Pidä musta kii, älä päästä koskaan

Olen saanut olla viimeiset 7 kuukautta niinkin onnellisessa asemassa, että olen saanut jakaa arkeni seurustelusuhteessa aivan ihanan miehen kanssa. Ennen kuin tapasin tämän miehen, en olisi uskonut, että voin tavata jonkun niin ihanan ihmisen, jonka kanssa on niin hyvä olla. Olen aina ollut jotenkin kieroutunut siinä mielessä, että suurinosa miehistä, jotka ovat yhtään halunneet olla enemmän kuin kavereita, ovat saaneet minut ahdistuksen partaalle. En ole selvinnyt edes treffeille asti, koska minulle on jo kerennyt tulla pakokauhu siinä vaiheessa, kun joku on ehdottanut kahvilla käyntiä. Niinpä olin ihmeissäni, kun tapasin tämän ihanan mieheni, koska kaikki palaset tuntui heti alusta asti loksahtavan paikalleen. Minua ei ahdistanut, en halunnut juosta karkuun, enkä pelästynyt sitä että hän halusi nähdä minua. Olin järjettömän ihastunut heti alkumetreiltä ja se tuntui aivan mahtavalta... En malttanut odottaa, että työpäivän jälkeen näkisin häntä, en halunnut nukkua eri osoitteessa, odotin hänen puheluitaan ja viestejään kuin kuuta nousevaa.

Ensimmäisillä "treffeillä" mieheni järjesti eteemme hurmaavan herkkupöydän, jossa oli vähän kaikkea. Tuntui aivan uskomattomalta, että joku tekee jotain noin hienoa minua varten. Olin aivan sanaton. Ilta jatkui leffaa katsellen, josta kumpikaan ei enää muista, että mikä se mahtoi olla. Muistan vaan, miten ihanalta tuntui käpertyä sohvalle miehen kainaloon. Se tuntui niin luontevalta, että olin varma että se paikka oli tehty vain minua varten.

Parin viikon tapailun jälkeen "jouduin" lähtemään lomalle Kreetalle, koska matkan olin jo aikaisemmin itselleni varannut. Tuntui aivan järjettömältä lähteä viikoksi pois, juuri kun on tavannut jonkun, jonka kanssa haluaisi viettää kaiken aikansa. Ikävä oli valtava koko matkan ajan. Tekstiviestejä lenteli koko ajan ja kuljinkin melkein koko viikon puhelin kourassa typerä kestohymy naamalla, kun olin niin onnellinen. Ikävissäni, mutta onnellinen. Minusta tuntui, että olin saanut elämääni jotain aivan mahtavaa.

Viikon lomailun jälkeen meninkin suoraan viikonlopuksi vielä leirille treenaamaan, enkä vieläkään päässyt mieheni kainaloon. Leiri oli tuskaisa kaiken sen ikävän takia (ja myös siitä syystä, että leiri tuntui aika turhalta). Meinasin lähteä sieltä etuajassa poiskin, jottei tarvitsisi kärvistellä. Kun sitten viimein pääsin takaisin kotiin ja olin lähdössä mieheni luokse, hän oli jo ovellani odottamassa ja muistan vieläkin miten hyvältä se tuntui. Hänelläkin oli ollut kova ikävä minua, eikä malttanut odottaa.

Mies hurmasi minut välittämisellään, hellyydellään, huomioimisella... Muistan kehuneeni innoissani kavereilleni, että olen tavannut miehen, joka oma-aloitteisesti pitää yhteyttä ja haluaa nähdä, haluaa tehdä meille ruokaa ja järjestää mukavia iltoja. "Mä olen löytänyt aivan ihanan miehen!" Olin otettu kaikesta siitä mitä minun eteeni tehtiin. En ollut koskaan saanut niin hyvää kohtelua keneltäkään. Monesti mietin, että olen tehnyt jotain oikein elämässäni, kun olen tuollaisen miehen ansainnut ja välillä en voinut uskoa sitä todeksi.

Tätä nykyä asumme yhdessä, eikä rakkauteni ja välittämiseni ole laantunut tippaakaan. En ole koskaan rakastanut ketään tällä tavoin ja hän tuntuu ihmiseltä, jonka kanssa voisin rakentaa yhteisen tulevaisuuden. Ja sitä haluankin enemmän kuin mitään muuta. Kun tapaa ihmisen, jonka kanssa on hyvä ja helppo olla, jota rakastaa täysillä ja jota ilman ei voisi enää edes kuvitella elämäänsä, ei voi muuta kuin toivoa sydämensä pohjasta että se kestää. Olen maailman onnekkain nainen, että olen saanut tuollaisen ihmisen elämääni.

Ensimmäisten tapaamisien jälkeen kirjoitin tänne seuraavaa:

 Feels like I'm 17 again

Sitten sen tytön sydän täyttyi unelmista ja toiveista ja hän oli taas kuin teini-ikäinen ensimmäisten treffejen jälkeen. Häntä pelotti ja silti yhtäaikaa hän oli toiveikas. Tällä kertaa hän oli kuitenkin rohkeampi, vapautuneempi, eikä ahdistunut edes sanoista, jotka olisivat ihan kenen tahansa muun sanomina saanut tytön juoksemaan karkuun. Ja kas, elämä oli yhtäkkiä täynnä hyvältä tuntuvaa jännitystä.

Mmmm.. (marabou) En tietääkseni usko kohtaloon, mutta silti musta on koko ajan tuntunut, että tää on joku "meant to be"-juttu.