tiistai 14. kesäkuuta 2011

Viikonlopun rentoilut

Viime viikonloppu oli mulle olevinaan "vapaa viikonloppu", eli mulla oli tasan se lauantai vapaa, perjantaina olin aamussa ja sunnuntaina iltavuorossa. Siitäkin huolimatta päätin lähteä katsomaan ystävää ja ottamaan rennosti, leikkiä lomalaista. Ja siltä se muuten tuntuikin, ihan kun olisin ollut lomalla. Ei tarvinnut tehdä mitään, ei ollut kiire mihinkään, eikä tarvinnut välittää mistään.

Onko annoskateutta ottaa kuva toisen ruuasta? Ei, omasta vaan ei ollut paljoakaan jäljellä enää tuossa vaiheessa.

Tämä on jotain aivan liian hyvää.

uusi dieetti
Juuri kun olimme tilanneet ruuat, valmentajani päätti soitella ja kysellä josko minulla olisi aikaa keskustella RUOKAVALIOSTANI. Voi hyvää päivää, että osui hienoon aikaan! Totesin mietiskeleväni viikonlopun ajan ihan muita juttuja, että voimme palata viikon alussa asiaan. Pelkäsin kovasti joutuvani jollekin dieetille, joten päätin sitten vetää tuota suklaakakkua ja raahasimme itsemme Makuunin karkkihyllyjen kautta viettämään laatuaikaa ystäväni luokse.

laatuaikaa = nettiä ja alkoholia?
No sitten ei enää datailtu vaan kolme tyttöä lähti baariin - pyörällä tietysti.
Hieno ilta, aiheutti kevyen 3,5 päivän darramasiksen ilman mitään syytä. Vasta tänään olen alkanut palautua tuosta henkisesti. On tuntunut, että maailma on paha paikka, elämällä ei ole mitään tarkoitusta, elämäni on tyhjää ja turhaa, olen yksin maailmassa ja tulen aina olemaan... Vasta tänään alan uskoa huomiseen. Siitä voi sitten miettiä, miten hieno juttu tuo alkoholi on! Enkä muuten ollut edes kännissä.

Seuraavana päivänä käristeltiin ruokaa




ja syötiin salaattia
Sit illalla meillä oli dippikasviksia!
Rento viikonloppu siis, ei tehty mitään muuta kuin syötiin... Ainakin kuvien perusteella. Shoppailtiin myös, ostin lähinnä 50% alennuksella urheiluvaatteita Top Sportista, uudet ballerinat ja korvikset Aleksi 13:sta ja pienen "kolikkopussin" Spirit Storesta. Aika köyhä saldo, mutta olinkin tajuttoman väsynyt ja halusin vain päästä lepäilemään (juomaan kahvia jäätelöllä takapihan nurtsille).

Kaikesta darramasiksesta huolimatta kiva viikonloppu. Perjantain syömingeillä mieli lepäs. Kiitos tytskät <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti