tiistai 29. maaliskuuta 2011

Back in the game..(?)

Tänään on ollut taas vaihteeksi hyvin väsynyt päivä. Kävin aamusta ihonhoitosysteemissä ja tulin sen jälkeen kotiin takaisin nukkumaan, tajuton hapotus. Kun sitten viimein pääsin sängystä iltapäivällä, kävin kaupassa, hoidin asioita kuntoon ja lähdin keskustaan ostelemaan kaikkea pientä tarpeellista.


Hyppynarun mukana tuli myös käyttöohjeet.

Valmentajani oli käynyt lääkärissä eilen ja kyseli sitten samalla minun tilanteestani ja siitä, että saanko jo treenata vai lepäänkö niin kauan että lämmöt alkavat olla normaalitasolla vai mitä tässä pitäisi tehdä - ja tulos oli: saa treenata kevyesti, jos ei ole lämmöt yli 38. Hieman epäillen otin tämän tiedon vastaan, mutta tänään päätin kuitenkin käydä kokeilemassa... Olen vielä hengissä (kuten voi ehkä päätellä)!

Kamat kasaan!
Myy messiin!
Maailmankaikkeuden parhaimmat kengät

Kävin tekemässä hyvin matalasykkeisen treenin, mikä oli melko hankalaa sillä olen tottunut vetämään aina täysillä. Onnistuin silti hyvin. Sykemittaria en saanut matkaan, sillä en ole saanut vaihdettua paristoja vieläkään; minulta puuttuu nimittäin oikean kokoinen ruuvimeisseli. Plaah.


Kunnon lämmittelyjen jälkeen (n.15min) tein yhteensä kaksitoistaeräisen treenin. Jokatoinen erä säkkiä, jokatoinen narua. Erän pituus siis 2 minuuttia ja lepo 45 sekuntia. Loppuun tein kunnon verryttelyt ja ravistelut. Tuntui ihan hyvältä. Huomenna kai sen sitten näkee, että oliko hyvä juttu vai ei. Lämmöt ovat tänään olleet 37 tuntumassa.

Huomenna ajattelin käydä kevyesti juoksemassa.. tai hölkkäilemässä, jos kroppa ei nyt ota tästä itseensä liikaa. Toivotaan parasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti