perjantai 1. heinäkuuta 2011

Kirppuja torilla

Kuvittelin, että ihmiset viettäisivät aikaa ulkona tällaisella helteellä. Naureskelin veljelleni, että tulipa "hyvään" aikaan laitettua tavarat kirpparille, kun on tällaiset ilmat. Kävin sitten tänään täydentämässä kirppisrekkiä ja koko paikka oli tyhjentynyt! Kirppisaikani alkoi eilen ja vein sinne neljä muovikassillista tavaraa ja jopa kalliimmaksi hinnoitellut mekot olivat menneet (nepä olikin oikeasti laatutavaraa). Kuitenkin löytyvät jostain sovituskopin nurkasta huomenna kaikki kamat, kengistä lähtien.

Pitäneekin tänään valmistella loput kamat myyntiin, jotta olisi loppuun asti jotain mitä myydä. Jos olisin oikein viitseliäs (ja fiksu), kävisin noita kaappeja erityisen huolella läpi vielä kertaalleen ja unohtaisin taravoiden ja vaatteiden TUNNEARVON ja iskisin kaikki vaan myyntiin. "Ei tätä voi laittaa myyntiin, tämä paita on minulle niin tärkeä." Muutenkin minulla on enemmän tavaraa, kuin kenelläkään ketä tunnen. En ole edes varma, mitä kaikkea lipastoni laatikoista löytyy; eli varmasti jotain todella tärkeää ja tarpeellista. Jos joku kävisi tyhjentämässä lipaston, en todennäköisesti edes huomaisi minkään puuttuvan.

Iltalehden sivuilta opin taas jotain todella hienoa: shoppailu auttaa suruun! Eli ei kun vaan shoppailemaan, niin pysyy mieli virkeänä ja endorfiinit jyllää :D Suosittelen ehdottomasti shoppailemaan kirpparilla - minun vaatteitani.

Olen tehnyt koko viikon aamuvuoroa ja se ei sovi minulle sitten yhtään. Olen töiden jälkeen ihan rättiväsynyt ja jumitan, eikä oikein jaksa tehdä mitään. Olen kuitannut sen nukkumalla päikkärit, joka omalta osaltaan myös vähentää tätä "aktiivisuusaikaa" vapaa-ajalla. Eilen nukuin kolmen ja puolen tunnin päikkärit töiden päätteeksi ja siitä lähdinkin sitten treeneihin. Treeneistä tultua pitikin taas ruveta nukkumaan, jotta jaksaa aamulla herätä. Nice.

Tämä viikonloppu oli minulla alunperin vapaa - kokonaan vapaa, mutta mitä teki Tinde? Hän päätti että kolme vapaapäivää viikossa on liikaa ja tyrkytti itseään sunnuntain iltavuoroon ;) Tuplapalkka, here I come! Minulle oli myös tarjolla mökkiviikonloppu, oli tarkoitus lähteä tänään ja tulla takaisin sunnuntaina... Peräännyin koska alkoi pelottaa. Miehet nimittäin. Olen kyllä harvinaisen häiriintynyt persoona, täytyy myöntää. Toisaalta toivon löytäväni miehen joka on kunnollinen ja seurustelevaa tyyppiä - sitten sellainen kiinnostuu minusta ja minulle iskee pakokauhu.. Näin ollen voin sanoa, että tarvitsenkin todella kärsivällisen miehen, joka jaksaa odottaa että pääsen siitä pakokauhuvaiheesta yli. :D (ja sitäkään ei aina edes tapahdu)

Morjens.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti