tiistai 22. helmikuuta 2011

On ilmoja pidellyt!

Olen luopunut aika päiviä sitten kaikista vähäisistäkin tyylikkyyden rippeistä ja kulkenut viime aikoina kodin-töiden-treenisalin väliä toppatakissa, tuulihousuissa ja tennareissa; farkuista tai villakangastakista ei ole näkynyt vilaustakaan. Alkaa toki vähitellen ärsyttää, että ennen kuin pääsee ovesta ulos täytyy pukea päälleen kolmet housut, neljä paitaa ja kahdet sukat ja silti on kylmä ulkona.

Kerroinko jo, etten ole yhtään talvi-ihminen? ;)

Tästä kylmyydestä johtuen olen viettänyt kasvavassa määrin aikaa kotona, ja tämä alkaa tehdä minut hulluksi vähitellen. Tällaisinä päivinä toivoisi, että omistaisi auton jota saisi kaivaa tuolta lumikinoksista, jonka ikkunoita saisi raapata kyllästymiseen asti, jonka hyytymistä pelkäisi kovan pakkasen takia ja jonka starttaamista saisi tsempata kirosanojen saattelemana aamusta toiseen... Mutta ennen kaikkea: joka pitäisi lämpimänä ja veisi kiltisti paikasta toiseen.

Tänään kuitenkin tein suuren ja hienon löydön vaatekaapistani ihan vahingossa. En edes muistanut, että omistan kuumaakin kuumemmat juoksutrikoot, olin vain kylmästi unohtanut ne kaapin perukoille ikävöimään ihmiskosketusta. Tämä oli päivä, jolloin ymmärsin miksi supersankarit viihtyvät trikoissa: se toimii säällä kuin säällä. Niinpä minäkin, Tinde, kaikkien supersankareiden äiti, päätin laittaa jalkaani juoksutrikoot ja siitä hetkestä lähtien minulla ei enää ollut kylmä! Suosittelen.

Päivän asu :D

P.S. Kisasuunnitelma muuttuu koko ajan, kohta en edes tiedä millä säännöillä kilpaillaan... :D (sekä jännitän edelleen tätä flunssaista olotilaa...)

9 kommenttia:

  1. Vai et joudu maksaan mitään, tulin just kateelliseks :D Edellisen postin kuvien jauhot tais olla jotain jenkkivalmisteita? Ei ainakaan ihan tutuilta purkeilta näyttänyt.

    Oot kyllä enemmän kuin oikeessa kylmyyden suhteen, hulluhan sitä vaan on jos lähtee tonne, ellei oo pakko. Tosin oon luvannu etten kylmästä valita, kun viime kesä oli sen verran kamala (töissä lämmintä 38-41), niin en myöskään valita... Mutta eipä se autokaan kovasti auta, kun sen ei ehdi ajomatkoilla koskaan lämmetä :D

    Ps. Trikoot on parhautta ;)

    VastaaPoista
  2. Juu, jenkkikamaa ne on! BioTech USA-merkkinen proteiini on kulkenut mukana nyt pari vuotta (se on tuo, missä lukee isolla winner of the year, eli houkuttelevaa kuin mikä). Tietenkin "low carb" ja "low fat"-tekstit vetää puoleensa myös.
    Nyt otin kokeiluun Scitec Nutrition-merkkistä Anabolic kickstart-protskua, ihan vaan siksi että TRIPLE CHOCOLATE :D Se on kyllä niin makeaa, ettei sitä oikein voi käyttää ihan tuosta vaan, joten olen ratkaissut asian niin, että laitan sitä hieman aamupuuroon tuomaan makua.

    Minähän en valittanut kuumuudesta viime kesänä, koska en siitä joutunut mitenkään kärsimään (töissä todella viileää vaikka olisi ollut takki päällä ja hanskat kädessä), joten pidän pienenä oikeutena vähän nillittää tästä pakkasesta ;)

    VastaaPoista
  3. Triple Choko?? :D Ostin joskus vahingossa Gutzyn minttusuklaapaketin, ja oon sen jälkeen kiertänyt kaikki suklaiset kaukaa. Ehkä sitä vois olla rohkee ja kokeilla jotai muuta merkkiä, jäi vaan niin pahat muistot siitä. Tosin ehkä tuo suklaa on naisten juttu ;)

    Oot kyllä oikeessa, toi aurinko vois pikku hiljaa alkaa lämmittään jotain muutakin kun vaan mieltä =)

    VastaaPoista
  4. Höpöhöpö mikään naisten juttu ole! :D Kyllä meidän salin pojat ainakin vetää suklaata/kaakaoo, toki myös muuta. Pahinta mihin olen törmännyt: Finnmaxin joku mansikka-sitruuna, oli tuskaista.

    VastaaPoista
  5. Hyvännäköiset trikoot! Suosittelen kyllä kaikille niiden käyttämistä.

    VastaaPoista
  6. Vieläkö näillä säillä noilla trikoilla pärjää lenkillä?

    VastaaPoista
  7. Trikoothan toimii säällä kuin säällä :D

    VastaaPoista
  8. Hei onko nuo H&M:n juoksutrikoot? Tuo logo näyttää tutulta... Mää katselin henkan trikoita mutta onkohan ne hyvät? :))

    VastaaPoista
  9. Juu, kyllä on. Oikein hyvät ja toimivat :)

    VastaaPoista