Yleensä minulla ei ole tapana hirveämmin puhua treeneistä, kisoista tai painonvedoista kavereille, joilla ei ole urheilutaustaa ihan siitä syystä, että tätä elämäntapaa saattaa olla vaikea ymmärtää jos ei ole itse siinä mukana. En myöskään usko, että moniakaan oikeasti kiinnostaa. Tänään kuitenkin mainitsin tästä mahdollisesta tulevasta painonvedosta ja reaktio oli: "Hahaa, nyt saat juoda vaan vettä". Kuten sanoin, tätä ei ymmärretä.
Ymmärryksen (ja kiinnostuksen) puutteen takia jätän mieluummin monet ystäväni tämän ulkopuolelle ja jos tarvitsen jonkinlaista tsemppiä tai purkautumiskanavaa avaudun asiasta niille, jotka jo ovat tässä mukana. Seuraa vaihtaneiden entisten seurakavereiden kanssa tulee puitua välillä pitkiäkin aikoja messengerin ihmeellisessä maailmassa ja se on aina yhtä mukavaa ja oivaltavaa. Kukapa muu ymmärtäisi paremmin miten kovasti tekisi mieli syödä suklaata kesken painonvedon ja sen tuskan, kun sitä ei vaan voi tehdä..? Tai sen, miten paljon hermoja kiristää kolme viikkoa kestänyt dieetti, eikä millään enää huvittaisi lähteä salille tekemään reaktioharjoituksia? (Kyllä sä pystyt siihen, ei ole enää kuin kaksi päivää ja sitten on kolmen päivän lepo.) Tai sen kidutuksen, kun vaaka ei heilahdakaan oikeaan suuntaan ja kisat ovat nurkan takana?
Urheilijan on tärkeää pitää oma psyyke kasassa fyysisen kunnon lisäksi. Siksi pidän suuressa arvossa niitä, joiden kanssa pystyn puimaan näitä juttuja, kun tuntuu että pää saattaa levitä. Niin minäkin olen toisten tukena, kun tuntuu, ettei treeni kulje, loputtomalta tuntuva flunssa piinaa neljää viikkoa ennen tärkeitä kisoja tai joku on onnistunut venäyttämään nilkan. Tämä on sitä vertaistukea.
Viime vuonna kun valmistauduin SM-kisoihin ja jouduin (kuten tavallista) vetämään painoa ja erehdyin siitä mainitsemaan esimiehilleni, sain aina välillä kommenttia siitä, että "kun sinä et voi syödä mitään, kun sulla on tuo dieetti". Vaikka miten yritti sanoa, että kyllä minä syön ja vieläpä tosi usein, niin silti olin se, "joka ei syö mitään". Minähän söin oikeastaan kellon tarkasti kolmen tunnin välein, mutta sitä ei kai lasketa. ;)
Toinen näistä esimiehistä on n. 40-vuotias nainen, kolmen lapsen äiti, joka myös oli "laihdutuskuurilla". Hän piti tilannettani aivan toivottomana, koska "tuossa iässä se paino ei vaan tipu enää samalla tavalla kuin joskus teininä" (kiitos kannustuksesta), "sä olet jo noin hoikka, sun on ihan turha laihduttaa" ja "kun on laihtunut tarpeeksi, niin ei sitä vaan enää laihdu". Niinpä niin.
Palattuani Suomeen viisi kuukautta kestäneeltä lihotuskuurilta Englannista vuonna 2006 aloitin treenaamaan taas normaalisti ja syömään terveellisesti kisakausi mielessä. Silloin pudotin suht lyhyessä ajassa kymmenen kiloa, mikä putosi siis nopeammin ja helpommin kuin olin suunnitellut. Näihin aikoihin isäni kommentoi syömisiäni tietäen dieetistä: "Kylläpä sinä syöt paljon, oletko varma että noin voi pudottaa painoa?" Kyllä se vaan putosi ja minulla oli alipainoa sarjaani silloin kahden kilon verran... Vahingossa.
Kavereiden kesken ihmettelyjä taas tulee ehkä eniten siitä, ettei voi juoda alkoholia kisakaudella samaan tahtiin kuin vaikkapa kesäkaudella. Ei tulisi mieleenkään vetää kännejä vaikka kahta viikkoa ennen kisoja. Minulla ei ole varaa menettää treenipäiviä vain sen takia, että palaudun ryyppäjäisistä. Sitten jos vielä lisäksi on painonveto, niin juuei. Pidän kisoja ennen vähintään kuukauden taukoa alkoholista ja jos kisoja on vaikka kuukauden välein, niin sitten se tauko jatkuu ja jatkuu. "Kyllähän sä nyt voit yhen ottaa."
Jos aikoo pärjätä valitsemassaan lajissa, on sille kuitenkin omistauduttava. Joillekin lajeille enemmän, joillekin vähemmän. Minua joskus haastateltiin lehteen ja haastattelijan mielestä minun täytyi luopua paljosta lajissa menestymisen vuoksi. En itse näe sitä niin. Minä kyllä pärjään vaikken pääsekään ryyppäämään joka viikonloppu ikätoverien tapaan, sitä paitsi minulla on paljon kivempaa baarissa selvinpäin. On myös kivempaa näyttää urheilulliselta kuin syödä joka päivä karkkia ja pullaa -ja sitä paitsi onhan minulla ne mässypäivät ;) Aikaa tämä tietenkin vie paljon, mutta kun tykkää tekemästään, niin sekään ei ole ongelma.
Koskaan eivät tule kaikki ymmärtämään, miksi "normaalien ihmisten" mittapuulla normaalipainoinen/hoikka nainen vetää painoa hampaat irvessä, käy kisatreeneissä vaikkei kiinnostaisi yhtään juuri sillä hetkellä, ei voi ryypätä milloin tahansa "vaikka ei ole edes seuraavana päivänä töitä", viettää suurimman osan vapaa-ajastaan treenisalilla tai että urheilijakin voi syödä hiilareita (kunhan ne ovat niitä hyvälaatuisia), mutta en vaadikaan kaikkea ymmärtämään. Onneksi myös on niitä, jotka ymmärtävät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti