torstai 20. tammikuuta 2011

Vaaka esiin!


Taas se alkaa. Varoituksen sana kaikille tutuille, että tämä tyttö voi olla sitten ajoittain erittäinkin kärttyinen, sillä jokavuotinen "painonhallinta-projekti" alkaa. Vaikeaksi tämän tekee se, että oma vaakani näyttää ihan mitä sattuu (ajoittain 1,5-3,5kg enemmän kuin lääkäritädin vaaka).

Ostoslistalla komeilee vaaka, mutta en ole sellaista vielä löytänyt. Tarvitsen siis sellaisen "vanhan ajan" kapistuksen, en mitään digitaalivempainta. Usko on mennyt täysin sellaisiin, kun tuo rakas vaakani saattaa näyttää että olisin pudottanut painoa kahdessa minuutissa kaksi kiloa ja en oikein usko sellaiseen mahdollisuuteen ;)

Kutsun tätä painonhallinta-projektiksi ihan siitä syystä, että tämä kestää nyt pitempään kuin viime vuonna, sillä SM-kisat on heitetty vasta toukokuulle. Jos osaisi olla kiltisti, niin välttyisi niiltä perkeleellisiltä painonvedoilta, jotka vievät oman osuutensa voimasta ja jaksamisesta, sekä vetää pinnan pirun kireälle.

Lähtökohdat painonvetoon ovat tänä vuonna paljon paremmat, koska painoa en ole kerrytellyt samaan malliin, joten oletan selviäväni helpommalla tällä kertaa (you wish). Ainoastaan hieman harmittaa, että alkukaudella olen viihtynyt vähän liiankin kanssa tuolla kuppiloissa. Ehkäpä ensi kaudella olen niin kuin oikeat urheilijat, kiltisti koko kauden (eikä kesävaihde jää päälle).

Mut hei, rennolla fiiliksellä kohti kisoja! Jätin sen "tää on tärkeämpää kuin mikään muu elämässä"-ajattelutavan sinne nuoruusvuosiin ja nyt teen tätä vain siksi, että se on niin mukavaa. Se on PARASTA. En jaksa enää vetää otsarypyssä ja miettiä että "pakko voittaa". Asiahan on niin että tämä on harrastus, enkä tästä tuu koskaan palkkaa saamaan. Siitäkin huolimatta, on se vaan niin sairaan MUKAVAA.

Can't wait. <3

Edit: Jottei kellekään jäisi väärää käsitystä, täytyy sanoa, että olen tästä "rennommasta asenteestani" huolimatta edelleen treenannut sata lasissa ja olen edelleenkin kilpailuhenkisin ihminen ketä tiedän. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti