torstai 24. maaliskuuta 2011

The break up

Täten ilmoitan teille rakkaat lukijani tekeväni suuren muutoksen elämääni ja lopettavani Cosmon tilauksen. Meidän yhteinen aika on nyt lopussa, olemme ajautuneet erillemme. Olemme liian erilaisia. Vika ei ole minussa vaan Cosmossa ja minä ansaitsen parempaa, jotain mikä tekee minut onnelliseksi, ymmärtää minua ja jonka kanssa minun on hyvä olla. Mitään ei ole tehtävissä, mitään ei voi enää sanoa. Tämä oli nyt tässä ja on paras vaan jatkaa elämää.


Tällä viikolla ilmestyneen Cosmon ainoa mielenkiintoinen juttu oli seuraavanlainen:

Tämä ei ole aprillia: uusi avoliittolaki astuu voimaan 1.huhtikuuta.

-Jos olette asuneet yli viisi vuotta samassa osoitteessa, uuden lain mukaan yhdessä kartutettu omaisuus on jaettava tasan eron tullessa. Kumpikin saa säilyttää oman omaisuutensa.
-Omaisuuden jaosta voi halutessaan sopia etukäteen kirjallisella avoliittosopimuksella. Tarvittaessa omaisuuden jakamiseen voi pyytää apua pesänjakajalta.
-Voit hakea hyvitystä tekemästäsi työstä yhteisen taloutenne tai avopuolisosi omaisuuden hyväksi. Hyvitysvaatimus annetaan (ex)-avopuolisolle tai pesänjakajalle.
-Uusi laki vaikuttaa myös niihin avoliittoihin, jotka ovat alkaneet ennen lain voimaantuloa.
-Laki pätee myös alle viisi vuotta kestäneisiin avoliittoihin, jos puolisoilla on yhteinen lapsi tai he ovat olleet yhdessä lapsen huoltajia.

Tuokaan ei tule ihan heti minua koskettamaan jos koskaan. Hyvä tietää silti.

Tilasin muuten tänään H&M:ltä parit kevättakit sovitettavaksi, toivottavasti natsaa. Tarkoitus oli odottaa palkkapäivään, mutta ystäväni Visa sanoi että voi vähän jelpata ja ystävän avusta on vaikea kieltäytyä. Ilmojen perusteella ei ainakaan ihan heti tule käyttöön tämä mahdollinen uusi tulokas, sillä tuolla on ollut joku lumimyrsky koko päivän tänään. Onneksi on ollut vapaapäivä ja olen voinut hyvillä mielin linnoittautua kotiin.

Olen viettänyt aivan ihanan ja tervetulleen kolmen päivän vapaaputken tässä. Huomenna pitäisi taas mennä töihin, eikä välttämättä kiinnostaisi ihan satasella, mutta pakko kai tuo on että saa takit maksettua. Tekisi mieli vaan olla.. ottaa rennosti ja olla välittämättä mistään mitä ympärillä tapahtuu. Ja ennen kaikkea, tekisi mieli lenkkeillä. Minä, joka vihaan lenkkeilyä, olen alkanut haaveilla lenkkeilystä. Olen sekaisin.

2 kommenttia: