tiistai 28. kesäkuuta 2011

I'd like some more of this, please

Mulla oli elämäni paras juhannus! Olin toki koko viikonlopun töissä ja siellä oli aivan tajuttoman tylsää, koska sain olla oikeastaan koko ajan vain itsekseni. Vietin koko perjantain ja lauantain työvuorot lukien kirjaa, jottei aika kävisi pitkäksi. Perjantaina pääsin onnekseni lähtemään kotiin aikaisemmin kuin koskaan ennen ja pienen meikin korjailun ja vaatemetsästyksen jälkeen päädyin ystävien kanssa satamaan kuuntelemaan livebändiä ja voi kun oli niin mukavaa! Kreisibailausta hei!

Itsehän en oikein tykkää viettää iltoja alkoholin avustamana, mutta tällä kertaa sekin toimi (eikä muuten tullut darraa tai darramasista seuraavana päivänä). Hyvällä jengillä jammailtiin live-esityksen ajan ja sitten vaihdettiin baaria ja päästiin kreisibailaamaan vähän uudempien biisien tahtiin. Tuolla jengillä pitäisi lähteä useamminkin valloittamaan lavoja.

Tapasin myös erään POJAN :D Semmonen äärettömän söpö mukava poika joka muuttui tajuttoman kuumaksi, kun laittoi takin päälle, hehheh. Vai ei muka ole pukeutumisella väliä ;) No joo, päästin sen käsistäni illan päätteeksi,sillä poika särki sydämeni kertoessaan että asuu sellaisen kivan pikku 5h (juna-) matkan päässä. Goodbye.

Lauantain työpäivä oli ehkä hieman väsynyt, vaikka iltavuoroon vasta meninkin (nimimerkillä söin pitsaa vielä aamuviideltä). Olin siltikin vielä niin hehkeä (=minut juotiin kauniiksi), että eräs poika yritti kovasti saada minua mukaansa "juomaan pepsiä". Ihan jees. I feel like a beauty queen.

Olen muuten viime aikoina katsonut tuhottomasti leffoja. Tänäänkin kaksi. Kaikki ilmainen on otettava vastaan, eikös joo? Täytyy sanoa, että olen oppinut itsestäni tässä jotain: en tykkää komedioista! Aina se, joka on olevinaan hauska hahmo ja plaaplaa, niin onnistuu vaan ärsyttämään minua. PAITSI poikkeuksena: Brad Pitt leffassa "Burn after reading", koko leffan parasta antia! Leffa ei ollut mistään kotoisin mutta Brad pelasti koko setin. Katsoin tällä viikolla esim. "Katastrofikytät" ja minua lähinnä ärsytti koko ajan. Komediat = not my cup of tea. Toisaalta "The ugly truth" taas oli ihan kelpo pätkä.

Noh, anyway.. Parhaat leffat mitä olen katsonut viime päivinä: 127 tuntia, Up in the air (tekeekö George Clooney nykyään koko ajan leffoja, jossa pelimies "aikuistuu"?) sekä Slummien miljonääri. Jeps, mulla ei ole minkäänlaista elämää ;)

Juhannuksen ajanviete

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti