sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Day 1

Nauratti, kun huomasin tilastoista jonkun tulleen blogiini hakusanalla "jätesäkkejä". Miksi kukaan hakee mitään sanalla "jätesäkkejä"? Jos joku ei vielä tiedä, niin niitä saa ihan normikaupoista ja ne on niitä isoja mustia joihin mahtuu vaikka asumaan.

Piruilut sikseen. Mun suuri tarve kirjoittaa tänne syntyi täysin siitä, että olen ottanut vihdoinkin itseäni niskasta kiinni. Tänään kävin treenaamassa. Ihan itse. Tauosta johtuen luultavasti olen huomenna ihan tukossa, joten fiiliksen mukaan mennään sitten huomenna, mutta suunta on hyvä. Aloitus on aina se vaikein. Tarkoitus on aloittaa ensi viikolla laihdutus- ja kuntokuuri, koska eihän tästä elämästä mitään tule, jos ei urheile. Fiilis on useammin huono, kun ei tee mitään muuta kuin istuu sohvalla ja katsoo telkkaria. Tämän päivän jumppailusta ainakin tuli aivan mahtava olo ja melkein sekosin niin paljon, että meinasin lähteä lenkille sen jälkeen. Mutta jätettäköön se lenkkeily vielä odottamaan vähän parempaa kuntoa.

Vaikkakin tuo tämän päiväinen jumppailu oli oikein tervetullutta ja hyvää fiilistä tuottavaa, en voinut olla kritisoimatta itseäni jokaisesta virheestä mitä tekniikka sisälsi. Kädet olivat hitaat, suojaus ei pysynyt yhtään, lyönnit eivät palanneet samaa rataa takaisin. Ärsyttävää. Mutta kyllä se tästä, alkaa tekemään tuota tekniikkaa, niin kyllä se sieltä löytyy. Nyt vaan pitää pitää kiinni omista päätöksistään ja tehdä töitä. Vaikein osa on jo ohi. Jos en kerkeä kesäkuntoon, niin syksykuntoon sitten, sehän se on tärkeämpi lajia ajatellen ;)

Meitsi salilla (not)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti