Mistä tietää, että on antanut kaikkensa kisoissa? Siitä, että on seuraavana päivänä ihan lopussa, eikä jaksa tehdä yhtään mitään. Jokaiseen lihakseen sattuu, tavarat ei pysy käsissä, ei pysty ajattelemaan ja tekisi mieli vaan maata paikallaan sikiöasennossa. Hädin tuskin pääsin tänään ylös sängystä... ja sekin ihme tapahtui vasta iltapäivällä 12 tunnin yöunien jälkeen.
Söpöjä naisellisia pikkulisiä olen hommannut itselleni: muodottomaksi turvonnut nilkka, mustunut kyynärvarsi, kaksinkertaiseksi turvonnut peukalo sekä täysin ilmaiset täytteet ylähuuleen. Puspus, turbohuuli.
Kisareissu oli aivan mahtava. Lähdin matkaan siitäkin huolimatta, että koko viikon olin kärsinyt flunssan poikasesta. Arvioin kuitenkin oman kuntoni niin, etten pitänyt sitä tuhoon tuomittuna ratkaisuna. Missään vaiheessa minulla ei ollut kuumetta, enkä ollut täysin flunssan kourissa ja kipeäkipeä, vaan sellainen pieni tunne siitä alkavasta flunssasta oli. Keskiviikon treenit jouduin keskeyttämään hengen ahdistuksen vuoksi ja silloin olin melko varma, että kisareissu jää minun osaltani välistä. Koskaan en treenaa jos olen oikeasti kipeä, sillä niin tärkeää tämä ei ole, että omalla hengellä ruvettaisiin leikkimään.
Tietenkin sitä jää miettimään, että mihinkä sitä olisi sitten pystynyt, jos olisi ollut täysin terve ja happi olisi kulkenut normaaliin tapaan. Mutta tämä on valintojen maailma - itse olen valintani tehnyt ja niiden takana on seisottava. Turha jäädä miettimään. En siis ole täysin tyytyväinen suoritukseeni, vaikka kaikkeni olenkin antanut - sen kaiken, mitä sillä kunnolla pystyi tekemään. Vaikka miten voittaisi, en välttämättä ole tyytyväinen siihen mitä olen tehnyt, koska homma täytyy hoitaa hyvin.. ja otella omalla tasolla. Ehkä olen huono voittaja, mikään ei riitä. Aina pitää olla parempi ja parempi. Vaadin itseltäni paljon, enkä anna paljoakaan anteeksi. Monesti hyvä häviökin on helpompi niellä, kuin huono voitto.
Näistä pikkukisoista saa aina osviittaa siihen, miten treenit ovat kulkeneet; mitä on tehty oikein ja missä on parantamisen varaa. Huomaa, että mitä pitää treenata lisää, mihin pitää kiinnittää enemmän huomiota. Näitä on hyvä pohtia tässä lepopäivien aikana ja lähteä sitten kehittämään itseään treeneihin uudella innolla.
Tärkeintä ei ole voitto - vaan vastustajan täydellinen nöyryytys.
Eipä nuo huonon voittajan merkeiltä kuulosta, enemmänkin kehittyvän ja intohimoisen harrastajan!
VastaaPoista