lauantai 21. heinäkuuta 2012

Viehkeää tangon palvontaa



Vihdoinkin flunssa on ohi ja yskäkin alkaa hellittää ja voi taas hyvillä mielin alkaa tehdä paluuta salille. Tuli tehtyä hieman erilaista treeniä tauon jälkeen tänään, nimittäin kokeilumielessä kävin tankotanssitunnilla! Osasin jo aavistella, että hieman rankkaa saattaa olla, kun kaikki käsilihakset ovat aivan olemattomat ja aina olleet heikko kohta ja sitten vielä pitäisi itseään jaksaa kannatella tangolla. Alkulämmittelyssä tehtiin pieniä jalkojen nostoja tangolla ja tuntui ihan hyvältä. Annoin itseni jo ajatella, ettei se nyt niin rankkaa olekaan ;)

Lämmittelyjen jälkeen alettiin harjoittelemaan helpoimpia juttuja tangolla, oli merenneitoa ja palomiestä, kiipeämistä ja pitoa. Oikein mukava tunti. Vielä mukavampaa olisi ollut, jos minulla olisi ollut joku kuivailemassa sitä tankoa koko ajan... (ja hikoilevia käsiä).

Tällä hetkellä koko käsivarret ovat täysin uuvuksissa. Tuo tunti oli ehkä kovin käsitreeni mitä olen pitkään pitkään aikaan tehnyt. Todella tehokasta. Ohjaajatyttösen hartia- ja selkälihakset näyttivät myös siltä, että on ehkä muutaman kerran kieputtu tangon ympärillä. Suosittelen kyllä kokeilemaan, niin naisille kuin miehillekin. Hyvin näkyi meidän ryhmän miehetkin taipuvan merenneitoasentoihin :D

Itsehän olin niin pro, että tein heti tällaisiä liikkeitä:




kuva: iltasanomat.fi

(NOT)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti