maanantai 25. huhtikuuta 2011

%@?$½§£!:n maanantai!!!

Raskain ja inhottavin päivä pitkiin pitkiin aikoihin. Aamulla heräsin kellon soittoon klo 5:15 ja huomasin siinä sitten että pakastin oli sulanut yön aikana. MAHTAVAA! Tulipahan otettua töihin aika paljon kasviksia evääksi... Joita ehdin syödä vasta työvuoron viimeisellä vartilla..

Yön aikana tuli nukuttua jotain pari-kolme tuntia jos sitäkään, en vaan saanut unta. Varmaan käyn "vähän" ylikierroksilla noiden töiden takia. Enkö voisi jo saada sitä perhanan lomaa? Mikähän olisi sellainen suht helppo työ, ok-palkalla ja ei asiakaspalvelua? Niin, ja johon ei tarvitse koulutusta :D Sellainen olisi hakusessa! Äkkiä tähän suuntaan, thank you very much.

Olin saanut konttorilta väärät työvuorot tälle päivälle ja menin sitten tunnin etuajassa. Ei sitten ottanut YHTÄÄN päähän, kun katselin infosta työvuoroja. Olisin siis saanut nukkua vielä tunnin. Masennuin ihan täysin moneksi tunniksi ja olin ihan k*rpä otsassa. Asiakkaita oli enemmän kuin laki sallii, en kerennyt koko päivän aikana syömään tai KÄYMÄÄN VESSASSA. Oli niin huono fiilis, että olisi tehnyt mieli vaan lähteä kotiin ja haistattaa pitkät kaikille.

Jonkun asiakkaan mokan takia jouduin myös korjailemaan kassatapahtumia koneella pitkän aikaa, eikä siitä meinannut tulla yhtään mitään siinä v*tutuksessa. Kuinka vaikeaa on saakeli kertoa ajoissa mitä haluaa..? Tai jos on mokannut, niin sanoa ajoissa? Eikä vasta sitten kun on rahastettu ja homman pitäisi olla selvä..? Ja miksi pitää väittää kivenkovaa vastaan, että "tämä tuli nyt kaksi kertaa" vaikka minäkin, puusilmä, sen näen, että näin ei ole..? Ei saakeli.

Tein vielä vartin verran ylitöitä (palkatonta, tietenkin) kun en kehdannut jättää seuraavaa niin pahaan pinteeseen, että kaikki hyllyt olisivat melkein tyhjiä. SILTI sain paheksuvia katseita kun lähdin kotiin, olisi varmaan pitänyt päästää se nainen RÖÖKILLE. Tosiaan se oli juuri puoli tuntia ennen tullut töihin, niin ajattelin että ehkä se kestää ilman sitä ja arvostaisi enemmän jos heittäisin vähän tavaraa hyllyyn.. No.. Olin väärässä. SORI.

Ehdottomasti päivän piristys oli se, kun sain luovuttaa eräälle herralle LOTTOvoiton, vähän päälle 3600 euroa. Hän kertoi vaimostaan, jolla oli ollut aivoinfarkti ja siitä, miten tarpeeseen se raha heille tuli ja miten paljon vaimokin tulisi ilahtumaan. Olisi tehnyt mieli mennä halaamaan sitä miestä, kun olin niin onnellinen hänen puolestaan. <3 :')

Nyt mä nukun vähän ja yritän herätä iloisena ja pirteänä ohjaamaan treenejä.

2 kommenttia:

  1. Taidat olla aika tunnollinen tyttö? :)

    VastaaPoista
  2. Olen mä.. Siksi mua niin stressaakin aina välillä nuo työt. Olen yrittänyt opetella sellaista 'hällä väliä' -asennetta, mutta ei se ole vielä oikein juurtunut :)

    VastaaPoista