Living on the edge (vai miten se meni)

Ajattelin tässä huomisen vapaapäivän kunniaksi lähteä Tampereelle shoppailemaan. Tätä kuningasideaa hautoessani tänään töissä unohdin täysin, että suurin osa kavereistani on enemmän sellaisia "suunnitellaan tätä asiaa nyt pari kuukautta ensin ja tehdään vasta sitten", kun taas itse saan idean ja haluan toteuttaa sen heti. Minä olen se, joka varaa ulkomaanmatkatkin hetken huumassa: "kylläpä kaipaan lomaa, lähdenpä ensi viikolla jonnekin". Aina kun haluan tehdä jotain, yritän saada kavereita mukaan (yllätys yllätys), mutta sitten luonteiden erilaisuus tökkää kapuloita rattaisiin, kun en tosiaan jaksa suunnitella tuollaisia asioita ja ilmeisesti pitäisi. Mistä sitä spontaania asennetta voi ostaa ja saako sen hienoon lahjapaperiin..?

Saatan lähteä huomenna kapinahengellä ihan itsekseni sinne shoppailureissulle. Häät* on jo ovella, eikä vieläkään ole mekkoa. Pirun Nelly, lähettivät rumia mekkoja ja kengät jotka olivat molemmat vasempaan jalkaan kuuluvat. Ei onnannu.  --- *ei omat, damn

Viime aikoina olen koheltanut ihan kiitettävästi, mistä lie johtuu kun en turpaankaan ole saanut koko kesänä.. Tänäänkin töissä kerkesin hävittää avaimet n. kahdessa sekunnissa. Voi sitä epäuskon määrää, kun toistelee itselleen "justhan ne oli mulla kädessä..???", eikä avaimia näy missään. Onneksi löytyi. Olin nimittäin laittanut ne takaisin laatikkoon piiloon.

Maanantaina olin töissä paljastelutuulella ja vietin koko työpäivän haaroista revenneissä housuilla. Oli muuten mahtifiilis, kun tajusin housujeni revenneen kun töihin oli enää n.3minuutin matka ja työvuoro alkaisi 10 minuutin päästä. Kukaan lähellä asuva kaverikaan ei ollut kotona, joten niistäkään ollut mitään hyötyä. EI TEISTÄ KOSKAAN OLE! ;) Noh, tulipahan keksittyä uusi kävelytyyli.

Viikonloppuna taas kokeilin jotain todella hienoa juttua, nimittäin Veet:in kylmävahaliuskoja, jotka tulivat jonkun lehden mukana. "Tekee ihosta silkinpehmeän, sileän ja hyväntuoksuisen", lupaa mainos. "No ookoo, minäpä testaan", ajattelin ja iskin liuskan sääreen. Sitten repäisyvaiheen jälkeen huomasin, ettei se oikeasti toiminut taaskaan ja se saakelin mömmö jäi sääreen. Liuskojen mukana tuli kosteuspyyhe, jolla vaha on tarkoitus pyyhkiä pois ja tietenkin yritin sillä kovasti pyyhkiä nyt vaaleanpunaisen mömmön peitossa ollutta säärtäni, mutta vaha ei liikahtanut mihinkään. Eikä lähtenyt muuten suihkusaippuallakaan. Eikä rainbown sateen raikkaalla nestesaippualla. Kokeilin myös neuvokkaana tyttönä kuorintavoidetta... Ei lähtenyt, mutta se kuorintavoide jäi siihen kiinni. Kyllä hieman hymyilytti lähteä ulkotreeneihin vaaleanpunaisen säären kera. Perille päästyäni sääri olikin täynnä risuja, hiekkaa ja kaikkea mahdollista. Mitä muuta nyt voi odottaa, kun pyörällä ajelee shortsit jalassa..?

Onneksi ensihoitotäti näki tässä pelkästään positiivista ja nauraen iski täyden vesipullonsa sääreeni kiinni - JA PYSYI. Suunnittelin myös sääreni avulla nappaavani jonkun miehen mukaani, turha siitä olisi ollut yrittää karkuun. Olisihan tuo ollut helpompi kuin tuo normaali taktiikka (takasuoralla taju kankaalle ja sitten raahataan kotiin). Treenien jälkeen ensihoitotäti yritti auttaa ongelmassani pyyhkimällä vanulapulla desinfiointiainetta mömmöjalkaani: ei lähtenyt, mutta vanut jäi jalkaan. Toinen yritys tehtiin astianpesuaineella, mutta siitäkin jäi vaan vihreän pyyhkeen nukat kiinni sääreen. Oli muuten söpön näköinen sääri! Kotona sitten päätin vielä kokeilla viimeistä oljenkortta ja otin kynsilakanpoistoaineen käyttöön. Guess what? TOIMII!