tiistai 8. maaliskuuta 2011

Piilosilla motivaation kanssa

Nappasin tänään kaupasta mukaani Juoksija-lehden, sillä toivoin sen tuovan lisää motivaatiota juoksua kohtaan. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja väkisinkin muistuttaa haaveista juosta puolimaraton, sillä lehdestä löytyy monen monta mainosta eri puolella Suomea juostavista maratoneista.


Lehdestä löytyy myös juttu Turussa juoksentelevista Paavottarista. Mielestäni todella hieno idea tämä Paavottaret! Porukassa on varmastikin kiva juosta. Muistan itse joskus yleisurheilukouluaikoinani yläasteella juosseeni parhaat lenkit ryhmässä ja se oli jopa mukavaakin. Silloin tuntui, että olisi voinut juosta loputtomiin.

Paavottarien puuhanainen Pia Teisala on koonnut tuon juoksuryhmän firmansa kautta. Harmi vaan etten itse voi ainakaan ottaa mallia tästä, sillä firma, josta palkkani pääosin tulee, on täynnä vanhoja mummoja, jotka polttavat röökiä salaa vessassa. Ei siis kovin urheilullista porukkaa.

Pialla on yleisurheilutausta lyhyiltämatkoilta ja aitajuoksusta, ja aloittelijoiden juoksukouluja hän on vetänyt neljä vuotta ja hän on myös personal trainer, joten tietoa asioista on ja tuossa joukossa voi varmaan ihan hyvin kehittyäkin. Kuulostaapa hyvältä! Ja sitten kaikille meille, jotka vihaamme juoksemista... Meillä on toivoa:
"Olen aina vihannut juosta pitkiä matkoja, mutta viime kestänä opin rakastamaan juoksemista pitkään ja opin todella, mitä on juosta matalilla sykkeillä. Se ei ollut ihan helppoa, kun olen tottunut ohjaamaan kovia ryhmäliikkuntatunteja, joissa vedetään aina piippuun asti." Myös yksitoista maratonia juossut Anu Suolahti kertoo lenkkeilystä tulleen nahkeaa ja löytäneen uudestaan motivaatiota juosta ryhmän myötä. Motivaatiota on siis mahdollista löytää. Jes, eikun etsimään!

Paavottarien harjoitusohjelmat on laatinut triatlonisti Merja Kiviranta. Esimerkiksi joulukuussa ohjelmassa oli vähintään kolme viikoittaista harjoitusta: pitkä lenkki, lyhyempi juoksu intervalliosuuksin sekä kuntopiiri. Nice. Pitäisiköhän muuttaa Turkuun ja ruveta Paavottareksi..?

Tutkailin tässä samassa noita Juoksija-lehden nettisivuja ja löysin sieltä tuollaisen nettivalmentajan.
"Move! nettivalmentajan harjoitusohjelmat ovat käytössäsi! Jo 7 000 harrastajaa on ottanut Moven liikuntakalenterin käyttöönsä ja valinnut itselleen harjoitusohjelman. Moveen on tallennettu yli miljoona harjoitusta.
 
Movesta löydät valmiita harjoitusohjelmia juoksuharjoitteluun, juoksukunnon kehittämiseen tai voit saavuttaa tavoitteesi ½- tai maratonilla. Movessa on myös helppokayttöinen liikuntakalenteri, johon tallennat harjoituksesi ja voit halutessasi seurata edistymistäsi raporteista.
 
Moven käyttö on Juoksijan tilaajille maksuton. Kirjaudu sisään ja ota harjoittelu haltuusi!"
Moven vuosimaksu niille, jotka eivät lehteä tilaa on 29e. Harjoitusohjelmasta ei tietenkään olisi haittaa, mutta noita saattaa olla hankala liittää omaan harjoitusohjelmaan. Pistetään harkintaan kuitenkin.

Ainakin kelejen puolesta nyt olisi kiva juosta ulkona, mutta eipä pysty kun pitää olla kipeä. Aivan tajuton flunssa, näytän aivan puolikuolleelta (sekä hieman myös itkevältä narkkarilta silmien vuotamisen takia) ja olokin on sen mukainen. Sairauslomaa en ole hakenut, koska kuumetta ei ole. On nimittäin aika FANTSUA olla töissä. Harmittaa aika paljon, sillä nyt on jo tiistai ja olo on näin surkea. En taida päästä leireilemään sittenkään. Laskiaisen kunniaksi olisi ollut kiva käydä myös pulkkamäessä ;)


2 kommenttia:

  1. Toi on kyllä pirun hyvä lehti, täytyy kehua vaikken koskaan lopulta tilannutkaan. Vielä. Tosin saman puljun hiihtäjä-lehdessä asia on vielä pikkusen painavampaa ;)

    Toi kestävyysjuoksuharrastus on kyllä melkein luokiteltavissa huumeeks, niitä tarinoita tulee joka tuutista kuinka äiti ryntää melkein synnytyksen jälkeisenä päivänä heti vaan lenkille ettei tuu liikaa taukoa :D Eipä sillä, on niitä huonompiakin tekemisiä ihmisillä.

    Kerro ihmeessä jos otat Moven käyttöön, jos se on hyvä niin ihmisiä saattaa tulla samoille apajille ;)

    VastaaPoista
  2. Vierastan vähän tuota hiihtäjä-lehteä ihan siitä syystä, ettei tuu hiihdettyä ;) Sehän toki on myös tolla haaveilulistalla, joten eihän sitä koskaan tiedä!

    Mietin kyllä, että tilaisin tuon juoksija-lehden, vaikuttaa hyvältä julkaisulta (ja järkevämmältä tavalta tuhlata rahojaan kuin esim. cosmo) ja samassahan tuo move sitten tulisi kanssa. Jos näin käy, ilmoittelen varmasti blogissa :)

    VastaaPoista