lauantai 15. tammikuuta 2011

Nti Aika aka Tinde

Oon tässä pari päivää ihmetellyt sanomalehteä, joka hengaa mun vieressä lattialla. En siis sitä, että miks se siinä hengaa, eikä ole esim. lehtiroskiksessa vaan sitä, että etusivulla lukee: "Rare Exports kahmi ehdokkuuksia". Siis miksi ihmeessä? En ole jaksanut lukea, että mitä ehdokkuuksia se on nyt saanut, mutta mielestäni se ei ansaitse mitään. Sehän oli ihan täyspaskaleffa..?

Käytiin kaverin kanssa katsomassa se joku aika sitten, enkä tajua yhtään et miksi se on saanut näkyvyyttä ulkomaillakin. Se leffan katselukin oli vähän sellaista, että me naureskeltiin vähän sopimattomissa kohdissa ja muuten oltiin vaan epäuskoisina että "mitäs vittua..?" Ja se poikakin oli aivan sairaan ärsyttävä. Lopulta kun päästiin ulos teatterista, niin me revettiin nauramaan ja koko syvällinen analyysimme näkemäämme oli: "jaa, että semmonen."

No niin, se siitä. Koska olen niin täynnä ajatuksia ja pohdintaa, niin olen miettinyt viime aikoina myös seuraavaa: tarvitsisin jonkinlaisen ajanhallintakurssin. Saan järjestettyä itselleni ihan hullun kiireen joka kerta kun lähden jonnekin ja se alkaa olla melko rankkaa. Tänäänkin minulla oli luppoaikaa melkein kaksi tuntia, ennen kuin oli pakko alkaa valmistautumaan töihin lähtöön ja siitäkin huolimatta jouduin juoksemaan töihin. Sama kävi myös eilen, vaikkakin minulla oli sitä aikaa vieläkin enemmän. Siis missä vika?

Toisinaan ajanhallinnan ongelmat joko johtuvat siitä, että arvioin väärin sen, miten kauan minulla menee kävellessä/pyöräillessä/autoillessa/(you name it), joskus taas kiire johtuu siitä että minulla on alunperin liikaa aikaa, eli alan keksiä kaikenlaista tekemistä ja yhtäkkiä onkin sitten taas kiire.
Tuota jälkimmäistä tapahtuu todella usein varsinkin kavereiden tapaamisten kanssa: "Nähdään kolmen tunnin päästä keskustassa," ja siitä tuleekin minulle mission impossible. Onneksi kukaan ei tee minulle enää nykyään mitään noin karua. Nykyään lähdetään joko 30-45min varoajalla tai sitten tavataan jossain, missä on jo valmiiksi paljon tuttuja, joten MINUN saapumisajallani ei ole niin paljoa merkitystä.
Aamuisin taas kuvittelen monesti tarvitsevani vähemmän aikaa valmistautumiseen (koska nukkuminen tuntuu niin paljon paremmalta vaihtoehdolta) vaikka eihän se kuvitelma ole totta. Saman verran aikaa siihen syömiseen, meikkaamiseen ja muuhun toilailuun menee, oli se ajankohta sitten mikä tahansa. Mutta hei, virheistä en opi mitään ja oikeastaan se juokseminenkin alkaa olla ihan mukavaa..

Tarviin apua! Onko tollaisia kursseja oikeasti olemassa? Onhan vihanhallintaakin, miksei tollaistakin vois olla..?

Kehari kuittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti