mitään aamujuttuja. Mukavaa siis. Tänään näin tuon tyylistä unta, ainoastaan luulin, että sohvallani istui joku joka nauroi minulle ja heräämisen vaikeudelleni. Kiva hei! Ja luulin sen vielä olevan totta. Onneksi tokenin aika nopeasti, sillä siinäkin tilassa tajusin, ettei täällä oikein voi olla ketään muita kuin minä. Hatara mielikuva on myös siitä, että luulin jonkun olevan täällä myös juuri ennen kuin heräsin päikkäreiltä (juu, en tee paljon muuta kuin nukun ja käyn töissä).

Joku yö näin PAINAJAISTA siitä, että joku vanha mummo halusi vaihtaa koko ajan kolikoita seteleiksi ja meinasin hukkua kolikoihin. Olin oikeasti hurjan ahdistunut siinä unessa..

Sitten vielä toivoa kaikille jotka aikovat lähiaikoina vanheta: 53-vuotiaanakin voi olla vielä timmissä kunnossa:

Jennifer Montana (Derek Shook / Splash News)

Iltasanomien sivuilla nuo kuvat Jennifer Montanasta ovat jakaneet mielipiteitä. Monet haukkuvat häntä nälkiintyneen näköiseksi ja joku sanoo, että tuollainen nainen yököttää. Okei, eli kaikille tämä ei sitten tuokaan toivoa. Itse näyttäisin mieluummin edes jonkun verran treenatulta urheilulliselta naiselta, kuin esim. laihalta läskiltä, tai selkeästi pyöreältä. Itse henkilökohtaisesti näytän aivan hirveältä läskiltä, jos painot ovat lähellä painoindeksin normaalipainon ylärajaa, siihen en ainakaan halua koskaan enää joutua. Sellainen peilikuva masentaa joka kerta, kun sen joutuu kohtaamaan.
Loput kuvat ja jutun löytää tästä.

Tsemppiä juoksemiseen tästä. Jos kerran 181,4 kiloinen mies jaksaa juosta maratonin, niin miksenpä minäkin jaksaisi lenkkeillä..? Tosin treenikieltoa koko tämän viikon, joten ei tarvitse edes yrittää lenkkeillä. Ensi viikolla sitten toivottavasti uudella innolla.

1 tykkää.

Relax, take it easy

Vielä noin minuutti sitten minusta tuntui ihan täysillä siltä, että elämä voittaa ja alan olla todellakin vihdoin terve. Tsekkasin kuumemittarin ja minulla on kuin onkin vielä lämpöä! Oh well.. Tarvitseeko edes mainita, etten ole saikulla?

Oli muuten jännittävä päivä tänään töissä.. Joku mies suivaantui lauantaiaamupäivän jonoista niin paljon, että päätti hoitaa tilanteen kuten kuka tahansa uhmaikäinen pikkulapsi; heittelemällä tavaroita. Aika järkyttävää sinänsä, ettei aikuisella ihmisellä ole minkäänlaista itsehillintää... Onko tuo vastaus kaikkeen hänen elämässään, kun kaikki ei menekään juuri niin kuin hän on toivonut? Ja kuinka tuollainen ihminen selviää ylipäätään tässä elämässä, pitääkö niitä tantrumeita heitellä joka paikassa? Siis tokihan minuakin ärsyttää jonottaa missä tahansa ja inhoan muutenkin odottelemista, mutta eipä ole koskaan tullut tarvetta heitellä mitään...

Jännittävää oli myös se, että söin aamupalaa klo 5 aamulla ja seuraavan kerran vedin välipalaa klo 12:30. Ai miten niin kiire? Alkoi pinna kiristyä loppua kohden aikalailla ja lievää huimaamistakin alkoi olla havaittavissa; olisi varmaan pitänyt alkaa heittelemään kaikkea mitä käsiinsä sillä hetkellä olisi saanut. "MINUA KIUKUTTAA, SAAN KÄYTTÄYTYÄ JUURI NIIN KUIN HALUAN!"

 Minulla on ärsyttävä työstressi päällä tällä hetkellä. Isäni sanoi, että minun pitäisi opetella olemaan välittämättä kaikesta ja pitäisi opetella "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos"-tapainen ajattelu. Ja onhan se tottakin. En vain osaa. Tuolla työpaikassani pidetään yllä käytäntöjä jotka rikkovat lakia, mutta vaikka se miten olisi haitaksi kaikille työntekijöille, ei kukaan ilmeisesti ole tehnyt asialle mitään.. Kaikki ovat vain tyytyneet kohtaloonsa. Voisin kuvitella itseni meuhkaamaan oikeuksistani ja saamaan potkut hetimiten. Joo ei, ehkä ei kannata taistella yksin, ehkäpä minäkin tyydyn kohtalooni toistaiseksi. Kyllä tämäkin ikiteini vielä opiskelee itselleen oikean ammatin ja toivon mukaan ei tule tulevaisuudessa kenenkään tallomaksi.

Oikeastaan tekisi mieli ruveta yrittäjäksi.

Toisessa työpaikassani joku päivä tässä vanhat miehet päättivät arvostella ulkonäköäni kuuluvalla äänellä toisilleen, aivan kuin en edes olisi ollut siinä. Vihaan kaikenlaista esineellistämistä, ulkonäön kommentointia työympäristössä ja kaikkea limaista ääneenhaaveilua, mitä vanhemmat miehet harrastavat. Ällöttävää, kuvottavaa, inhottavaa ja todella loukkaavaa. Niin kauan kun "edustan" firmaa, en voi puolustautua ja se tekee siitä ahdistavan tilanteen. Tuohon ei vaan koskaan totu. Onneksi sentään nykyään ei vanhat mummot enää tule arvostelemaan, että ollaanko sitä lihottu/laihduttu, näytetäänkö sitä tänään väsyneiltä jne.

Liekköhän helpottaisi asiaa, jos töissä saisi pitää vaikka verkkareita..? Ja jonkinlaista takkia? Lisäksi olen miettinyt, josko ostaisin jotkut tosi löysät farkut. Olenhan melko joumääntsigaagou-tyyppinen pimatsu. En vaan jaksa kuunnella näitä puutteessa eläviä vanhoja miehiä enää, huh huh.

Nyt vähän alkoi harmittamaan, etten hakenutkaan sitä sairaslomaa... Luulin oikeasti että tää meni jo ohi. Liian optimistinen asenne tähän :D

Mulla oli oikeasti joku idea tähän postaukseen, mutta se näköjään katosi. Pahoittelen. Ensi kerralla paremmin!

Mulla on kyllä parempi fiilis kuin moneen päivään, (vaikka tää kuumeilu viekin mieltä matalaksi). Kiitos kuuluu mun ihanalle isälle, joka ei koskaan jätä pulaan.

"Kyllä isi liimaa", totesi pikku-tinde joka kerta, kun mikä tahansa lelu/lautanen/muki/you name it meni rikki. Ja kaikki tärkeimmät ja ihanimmat lelut se aina liimasikin. Isi tuli yöllä töistä kotiin ja töiden päälle vielä korjaili kaikki rikki menneet tavarat, joita saattoi olla keittiön pöydällä aina useampikin odottamassa. Mikään ei siis ole muuttunut tässä 10 vuoden aikana, edelleen isi liimaa <3

Go Zuckerberg, go Facebook!

No niin, se ois sitten kuudes päivä putkeen kuumetta. Tällä hetkellä mittari näyttää 37,3. Ei mitenkään älyttömän paljon, mutta minusta tuntuu siltä, kuin oisin juonut kolme-neljä siideriä. Ei tosin tee mieli juoda LISÄÄ eikä ole pakottavaa tarvetta jutella kaikille tai päästä bailaamaan. En myöskään hihittele. No joo, ei siis tunnu yhtään kuin oisin juonut siideriä, huimaa vaan. Narrasinpas. Huomenna soitan lääkärille. (mañana mañana)

Päivät menee vaan töissä ja nukkuessa, kun ei jaksa tehdä enempää. Alkaa pikkuhiljaa ärsyttää. Olen mä tietenkin pyöräillyt paikasta toiseen (kuten töihin), mutta siinä minun liikkumiset alkaa ollakin. Ei jaksa edes tehdä mitään ylimääräistä, vaan haluan vaan nukkua kaiken vapaa-ajan jotta jaksaisin töissä. Eilenkin nukuin ensiksi 10h yöunet, kävin keskustassa, nukuin parin tunnin päikkärit ja lähdin töihin. Jaksaa jaksaa ;)

SemiSpoilerAlert
Eilisestä puheenollen: katsoin The Social Network-leffan. Paras elokuva aikoihin! En ollut tutustunut aikaisemmin Facebookin syntymiseen tai sen luojiin millään tavalla, vaikka niistä olikin lehdissä tuon elokuvan ilmestymisen aikoihin jonkun verran, ja nämä käänteet tulivat yllätyksenä. Mark Zuckerbergiä ei esitellä mitenkään mairittelevassa valossa ja oikeastaan hän on aikamoinen kusipää. Jäin miettimään, tekikö Zuckerberg väärin "varastaessaan" idean Facebookista Winklevossin kaksosilta..? Winklevossit keksivät alkuperäisen idean, Zuckerberg muokkasi ja laajensi ideaa ja teki siitä omansa, mutta ainakin tuon elokuvan perusteella Winklevossit eivät olisi pystyneet ideaansa kuitenkaan itse toteuttamaan. Parhaan ystävän totaalista sumuttamista pidän kuitenkin halpamaisena tekona. Mutta thumbs up, jätkä on kuitenkin yksi maailman rikkaimmista miehistä!

Mark Zuckerberg

 - - -

Eilen joku 15-vuotias pikkupoika yritti iskeä minut töistä. Moon niin Qma.

Doctor doctor won't you please prescribe me something

Oon tässä vähän mietiskellyt, että pitäs varmaan ruveta villiks ja käydä hakemassa sairauslomaa tähän väliin. Jos vaikka tämä lämpöily menisi ohi kun oikeasti lepäisi (myös työrintamalla). Minulla ei ole tapana yleensä pitää kovinkaan paljon sairaspäiviä ihan sen takia, että minusta se tuntuu ihan lusmuilulta jos ei ole oikeasti pää kainalossa, molemmat jalat poikki ja kädet paketissa. Toisekseen inhoan käydä lääkärissä ja välttelenkin sitä aina viimeiseen asti. Kohdalleni osuvat aina ne ei-niin-mukavat lääkärit sekä minulla on kai jonkinsortin lääkärikammo (johtunee siitä, kun joskus pentuna lääkäri vaurioitti tarkastuksessa toista korvaani siihen malliin, että siinä on nyt hieman heikentynyt kuulo ja lennoilla laskeutumiset sattuvat sen verran paljon, että luulen kuolevani).

Tk-lääkärit kuuluvat ehkä ahdistavimpaan joukkoon ihmisistä muutenkin.. Heitä ei tunnu koskaan kiinnostavan mikä on vikana ja tuntuu, että he vain haluavat päästä 'potilaasta' mahdollisimman nopeasti eroon. Tulee väkisinkin sellainen "anteeksi että tulin tänne"-fiilis. Viime vuoden puolella kaksi kuukautta kuumeessa ja kävin sitten lääkärillä ja ilman mitään tutkimuksia lääkäritäti vaan tokaisi: "Sinähän tulit sen saikkulapun takia? Tuossa se on valmiina." Sitten taas eräs venäläinen naislääkäri oli kiinnostunut lääkärikäynnillä ruokailutottomuksistani, lempiruuastani, mahdollisesta poikaystävästäni ja muusta yhtä tärkeästä, kun kävin valittelemassa polvessa esiintyvää viiltävää kipua. Ammattitaitoa ja kiinnostusta ihmiseen löytyy parhaiten yksityiseltä puolelta, mutta se taas maksaa aivan sairaasti. Voin kertoa, etten todellakaan kieriskele rahoissa, joten ne yksityisen puolen hinnat kirpaisevat ihan eri tavalla.

Mutta lääkärikäynti saa nyt kuitenkin odottaa ainakin torstaihin, sillä olen seuraavat pari päivää töissä yrittäjällä, joka ei saa itselleen vapaapäiviä ollenkaan jos en mene. Viikonlopun vuorot onkin helpompi järjestää muille jos tarvetta on.

Tänään nautiskelin tuoreesta ruisleivästä ja mietin, ettei parempaa voi ollakaan. Onni on tuore ruisleipä.

...kuin jessen pääsiäinen

Mä olen niin tajuttoman turhautunut. Keuhkot ei kestä. Happi ei kulje. Lämmöt 37,1. Leiri ei mennyt siis ihan putkeen. Ruokailutkin meni koko viikonlopun ihan miten sattuu ja keho on kerännyt nestettä siihen malliin, että näytän joltain sotanorsulta. Voi mömmö.

Ei kyllä nappaa tällä hetkellä mikään. Mikä parasta: ensi viikolla ei ole yhtäkään vapaapäivää.

Jospa sitä yrittäisi unohtaa kaiken ja katselisi Sinkkuelämää-leffaa, vaikkei sekään mikään kummoinen ole. Olen ihan kuin joku angstinen teinityttö tällä hetkellä, mutta minkäs teet. :D Haluan treenaamaan enkä mitään lepoa.

I like it like it..

Perjantai-illan huvina Step Up 2 The streets. Juoneltaan ei kummoinen, mutta kuten sanottu: taitoa on aina ilo katsella.

Tekis mieli lähtee valloittamaan tanssilattiat ;) Maybe next week, huomenna jätkien kans reissuun.
Ja sitten everydaymanin blogista pöllitty video, mikä pakostikin saa hyvälle mielelle:

Iloista viikonloppua!

Miami style

There has been 1000 visitors...
*puts on glasses*
... and now I've got my second reader.
YEEEEAAAAHHHH!!!

Tervetuloa!

Kiitos, hei!

Tänään sain kivan pikku muistutuksen siitä, miten rankkaa asiakaspalvelutyö on henkisesti. Se on työ, jossa vaaditaan hyviä näyttelijänlahjoja. Sain kuulla erään mielenterveysongelmaisen vanhan mummon juttuja arviolta kolme tuntia. Jatkuvaa puhetta - ei taukoja. Kävimme läpi kaikki kiinnostavat asiat kuten mm. hänen lääkityksensä, bingoillat sekä naapurin narkkarit ja heidän bileensä. Osan tarinoista kuulin moneen kertaan. Teki tiukkaa yrittää esittää, että oikeasti kiinnostaa.. tai edes reagoida mitenkään. "Joo.. mmm.. Niin.. Ahaa.. Kyllä.. Totta.. Niin.. Aijaa.. Joo.." vastailin minä ja lopputulos oli: "Sinä olet kyllä todella mukava tyttö". Huh.

Yleisesti ottaen pidän asiakaspalvelutyötä ihan mukavana hommana (ainoastaan asiakkaat häiritsee ;D), sillä tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Joskus ollessani kaupantätinä sain jopa uusia ystäviä työni kautta. Pikkukauppa, samat ihmiset päivästä toiseen - sitä alkaa väkisinkin tutustumaan. Minulla on edelleen ikävä paria mummoa tuosta kaupasta, he olivat niin pirteitä ja mukavia, täynnä iloa ja niin sydämellisiä. Heidän takiaan tein monesti extratyötäkin, kun pidin heistä niin paljon. Tuli siis hoidettua monia asioita, jotka eivät oikeastaan minulle edes kuuluneet. Ja nämä mummot saattoivat jäädä vaihtamaan kuulumisia pitkäksikin ajaksi toisinaan, mutta ymmärsivät myös jos oli kiire, eikä aika riittänyt. Varamummoni <3

Sitten asiakaspalvelutyössä on myös se toinen puoli. Monet ihmiset pitävät  esimerkiksi kaupassa työskenteleviä ihmisiä pohjasakkana, joita voi kohdella ihan niin kuin haluaa. Minua on mm. heitelty perunoilla, haukuttu huoraksi ja pidetty luuserina. Jotkut kuvittelevat, että he voivat määräillä myyjiä "tulepa tänne, tee sitä ja tätä" ja luulevat olevansa pomoasemassa. Lähinnä eniten minua työssäni on ärsyttänyt se, jos minua ei tervehditä, minua "tytötellään" tai minua syytetään asiakkaan itsensä tekemistä virheistä. Myöskin se on aivan tajuttoman ärsyttävää, että jos kysyn tarkentavia kysymyksiä, joihin ei vastata millään tavalla ja sitten teen jonkun asian "oletusasetuksilla" ja lopulta minulla aletaan huutamaan, kun ei tullutkaan sitä mitä haluttiin. Miksei sitä suuta voi avata ajoissa..? En edes ala avautumaan kaikesta siitä typeryydestä mitä esim. juuri kaupassa myyjät kohtaavat päivittäin, mutta tuntuu aina välillä, että ihmiset jättävät aivonsa tuulikaappiin odottelemaan, kun päättävät kipaista ostamassa "vähän välipalatarvikkeita".

Asiakaspalvelijoiden odotetaan olevan (kaiken sen loan heiton jälkeenkin) aina iloisia ja pirteitä sekä valmiina täyttämään kaikki asiakkaiden toiveet ja palvomaan Asiakasta päivästä toiseen. Itse olen mielestäni aika hyvä asiakaspalvelija, otan kaikki huomioon ja yritän olla ystävällinen. Tekohymyä en ala naamalleni loihtimaan, sillä 8-10 tunnin aikana alkaa naamasta lihakset krampata. Olen silti pirteä ja ehkä se kaikki tekohymy kuuluu äänestä, se on ainakin iloinen. Olen joskus saanut kovan läksytyksen asiakkaalta sen takia, etten hymyillyt, enkä ollut hyvällä tuulella. "Itsepähän olet ammattisi valinnut, ei kukaan pakota sinua täällä olemaan! Kyllä sun pitää hymyillä täällä!" Hänelle ei riittänyt se, että olin ystävällinen, tervehdin häntä, katsoin silmiin, sanoin 'kiitos' ja 'ole hyvä' ja olin kassalla nopea. Koska asiakkaille ei minun henkilökohtainen elämäni kuulu, en alkanut hänelle selittämään siitä, miten minun oli jo vaikeaa pitää naamaa edes peruslukemilla kun olisin vain halunnut haudata pääni polviin ja itkeä; olin saanut kuulla juuri perheenjäsenen vakavasta sairastumisesta. Siinä vaiheessa kaikki se keuhkoaminen tuntui tajuttoman pahalta ja sain ainoastaan sanottua tälle herrasmiehelle "Niin.." ja siirryin seuraavaan.

Asiakaspalveluammatissa ei missään vaiheessa oikein voi olla omaitsensä, ei voi koskaan täysin näyttää tunteitaan. Ei auta suuttua suuttuneelle ja typerälle asiakkaalle, koska se olisi kuin heittäisi bensaa liekkeihin, ei voi haukkua asiakasta, joka on juuri haukkunut sinut maanrakoon... Itse olen melko temperamenttinen luonne ja välillä tekee tiukkaa olla sanomatta vastaan. Aina voi olla tiukkana ja ohjata häiriköivän asiakkaan pois tiloista, mutta siltikin pitää olla asiallinen. Välillä näiden turhakkeiden kanssa käy sykkeet katossa siihen malliin, että voisi luulla tekevänsä jonkinsortin intervalliharjoitusta. Toisaalta joskus taas tulee niin paljon paskaa niskaan, että joutuu taistelemaan kyyneleitä vastaan.

Tällä hetkellä olen kuitenkin melko tyytyväinen työpaikkaani, vaikka vaihtelevista kohteista johtuen joudunkin välillä sellaisille alueille jotka ovat täynnä mielenterveyshäiriöisiä ja narkkareita. Olen tyytyväinen, etten ole enää kaupantätinä tuossa pienmyymälässä, missä ollessani olin kuolla stressiin ja riittämättömyyden tunteeseen. Ne oli rankkoja työpäiviä ne. Olin oikeasti lähellä työuupumusta, eikä pelkästään asiakkaiden takia. On nimittäin hankalaa olla yksi ihminen, jonka pitäisi hoitaa kahden-kolmen ihmisen työt itse ja lisäksi ottaa se kaikki valitus ja vinkuminen vastaan, jos ei siitä suoriudu. Jos olisin ollut fiksu, olisin hakenut sairauslomaa tuolloin ja sitä varmasti olisi ropissutkin ihan kiitettävästi.

Miksi bussikuskit eivät hymyile?

It's a knockout!

"Tuo on kyllä hurjaa.. Siinähän kärsii aivosolut jos saa hirveitä tällejä koko ajan", totesi ystäväni kun kerroin viimeisimmistä kisoistani ja siitä miten olin lyönyt vastustajan muutaman kerran sekaisin. Itse kun en normaalioloissa kovinkaan paljon niitä tällejä ota vastaan, niin en ole koskaan hirveämmin edes miettinyt asiaa tuolta kannalta. Toki näissä piireissä näkee noista vanhemmista kehäketuista pieniä merkkejä siitä, että joskus on osumaa otettu. Rustottuneet naamat kertovat omaa tarinaansa. Se onkin ainoa asia, mistä olen joskus ollut huolissani lajin suhteen; mitä jos minunkin naamani rustottuu rumaksi ja nenä leviää ja murtuu kun joku oikein kunnolla siihen napsauttaa? Siinä mielessä olen onnekas, että ottelen melko pienissä painoissa ja siellä ei monikaan lyö kovaa. Hienoa olla nainen!

En väitä, etteikö sarjassa olisi naisia, jotka todella osaavat lyödä kovaa - kyllä niitäkin on. Se vaan ei ole kovin yleistä. Minulla on kuitenkin ollut melko kova koulu ja olen saanut treenata maan kovimpien naisten kanssa monta vuotta ja kehittynyt siinä itsekin. Näiden mimmien käsittelyn jälkeen ei pikkuhipsuttelut tunnu missään, mikä on vaan positiivinen asia. Ei tarvitse pelätä, koska tietää jo valmiiksi, mitä se on jos joku osaa oikeasti lyödä.

Tuosta ystäväni pelkäämästä aivosolujen tuhoutumisesta aloinkin miettimään, että onhan tuo toki aika vaarallista... Saada osumaa päähän. Onhan amatöörimatseissa toki kypärät pään suojana, mutta kyllä siitäkin huolimatta on mahdollista se kaveri pudottaa päästä.. Helpostikin. Mistäpä sitä siis tietää, että minkälaisessa vegetatiivisessa tilassa sitä ollaan kolmekymppisenä.. Pitää vaan yrittää väistellä parhaansa mukaan. ;)

Ihanaa naistenpäivää!

Toivottavasti olette kouluttaneet miehenne hyvin ja olette saaneet tänään jotain extrahyvää naistenpäivän kunniaksi kaikki te ihanat naiset!

Kuten Juoksija-lehti kertoo, kannattaa syntyä naiseksi - ainakin silloin kun on kyse onnettomuuksista. Tuore tutkimus nimittäin kertoo vakavasti loukkaantuneiden naisten selviytyvän hengissä miehiin verrattuna 14% suuremmalla todennäköisyydellä. Tutkimustulosta perustellaan sukupuolihormoneilla: miehillä toipuminen on hidasta, koska mieshomonit vaikuttavat trauman yhteydessä negatiivisesti immuunijärjestelmään.

Älkää kuitenkaan joutuko onnettomuuksiin vaan nauttikaa päivästä rauhallisissa merkeissä! ;)

 

 

kuvat http://weheartit.com

Piilosilla motivaation kanssa

Nappasin tänään kaupasta mukaani Juoksija-lehden, sillä toivoin sen tuovan lisää motivaatiota juoksua kohtaan. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja väkisinkin muistuttaa haaveista juosta puolimaraton, sillä lehdestä löytyy monen monta mainosta eri puolella Suomea juostavista maratoneista.

Lehdestä löytyy myös juttu Turussa juoksentelevista Paavottarista. Mielestäni todella hieno idea tämä Paavottaret! Porukassa on varmastikin kiva juosta. Muistan itse joskus yleisurheilukouluaikoinani yläasteella juosseeni parhaat lenkit ryhmässä ja se oli jopa mukavaakin. Silloin tuntui, että olisi voinut juosta loputtomiin.

Paavottarien puuhanainen Pia Teisala on koonnut tuon juoksuryhmän firmansa kautta. Harmi vaan etten itse voi ainakaan ottaa mallia tästä, sillä firma, josta palkkani pääosin tulee, on täynnä vanhoja mummoja, jotka polttavat röökiä salaa vessassa. Ei siis kovin urheilullista porukkaa.

Pialla on yleisurheilutausta lyhyiltämatkoilta ja aitajuoksusta, ja aloittelijoiden juoksukouluja hän on vetänyt neljä vuotta ja hän on myös personal trainer, joten tietoa asioista on ja tuossa joukossa voi varmaan ihan hyvin kehittyäkin. Kuulostaapa hyvältä! Ja sitten kaikille meille, jotka vihaamme juoksemista... Meillä on toivoa:
"Olen aina vihannut juosta pitkiä matkoja, mutta viime kestänä opin rakastamaan juoksemista pitkään ja opin todella, mitä on juosta matalilla sykkeillä. Se ei ollut ihan helppoa, kun olen tottunut ohjaamaan kovia ryhmäliikkuntatunteja, joissa vedetään aina piippuun asti." Myös yksitoista maratonia juossut Anu Suolahti kertoo lenkkeilystä tulleen nahkeaa ja löytäneen uudestaan motivaatiota juosta ryhmän myötä. Motivaatiota on siis mahdollista löytää. Jes, eikun etsimään!

Paavottarien harjoitusohjelmat on laatinut triatlonisti Merja Kiviranta. Esimerkiksi joulukuussa ohjelmassa oli vähintään kolme viikoittaista harjoitusta: pitkä lenkki, lyhyempi juoksu intervalliosuuksin sekä kuntopiiri. Nice. Pitäisiköhän muuttaa Turkuun ja ruveta Paavottareksi..?

Tutkailin tässä samassa noita Juoksija-lehden nettisivuja ja löysin sieltä tuollaisen nettivalmentajan.

"Move! nettivalmentajan harjoitusohjelmat ovat käytössäsi! Jo 7 000 harrastajaa on ottanut Moven liikuntakalenterin käyttöönsä ja valinnut itselleen harjoitusohjelman. Moveen on tallennettu yli miljoona harjoitusta.
 

Movesta löydät valmiita harjoitusohjelmia juoksuharjoitteluun, juoksukunnon kehittämiseen tai voit saavuttaa tavoitteesi ½- tai maratonilla. Movessa on myös helppokayttöinen liikuntakalenteri, johon tallennat harjoituksesi ja voit halutessasi seurata edistymistäsi raporteista.

 

Moven käyttö on Juoksijan tilaajille maksuton. Kirjaudu sisään ja ota harjoittelu haltuusi!"

Moven vuosimaksu niille, jotka eivät lehteä tilaa on 29e. Harjoitusohjelmasta ei tietenkään olisi haittaa, mutta noita saattaa olla hankala liittää omaan harjoitusohjelmaan. Pistetään harkintaan kuitenkin.

Ainakin kelejen puolesta nyt olisi kiva juosta ulkona, mutta eipä pysty kun pitää olla kipeä. Aivan tajuton flunssa, näytän aivan puolikuolleelta (sekä hieman myös itkevältä narkkarilta silmien vuotamisen takia) ja olokin on sen mukainen. Sairauslomaa en ole hakenut, koska kuumetta ei ole. On nimittäin aika FANTSUA olla töissä. Harmittaa aika paljon, sillä nyt on jo tiistai ja olo on näin surkea. En taida päästä leireilemään sittenkään. Laskiaisen kunniaksi olisi ollut kiva käydä myös pulkkamäessä ;)