sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Cause you never were, and you never will be

Päivän piristys: joku oli tullut blogiini hakusanoilla "vakuutusvirkailija palkka". Pahoittelen ettei blogistani ollut apua!

Käytiin eilen lukioaikaisen hyvän ystäväni kanssa "aikuisten baarissa". Oli ihan eri meininki kuin noissa suosimissani k18 tai k20 paikoissa (shokkiylläri). Luulen, että tuohon kyseiseen paikkaan ikäraja oli 22, en mene vannomaan (ovessa nimittäin ei lukenut). Olen muuten mitä ilmeisimmin nykyään jo vanha akka ja sen näköinenkin, kun minulta ei edes kysytty papereita :D Yyh.


Positiivista oli, ettei baari ollut täynnä teinejä, kellään ei ollut pipo päässä, eikä näkynyt ei-toivottuja henkilöitä. Negatiivista oli sisustus, vanhat ihmiset, tilan puute, huono musiikki ja ennen näkemättömän pitkä jono vessaan. Drinkitkin näyttivät olevan kalliita, mutta se ei minua haitannut sillä olin selvinpäin.

"Mitäs teinipissikset" oli illan paras iskurepliikki, eli taso oli aivan mahtava! Tuota käyttänyt mies vielä kuvitteli sen olevan kohteliaisuus ja ihmetteli miksi emme lämmenneet... "Sehän tarkoittaa nuoria kauniita naisia!"


Pissis
Ystäväni teki minulle hyvin selväksi eilen, ettei minun kannata missään tapauksessa roikkua Veijarissa enää. Tällä kun on tapana pyöritellä useampia naisia kerralla ja ystäväni pelkää että rikon itseni sen kanssa. Se pelko ei ole mitenkään turha, itsekin pelkään näin käyvän. Olen kuitenkin päättänyt, etten näe Veijaria silloin kun se on juomassa, enkä ota siihen itse yhteyttä. Tämä melkeinpä kokonaan poistaa mahdollisuuden siihen, että näkisimme. Veijarille nimittäin on ominaista se, että hän ottaa yhteyttä ainoastaan viikonloppuisin kolmen promillen humalassa. Tämä varmaan kertoo aika paljon siitä, kuinka kiinnostunut hän oikeasti on minusta ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti