Vuosi alkaa olla lopuillaan, mitä siis jäi käteen? No ei paljon mitään! Mitään mullistavaa ja mahtavaa hehkuttamisen arvoista ei tapahtunut. Ehkä ensi vuonna sitten. Onhan tässä kuitenkin vielä joku puolitoista viikkoa tätäkin vuotta, ehkä jotain hienoa kerkeää tapahtumaan. Ensi vuoden aloitan kuitenkin uudessa asunnossa, uusien toiveiden ja haaveiden kera. Kunhan vaan selviän ensiksi muutosta.
Tämä vuosi on kulunut lähes kokonaan tuon äijän retaleen kanssa, mitä nyt välillä pidetty taukoa. Se on ollut oikein mukavaa noin pääpiirteittäin. Olen viihtynyt, olen rakastanut, olen nauranut katketakseni, on ollut hyvä olla. Tällä kierroksella päästiin jo puhumaan seurustelusta miehen aloitteesta, mutta jostain syystä se kuitenkin kuivui kasaan. Näin sopivasti ennen joulua sitten lähdettiin eri suuntiin, koska vissiin minä en vaan riitä. Mistä näistä tietää... En ymmärrä tuota miestä ja sen mielen liikkeitä. Miksi sanoa mun olleen ihanne tyttöystävä ja silti mä en vaan kelpaa? Jotenkin selittelyn makua. Mutta jospa en antaisi enää kenenkään leikkiä mun tunteilla, vaan päästäisin elämääni niitä, jotka ovat aidosti mukana.
Tänä vuonna olen juossut lääkärissä enemmän kuin koskaan. On ollut nukkumisongelmia, todettu migreeni, kuukausia kestävää kuumetta, murtuneita luita, iho-ongelmia.. mitähän kaikkea. Onneksi on hyvä työterveys. Migreenin takia jouduin sompailemaan eri ehkäisypillereiden välillä (edelliset eivät olisi sopineet migreenin kanssa) ja olinkin sitten parisen kuukautta ihan hirviö. Good times.
Tasaisen hyvää mun vuodessa on ollut työt. Viihdyn tosi hyvin vaikka välillä toki stressaakin. Ollaan kuin yhtä suurta perhettä ja meillä on hauskaa yhdessä. Siksi onkin vaikeaa, kun pitäisi nyt vaihtaa työpaikkaa tuntien vähyyden vuoksi. Jos pääsisin opiskelemaan, jatkaisin ehdottomasti tuolla opiskelun ohella.
Lomaakin pidin tälle vuodelle neljä viikkoa. Ei jää siitäkään paljon kerrottavaa jälkipolville... meni aikamoisessa sumussa henkisesti, kun minut oli taas todettu kelpaamattomaksi miehen toimesta. Kävinhän toki lämmittelemässä Rodoksella, josta tykkäsin kovasti. Se on paikka, jonne täytyy vielä palata. Reissuun kuului kuoleman pelkoa, hyvää seuraa, palaneet olkapäät, paljon kävelyä, seikkailuja kohteisiin, mitkä paikallisten uskomusten mukaan tuo elämään vähän sitä sun tätä, vesipuistoilua ja jättimäisiä ruoka-annoksia. Ja eräässä hienolla näköalalla varustetussa ravintolassa söin elämäni huonoimman annoksen! Enpä ole koskaan ennen jättänyt syömättä ravintolassa, mutta kerta se on ensimmäinenkin.
Vuoteen mahtui pari suru-uutistakin. Toisen poismenoa en ole vieläkään sisäistänyt ja odotan hänet tapaavani milloin missäkin. Sellainen hassu isähahmo, kunnon teräsmies. Toinen taas oli vähän enemmän odotettavissa, siltikin vaati vähän pidemmän hiljaisen hetken. Pysäyttäviä juttuja.
Muutoin mun elämä on ollut ihan tavallista koko vuoden. Olen treenaillut kun en ole ollut vammainen tai kipeänä, vetänyt treenejä normaaliin tapaan. Toiminut valmentajana ja sen sellaista.
Ensi vuodelle lupaan yrittää tehdä enemmän asioita, jotka parantaa mun elämänlaatua. Välillä tuntuu, että vuodet vierii liian nopeasti, enkä pysy perässä. Kuin aika menisi hukkaan. Haluan olla enemmän läsnä tässä hetkessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti